Etusivu Historiaa Hakemisto .

Jouko Nurminen 2000
ALHONJÄRVEN JA KAVOLUOMAN KOULUPIIRIEN LAKKAUTTAMINEN

Tässä artikkelissa kosketellaan 1960-luvulla lakkautettuja Alhonjärven ja Kavoluoman koulupiirejä, joiden oppilaat sittemmin tulivat kuulumaan Laurin koulupiiriin.

Jatkosodan jälkeisille vuosille oli tunnusomaista runsas uusien kansakoulujen perustaminen. Miltei joka kylä halusi oman koulunsa, ja monien toiveet toteutuvatkin. Kankaanpää ei muodostanut poikkeusta, enimmällään kunnassa oli 22 koulupiiriä.

Alhonjärvi

Alhonjärvi, Alahonkajoelta Siikaisiin johtavan maantien varren ja sen lähialueiden asutuksineen, katsottiin riittävän oppilaspohjan omaavaksi oman koulupiirin perustamista varten.

Vuonna 1947 Alhonjärven oppilaiden vanhemmat anoivat kunnalta juuri omaa koulupiiriään esittäen perustelunaan mm. sen, että monien oppilaiden matka Laurin kouluun oli liian pitkä. Anomus sai myönteisen vastaanoton, ja jatkotoimissa ei turhia vitkasteltu. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kaarlo Asp sopi alustavasti tonttikaupasta siihen liittyvine kiinteistöinen Vilho, Toivo ja Artturi Alhonmäen kanssa. Kaupassa äskettäin valmistunut asuintalo siirtyisi kunnan omistukseen 690 000 markan kauppahinnasta. Valtuusto hyväksyikin kaupan vuonna –48, ja näin koulunkäynnin tarvitsemat tilat, tosin kovin vaatimattomat, odottivat oppilaita.

Koulua oli aluksi kaavailtu sijoitettavaksi Lintulahden taloon, mutta monet kyläläiset pitivät sen sijaintia liian syrjäisenä, joten aikeesta luovuttiin.

Koulun pulmana oli jo alun alkaen sen pienuus. Syyslukukauden –48 päättyessä oppilasmäärä ala- ja yläkansakoulussa oli yhteensä 26. Siksi opinahjo toimikin alkuvaiheessaan, kuten myöhemminkin, yksiopettajaisena supistettuna kansakouluna. Se oli "päiväperhonen" sikäli, että se oli toiminnassa vain viitisentoista vuotta. Kunnanvaltuusto päätti epäsuotuisien oppilasennusteiden vuoksi lopettaa koulun toiminnan syyslukukauden –63 alusta. Vuosina 1948 – 62 oppilasmäärä syyslukukauden päättyessä vaihteli 24 - 31 välillä,  ja vuosina 1952 – 58 toiminnassa olivat myös ns. jatkoluokat, joiden vuotuinen oppilasmäärä vaihteli yhdestä parhaimmillaan yhdeksään. Noina vuosina opetuksen järjestely oli melkoisen hankala tehtävä. Tällöin luokat 1-2, 3-6 ja 7-8 oli yhdistetty. On ymmärrettävää, että moisessa tilanteessa kaikki joutuivat siitä tavalla tai toisella kärsimään. Aineelliset puutteet koskien koulutyötä ilmenivät monin eri tavoin. Vasta vuonna 1957 kunnanvaltuusto myönsi esimerkiksi määrärahan kouluradion hankkimista varten. Oppilaskirjasto puolestaan käsitti lukuvuonna 1958 – 1959 vaivaiset 81 teosta.

Opettajalta vaadittiin tämän niukkuuden keskellä paljon. Koulutalon yläkerrassa sijainnut opettaja-asunto käsitti keittiön ja kamarin. Millainen tuo asunto muutoin oli, siitä johtokunnan pöytäkirja lokakuulta –52 kertoo seuraavaa: "Koska yläkerrassa olevat opettajan huoneet ovat niin kylmät, ettei niissä ilman korjausta voi asua, päätettiin laittaa kuitulevyt seiniin, katolle täytellä, seiniin tapetit ja tarpeelliset maalaukset."

Ei ihme, että useiden opettajien toiminta Alhonjärvellä jäi kovinkin lyhytaikaiseksi. Opettajia olivat Helena Höijer, Aino Paronen ja Helena Hakamäki. Uskollisin oli Alina Oksanen, jonka palvelukausi käsitti vuodet 1954 – 63 eli aina koulun toiminnan päättymiseen saakka.

Vielä 1950 –luvun alussa koulu sai toimia vailla puhelinta, ja vuonna –53 koulun johtokunta rohkeni esittää anomuksen koulutalon sähköistämisestä.

Koulun pienen koon seurauksena opettajan lisäksi tarvittiin vain yksi ulkopuolinen henkilö. Hän olikin todellinen monipuolisuuskyky, joka oli samanaikaisesti sekä keittolan hoitaja, siivooja, talonmies että "puiden pilkkoja". Näitä tehtäviä Elle Yliluoma hoiti uskollisesti useiden vuosien ajan.

Jos puitteet olivatkin ankeat ja vaatimattomat, koulun johtokunta yritti niitä parhaansa mukaan kohentaa. Haaveiltiin jopa uudesta koulutalosta, mutta aikeen toteuttamiseen ei ollut reaalisia mahdollisuuksia. Johtokunnan jäseninä toimivat koulun koko toiminta-ajan Martti ja Artturi Alhonmäki. Pisin puheenjohtajuuskausi oli Emil Talvitiellä käsittäen vuodet 1954 –63. Vaikka Alhonjärven koulupiiri ei alaltaan kovin laaja ollutkaan, monen pienen koululaisen päivittäinen opintaival oli hankala. Useissa tapauksessa matkaa taiteltiin hevosella tai traktorikyydissä. Koulumatkaselvitys vuodelta –59 kertoo, että erään isän on talvisin "poljettava kilometrin mittainen tieosuus tyttärelleen." Erään toisen koulunkävijän koti oli lähes viiden kilometrin päässä koululta, ja hankaluutta tuotti, että loppumatka oli tietöntä ja muutenkin vaikeakulkuista.

Kun Alhonjärven koulussa vietettiin syyslukukauden päätösjuhlaa joulukuussa –62, oppilaita oli vielä 26, mutta opinahjon lopettamispäätös oli jo auttamatta ovella. Katseet oli viritetty Laurin koulun suuntaan. Kun Heikki Lintula vuonna 1978 kirjoitti Kankaanpään kouluoloista, hän saattoi vain todeta: "Nykyään Alhonjärven kylästä lähtee Lauriin kaksi oppilasta."

Alhonjärven tavoin Kavoluoman koulukaan ei osoittautunut enää elinkelpoiseksi, kun 1960-luku oli päättymäisillään. Koulun toiminnan jatkamiseen vaadittavaa oppilaspohjaa ei tulevina vuosina olisi.

Kavoluoma

Mennyttä muistellen Heikki Lintula kirjoitti Kankaanpään Joulussa vuonna 1977 näin: "Kankaanpään ja Honkajoen rajalla seisoo hylätynnäköinen kasarmimainen kivitalo, jonka ikkunat on osaksi muurattu umpeen. Sehän on vuonna 1948 valmistunut Kavoluoman kansakoulu, joka on nähnyt parempiakin päiviä. Koulu laukkautettiin v. 1969. Piiri oli toiminnassa tasan 40 vuotta."

Tuota kivikolossia, joka sittemmin palveli vihannesyrityksen tuotantoyksikkönä ja myös asumiseen varattuna, ei enää ole. Joitakin vuosia sitten rakennus hävitettiin ja muistorikas paikka tasattiin – kylän maamerkki oli ainiaaksi kadonnut.

Mutta palataanpa aikaan entiseen. Kiviojan talossa marraskuussa 1928 pidetyssä kokouksessa "päätettiin kunnanvaltuustolta pyytää, että Kavoluoman kansakoulupiirissä saataisiin alottaa kansakoulu syyslukukauden alusta 1929". Tehty anomus tukeutui vahvoihin perusteluihin: pitkien matkojen takia koulumatka Lauriin oli eräille oppilaille suoranainen mahdottomuus ja lisäksi teiden kunto saattoi olla perin kelvoton. Erityisen hankalassa asemassa olivat Ristiluoman tienoo sekä Velhonojan ja Kavokosken takamailla oleva kulmakunta.

Kyläläisten anomus johti myönteiseen tulokseen, ja alkuhankaluuksien jälkeen koulu sijoittui kunnan omistaman Kavoluoman talon päärakennukseen. Opettajakysymyskin ratkesi monenmoisten koukeroiden jälkeen, ja lopulta vaali osui Haapajärveltä kotoisin olleeseen Martta Lydia Åhlbergiin syksyllä 1929. Koulun johtokunta tosin oli elätellyt toiveita miesopettajan saamisesta, koska "koulupiirissä on pahantapaisia oppilaita", mutta tehty ratkaisu osoittautui onnistuneeksi, sillä koulu sai tunnollisen opettajan ja kasvattajan peräti 28 vuoden ajaksi.

Kun Porin piirin tarkastaja J. Järvinen lokakuun lopussa 1929 "syynäsi" uutta koulua, hän raportissaan totesi, että "koulu voi toimia nykyisissä huoneissa – ellei asutus erityisemmin kasva – vuosikymmeniä". Varsinkin opettajaan ja hänen opetukseensa tarkastaja oli tyytyväinen. Mutta kaiketi hänenkin katseensa tulevina vuosina terävöityi, kun hän havaitsi puutteen siellä ja epäkohdan täällä. Koulutalossa oli paljonkin korjattavaa, opetusvälineistö oli puutteellinen, puuttui leikkikenttä eikä voimisteluvälineitä ollut, ruokailumahdollisuudet olivat puutteelliset. Kaiken kukkuraksi kyläläiset kuljettivat päivittäin karjaansa koulun pihamaan kautta. Tämä saikin tuohtuneen tarkastajan älähtämään: "Karjaansa kuljettavat pahasuiset naiset huutelevat rivoja pilkkapuheita opettajalle, joka on voimattomana puolustamaan talonsa ja kotinsa rauhaa."

Kyläläiset olivat tietoisia koulunsa ja sen irtaimiston puutteista, ja vuodesta toiseen koulun johtokunta vetosi kunnan päättäjiin epäkohtien poistamisen - ja ennen kaikkea uuden koulutalon rakentamisen puolesta.

Tilanne vaikeutui, ja elokuussa 1936 johtokunta totesi, että tilanahtauden vuoksi kaikkia kouluun pyrkijöitä ei voida ottaa vastaan, vaan eräät on ohjattava Laurin kouluun. Muutama oppilas jopa vapautettiin päivittäisen koulunkäynnin suorittamisesta.

Todellinen hätähuuto kuultiin kesäkuussa –39, jolloin pelkästään yläkansakouluun oli tulossa 60 oppilasta, joista vain 40 voitaisiin sijoittaa. Kun koulu sai talvisodan jälkeen täydennystä siirtoväkilasten muodossa, tilanahtaus vain lisääntyi. Eikä siinäkään vielä kylliksi, sillä 1940-luvulta lähtien, aina kevätlukukauden –57 loppuun saakka, Kavoluomalla olivat toiminnassa myös jatkokoululuokat lisäpainetta luomassa.

Edellä viitattiin hankaliin koulumatkoihin, ja lisää hankaluuksia aiheutti opinahjon läheisyydessä virtaava Karvianjoki. Asiasta kertoo kunnanvaltuuston kokouspöytäkirja joulukuussa –32 seuraavaa:

"Kun Karvian joki halkaisee kahtia Kavoluoman koulupiirin niin, että toisella puolen jokea asuvien kansakouluoppilaiden on joen ylikulun takia vaikea ja usein mahdottomuuskin päästä joen yli täytyen kiertää pitkiä matkoja, niin oli koulun johtokunnan taholta herätetty ajatus kävely-riippusillan laittamisesta Karvian joen yli Kavoluoman talon kohdalla."

Yhden ylikansakoulun opettajan voimin Kavoluomalla oli koulutyö aloitettu, ja alakansakoulun myötä koulusta tuli 2-opettajainen. Oppilasmäärän kasvu johti lopulta siihen, että yläkansakouluun perustettiin toinen opettajan virka vuonna 1957.

Monille oppilaille koulunkäynti tuotti vaikeuksia. Hankalat matkat ja ankeat kotiolot johtivat oppivelvollisuuden laiminlyönteihin, joihin johtokunta joutui toistuvasti puuttumaan. Johtokunnan, tarkastajan ja viime kädessä nimismiehen väliintulon myötä näin syntyneitä hankalia tilanteita pyrittiin ratkomaan. Eräissä tapauksissa ainoaksi ratkaisuksi nähtiin se, että johtokunta päätyi vapauttamaan asianomaisia jopa oppivelvollisuuden suorittamisesta. Näin tehtiin esimerkiksi lukuvuonna 1940 – 41, jolloin vapautettuja oli neljä. Riittäväksi perusteiksi katsottiin heikko oppimiskyky, yli viiden kilometrin koulumatka, heikko terveys sekä se, että asianomainen on "aivan sairas".

Sotavuodet loivat oman erityisleimansa kouluelämään Kavoluoman koulupiirissä aivan kuten muuallakin. Uudet tehtävät ja uudet velvoitteet odottivat. Lokakuussa –41 tarkastajalle lähetettiin ilmoitus koskien sitä, että opettaja Åhlberg oli ollut apuna maa- ja kotitaloustöissä sekä "siirtoväen palauttamisesta johtuvissa puuhissa". Silloinen alaluokkien opettaja Sirkka Marttila puolestaan oli erilaisten maataloustöiden lisäksi ollut mukana lottien ilmanvalvontatehtävissä. Mutta eivät oppilaatkaan olleet toimettomina varsinaisen koulutyön ulkopuolella. Sota-ajan tilanteesta kertoo sattuvasti oppilaiden keräystulos samaiselta syksyltä –41: 1301 kg puolukoita, 141 kg sieniä, 136 kg voikukan juuria (kahvin korvikkeeksi), 2 kg teen korvikkeita.

Sotavuosina koulutalon puutteita ja vajavaisuuksia ei juurikaan pystytty kohentamaan. Vielä sotavuosien päätyttyäkin vaikeuksia riitti. Olosuhteiden ankeudesta on esimerkkinä johtokunnan kirjaus syksyllä –47: "Jos keittäjä ei tarkene hellan lämmöllä, voi hän itse lämmittää veistosalin uunia."

Syyskuussa –55 opettaja Åhlberg sai aiheen tuskailla, että hänellä oli yhdessä ja samassa ryhmässä opetettavanaan V luokalla yhdeksän, VI luokalla kaksi sekä VII luokalla luokalla kuusi tyttöä, mutta näiden kaikkien käytössä oli vain yksi ainoa ompelukone.

Koulun tilakysymys oli olennaisesti parantunut, kun upouusi opinahjo vuonna 1948 vihdoinkin täytti kauan elätellyt toiveet. Paitsi toimivan koulukiinteistön kylä oli saanut myös oivan kokoontumispaikan.

Martta Lydia Åhlbergin ansiokas palvelus Kavoluoman koulun opettajana jatkui aina kevätlukukauden 1957 loppuun saakka. Pitkän, lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen, päivätyön hänen jälkeensä suorittivat Hilda ja Niilo Rantakari. Yli vuosikymmenen mittaiseksi muodostui myös Annikki Suontaustan työrupeama Kavoluoman koulussa.

Neljän vuosikymmenen aikana koulun johtokunta oli ansiokkaasti toiminut piirinsä lasten koulunkäynnin edistämiseksi hyvällä menestyksellä. Johtokunnan puheenjohtajina pisimpään toimivat Juho Kivioja (1928-38) sekä Erik Kovaluoma vuodesta 1958 aina koulun toiminnan lopettamiseen saakka.

Oppilasmäärää ilmaisevat luvut osoittivat selvästi karun todellisuuden

Kevätlukukausi Oppilaita
1930 36
1931 60
1932 100
1933 64
1934 32    (6 luokkaa)

Keväällä 1969 oli koulun sulkeminen väjäämätön tosiasia. Paluu Laurin koulupiirin yhteyteen oli odottamassa.