KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN
SÄÄDÖSKOKOELMA
2009 Nro 6
![]()
KANKAANPÄÄN
KAUPUNGIN HALLINTOSÄÄNTÖ
jonka kaupunginvaltuusto on
hyväksynyt 10.9.2007,
tehnyt lisäyksen 25.2.2008 ja
muutoksia 14.12.2009
Voimaantulopäivä
18.1.2010
- valtuuston työjärjestys
- tarkastussääntö
- luottamushenkilöiden palkkiosääntö
Kaupungin
hallinnon järjestämisessä noudatetaan tämän hallintosäännön määräyksiä, ellei
toisin ole säädetty tai muussa johtosäännössä määrätty.
Kaupunginvaltuusto
Kaupunginvaltuuston
ratkaisuvalta määräytyy Kuntalain 13 §:n mukaan.
Kaupunginhallitus
Kaupunginhallituksen
tehtävät määräytyvät Kuntalain 23 §:n mukaan.
Pääsääntöisesti
kaupunginhallitus ratkaisee asiat, joita ei ole lailla,
johtosäännöillä tai
valtuuston päätöksillä määrätty muun toimielimen ratkaistavaksi.
Kaupunginhallituksen
toimikausi on kaksi (2) vuotta.
Kaupunginhallituksessa
on yhdeksän (9) jäsentä. Valtuusto valitsee jäsenistä puheenjohtajan sekä
ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.
Hallinto- ja henkilöstöjaosto
Kaupunginhallituksen
alaisuudessa toimii kuusi (6) -jäseninen kaupunginvaltuuston valitsema
hallinto- ja henkilöstöjaosto.
Jaoston
jäseneksi, ei kuitenkaan puheenjohtajaksi eikä varapuheenjohtajaksi voidaan
valita muitakin kuin hallituksen jäseniä tai varajäseniä.
Jaoston tehtävät ja ratkaisuvalta
Jaosto
vastaa kaupungin henkilöstöhallintoon ja tukipalveluyksikköön kuuluvasta päätöksenteosta,
siltä osin kuin se edellyttää luottamushenkilöelimen päätöksentekoa.
Valtuusto
valitsee seuraavat viisi - kolmetoista (5 - 13) -jäseniset lautakunnat:
- perusturva 13
- sivistys 9
- tekninen 9
- maaseutu 9
- tarkastus 5
-
keskusvaali 5
- kulttuuri- ja
vapaa-aika 9
- ympäristö 9
Valtuusto
valitsee jäsenistä puheenjohtajan sekä ensimmäisen varapuheenjohtajan. Kullekin
em. toimielimen jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen.
Lautakunnat
valitaan valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.
Kaupungin
toiminnot jakaantuvat viranhaltijaorganisaatiossa palvelukeskuksiin, joita
ovat:
- hallinto- ja tukipalvelut
- perusturvapalvelut
- sivistyspalvelut
- talouspalvelut
- tekniset palvelut
- ympäristöpalvelut
Palvelukeskusten
välisestä tehtäväjaosta päättää kaupunginhallitus.
Kunkin
lautakunnan alaisen toiminnan johtamisesta vastaa palvelukeskuksen johtaja,
jonka kaupunginhallitus valitsee määräämäkseen ajaksi kaupunginjohtajan
esityksestä. Sijaisen määrää em. tavalla kaupunginhallitus.
Palvelukeskuksen
jakamisesta tulosalueisiin sekä niiden johtajat ja heidän sijaisensa päättää
määräämäkseen ajaksi ao. lautakunta.
Tulosalueiden
jakamisesta tulosyksiköihin ja niiden esimiehistä määrää ao. palvelukeskuksen
johtaja.
Kaupunginjohtaja
ja palvelukeskusten johtajat sekä kaupunginjohtajan nimeämät muut jäsenet
muodostavat kaupungin johtoryhmän, jonka tehtävänä on tukea ja kehittää kaupungin
kokonaisjohtamista.
Palvelukeskuksen
sisäisen johtoryhmän asettaa palvelukeskuksen johtaja.
Johtoryhmiin
kuuluu henkilöstön kalenterivuodeksi kerrallaan valitsema edustaja.
Kaupunginhallituksen
on vuosittain helmikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen
toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä kaupungin toimintaa koskevista aloitteista
ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla todeta,
mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Kaupunginhallituksen
ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on vastaavasti esitettävä
tiedot kaupunginhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle niiden päättämällä
tavalla.
Jos
aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi
aloite kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden viikon kuluessa aloitteen
tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen
käsittelystä.
Kaupungin
puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset allekirjoittaa kaupunginjohtaja,
kaupunginsihteeri tai kaupunginkamreeri ja varmentaa asianomaisen palvelukeskuksen
johtaja, jollei kaupunginhallitus ole valtuuttanut toisia henkilöitä.
Kaupunginhallituksen
toimituskirjat ja kirjelmät allekirjoittaa kaupunginjohtaja, kaupunginsihteeri
tai kaupunginkamreeri ja varmentaa asianomaisen palvelukeskuksen johtaja.
Lautakunnan
ratkaisemassa asiassa tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset
allekirjoittaa palvelukeskuksen johtaja tai puheenjohtaja ja varmentaa ao. tulosalueen
johtaja, jollei lautakunta ole valtuuttanut toisia henkilöitä.
Toimielimen
puheenjohtaja tai pöytäkirjanpitäjä voi yksinkin toimielimen määräämissä
rajoissa allekirjoittaa toimielimen päätökseen perustuvan asiakirjan.
Toimielimen hallinnassa olevista asiakirjoista annettavat otteet ja jäljennökset
voi toimielimen pöytäkirjanpitäjä yksinkin todistaa oikeaksi.
Valmistelua
koskevat asiakirjat allekirjoittaa asian valmistelija.
Viranomaisten
toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 4 ja 14.1. §:ssä tarkoitettu
kunnallinen toimielin voi siirtää toimialaansa kuuluvan asiakirjan antamista
koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle.
Toimielin,
luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille kuuluvan toimivallan siirtämisestä
alaiselleen viranomaiselle (lukuun ottamatta hallinnollisen pakkovallan
käyttöä). Toimivallan siirtämispäätöksistä on pidettävä ajan tasalla olevaa
luetteloa. Luettelo annetaan tiedoksi valtuustolle vuosittain helmikuussa.
Talousarvion
laadintaan ja täytäntöönpanoon sekä sitovuuteen liittyvät määräykset sisältyvät
talousarvioon.
Hallinnon
ja talouden tarkastamisesta on voimassa mitä tarkastussäännössä määrätään.
Niistä
virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on säädetty
kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa (304/03) tai muussa laissa,
päättää hallinto- ja henkilöstöjaosto tai sen määräämä ellei laissa ole toisin
säädetty tai hallintosäännössä taikka muussa johtosäännössä muuta määrätty.
Valtuusto
päättää niiden virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta, joiden vakinaisesta
täyttämisestä se päättää. Muiden virkojen ja toimien perustamisesta ja lakkauttamisesta
päättää hallitus.
Virkasuhteeseen
ottava viranomainen päättää henkilön ottamisesta määräaikaiseen virkasuhteeseen
erityisistä kelpoisuusvaatimuksista riippumatta kunnallisesta viranhaltijasta
annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaisesti.
Kaupunginhallitus
päättää palvelukeskusten johtajien valinnoista.
Lautakunnat
päättävät tulosalueiden johtajien valinnoista.
Muun henkilökunnan
valitsee ao. palvelukeskuksen johtaja tulosalueen johtajan esityksestä.
Viranhaltija
ei suoraan valitse alaistaan vaan esittää valinnan omalle esimiehelleen.
Viranhaltijan
siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisesta viranhaltijasta annetun
lain 24 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa päättää hallitus tai se viranomainen,
joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta.
Jollei
27 §:stä muuta johdu, hallitus ja
lautakunta päättävät alaisensa henkilöstön virka- ja työvapaan myöntämisestä.
Sijaisen
määrää tarvittaessa se viranomainen, joka myöntää virka- tai työvapaan. Sama
viranomainen päättää myös sijaisen palkkauksesta.
Viranhaltijan
virantoimituksesta pidättämisestä päättää hallitus tai asianomainen lautakunta,
jonka alaisena henkilö on.
Palvelussuhteen
koeajasta, osa-aikaistamisesta, lomauttamisesta ja päättymisestä päättää se,
joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Kaupunginjohtajan
palvelussuhteen päättymisestä ja lomautuksesta päättää kuitenkin hallitus.
Mikäli
lomauttaminen kohdistuu eri viranomaisten valitsemiin henkilöihin, voi
lomauttamisesta päättää kaupunginhallitus.
Kaupunginjohtaja,
palvelukeskuksen johtaja ja tulosalueen johtaja ratkaisee suoraan alaisiaan koskevat seuraavat henkilöstöasiat:
1)
myöntävät vuosiloman
2)
myöntävät sellaisen virkavapauden ja työloman, jonka saamiseen
viranhaltijalla ja työntekijällä on lainsäädännön, virka- ja työehtosopimuksen
tai virkasäännön nojalla ehdoton oikeus
3)
myöntävät sellaisen enintään vuoden pituisen
harkinnanvaraisen palkattoman virkavapauden tai työloman, jonka myöntämisestä
hallinto- ja henkilöstöjaosto on antanut erityiset yleisohjeet
4)
myöntävät harkinnanvaraisen virkavapauden ja työloman
enintään 30 kalenteripäiväksi kerrallaan, mikäli harkittavaksi ei tule
virkavapauden tai työloman ajalta maksettavan palkan määrä
5)
antavat alaiselleen viranhaltijalle ja työntekijälle
virkamatka- ja koulutusmääräyksen, sekä
6)
määräävät tarvittaessa henkilöstön lisä-, yli-, lauantai- ja
sunnuntaityöhön sekä varallaoloon
7)
määräävät terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja
terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin
8)
palvelukeskusten johtajat ja tulosalueiden johtajat
valitsevat sijaisen enintään vuodeksi kerrallaan ja päättävät palkkauksesta
yleisten ohjeiden mukaan.
28 § Toimenkuvaukset Toimenkuvauksissa määritellään kunkin
henkilön asema organisaatiossa, tehtävät ja ratkaisuvalta.
Toimenkuvauksen
valmistelee ja vahvistaa lähin esimies yhteistyössä asianomaisen henkilön
kanssa. Toimenkuvaus tarkistetaan tarvittaessa tehtävä- tai henkilömuutosten yhteydessä.
Kaupunginjohtajan
toimenkuvauksen hyväksyy kaupunginhallitus.
Sen
lisäksi mitä kuntalaissa on säädetty, kaupunginhallituksen tehtävänä on
huolehtia siitä, että kaupunginvaltuuston asettamat tavoitteet
toteutuvat ja
tässä tarkoituksessa kehittää, ohjata ja valvoa kaupungin ja kaupunkikonsernin
hallintoa, palveluita ja taloutta sekä muita yleisiä toimintaedellytyksiä.
Kaupunginhallituksen r
Sen
lisäksi mitä kaupunginhallituksen ratkaisuvallasta on muualla
määrätty tai säädetty,
hallitus ratkaisee asiat, jotka koskevat:
1) kiinteän omaisuuden vuokralle
ottamista tai antamista
2) vapautuksen tai lykkäyksen
myöntämistä kunnallisveron sekä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun suorittamisesta,
milloin se säädösten mukaan on mahdollista
3) asemakaavan toteuttamiseksi
tarpeellisten alueiden, rakennusten ja laitteiden ostamista, myymistä,
vaihtamista ja lunastamista
4) julkisista kuulutuksista
annetussa laissa tarkoitetusta julkipanosta huolehtivan vastuunalaisen hoitajan
sekä keskusarkistoa ja arkistonmuodostusta johtavan viranhaltijan määräämistä
5) antaa valtuuston puolesta
selityksen valtuuston päätöstä koskevan valituksen johdosta, jos katsoo, että
valtuuston päätöstä ei ole kumottu
6) kaupunginjohtajan palkkaa ja
vuosilomaa, päättää kaupunginjohtajalle sellaisen virkavapauden tai työloman
myöntämisestä, johon hänellä on sopimukseen perustuva oikeus enintään yhteen
vuoteen saakka sekä päättää kaupunginjohtajalle harkinnanvaraisen palkattoman
virkavapauden tai työloman myöntämisestä enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan
7) kiinteän omaisuuden ostamista
ja myymistä.
8) lisäksi kaupunginhallitus
ratkaisee tai määrää lautakunnan tai alaisensa viranhaltijan ratkaisemaan
asiat, jotka koskevat:
- liike- ja teollisuus sekä
rivi- ja kerrostalotonttien vuokraamista tai myymistä
- vapautuksen tai lykkäyksen
myöntämistä kunnallisen maksun ja sille määrätyn viivästyskoron
suorittamisesta, milloin se säädösten tai määräysten mukaan on mahdollista,
- kaupungille tulevien
saatavien ja suoritusten vakuuksien hyväksymistä, valvomista, muuttamista tai
vapauttamista, jollei toisin ole säädetty tai valtuuston päätöksestä muuta
johdu
- vahingonkorvauksen
maksamista, jos kaupunki on katsottava
korvausvelvolliseksi
9)
lainan
ottamista kaupungille valtuuston talousarviossa määrittelemissä rajoissa.
10) ratkaista muut asiat, joita tällä säännöllä ei
ole määrätty lautakunnalle tai viranhaltijalle.
Esittely:
Asiat
ratkaistaan kaupunginhallituksessa kaupunginjohtajan esittelystä. Kaupunginjohtajan
ollessa estyneenä asiat esittelee kaupunginjohtajan sijainen.
Hallinto- ja henkilöstöjaosto
Yleisvalta
henkilöstöasioissa kuuluu hallinto- ja henkilöstöjaostolle tai sen määräämälle.
- Vastaa tukipalveluyksikön
johtamisesta ja sitä koskevasta päätöksenteosta
-
Vastaa
kaupungin henkilöstöhallinnon kehittämisestä, ohjaamisesta ja päätöksenteosta.
-
Hallinto-
ja henkilöstöjaosto tekee kaupungin puolesta sellaiset virka- ja työehtosopimukset,
joissa päätösvalta on paikallistasolla Kunnallisen työmarkkinalaitoksen valtuutuksen
nojalla.
-
Hallinto-
ja henkilöstöjaosto päättää myös virka- ja työehtosopimuksen täytäntöönpanosta,
sopimusten harkinnanvaraisten määräysten soveltamisesta ja näihin liittyvien
neuvottelujen käymisestä.
Esittely:
-
Asiat
ratkaistaan jaostossa kaupunginsihteerin esittelystä ja hänen ollessa estynyt
tai esteellinen kaupunginjohtajan esittelystä.
Kaupunginjohtajan
tehtävänä on sen lisäksi mitä kuntalaissa ja muutoin on erikseen säädetty tai
määrätty:
1)
johtaa
kaupunginhallituksen alaisena kaupunkikonsernin ja kaupungin hallintoa,
taloudenhoitoa
ja muuta toimintaa sekä valvoa valtuuston ja hallituksen päätösten täytäntöönpanoa,
sekä
2)
edustaa
tai määrätä muu viranhaltija tai kutsua luottamushenkilö edustamaan kaupunkia
neuvotteluissa ja edustustilaisuuksissa sekä vastata niiden järjestämisestä
kaupunginhallituksen hyväksymien perusteiden mukaan
3)
päättää
kaupungin järjestämistä koulutus- ja neuvottelutilaisuuksista hallituksen antamien
ohjeiden mukaan.
Kaupunginjohtajan
esteellisenä tai poissa ollessa tai viran ollessa avoinna hoitaa tehtäviä kaupunginsihteeri,
ellei hallitus päätä toisin.
Viran
ollessa avoinna tai poissaolon kestäessä kolmea kuukautta kauemmin valtuusto
voi ottaa virkaan väliaikaisen hoitajan.
1. Lautakunta
vastaa toimialansa yleisestä kehittämisestä, suunnittelusta ja toiminnan sekä
talouden seurannasta.
2. Lautakunta
tekee esityksen vuotuisesta talousarviosta sekä siihen liittyvästä toiminta- ja
taloussuunnitelmasta.
3. Lautakunta
päättää toiminnassa noudatettavista yleisistä periaatteista ja ohjeista.
4. Päättää
merkittävistä hankinnoista sekä ostopalvelu- ja muista sopimuksista.
5. Hyväksyy
toimialallaan merkittävien hankkeiden tarveselvitykset, suunnitelmat, hankintaohjelmat
ja muut vastaavat.
6. Päättää
toimialallaan järjestö- yms. avustusten myöntämisestä.
7. Päättää toimialueensa erityislainsäädännön mukaan lautakunnalle kuuluvista asioista.
8. Tekee
esityksen toimialansa palveluista perittävien maksujen yleisistä perusteista
(taksa).
9. päättää
toimialansa palveluista ja muista suoritteista perittävistä maksuista ja taksoista,
jollei toisin ole säädetty tai määrätty.
10. Lautakunnan
ratkaisuvalta sopimuksissa ja hankinnoissa määräytyy koko kaupungin
käyttötalouden talousarvion toimintakulujen loppusummasta seuraavasti:
-
urakka- ja ostopalvelusopimukset 0,6 %
-
erilliset hankinnat 0,3 %
-
suunnittelusopimukset
0,2
%
11. Oman toimialansa
irtaimen myynti
Lautakunta
voi siirtää määräämälleen viranhaltijalle em. päätösvaltaa. Loppusumman
ylittyessä asiasta päättää kaupunginhallitus.
Yhteisen
perusturvalautakunnan tehtävät ja toimivalta
Perusturvalautakunnan
tehtävänä on toimialueensa (sopijakunnat) asukkaiden oman elämän hallinnan,
sosiaalisen turvallisuuden ja terveyden edistäminen sekä inhimillisen kasvun
tukeminen.
Perusturvalautakunnan
tehtävänä on toimia kuntien yhteisenä tilaajalautakuntana järjestettäessä
sosiaali- ja perusterveydenhuollon palveluita yhteistoiminta-alueen asukkaille.
Tavoitteena
on järjestää palvelut mahdollisimman tehokkaasti ja laadukkaasti.
Kuntien
yhteisellä perusturvalautakunnalla on yhteinen järjestämisvastuu siitä, että
laissa turvattuja palveluja on saatavilla ja että kuntalaiset saavat nämä
palvelut lain turvaamalla tavalla. Kunnilla on kuitenkin rahoitusvastuu
lakisääteisten palvelujen kustannusten kattamisesta.
Perusturvalautakunnan
tehtävänä on
- vastata toimialansa
yleisestä kehittämisestä, suunnittelusta ja toiminnan sekä talouden seurannasta
yhteistyössä palvelujen tuottajan (PoSan) kanssa,
-
valmistella kunnille syyskuun 15 päivään mennessä tilaajan esitys vuotuisesta
talousarviosta sekä siihen liittyvästä toiminta- ja taloussuunnitelmasta,
- koota yhteen kuntien
ehdotukset seuraavan vuoden talousarviosta ja siihen liittyvästä toiminta- ja
taloussuunnitelmasta,
-
asettaa palvelujen saatavuutta ja palvelutasoa koskevat tavoitteet,
- tilata
palvelukokonaisuudet PoSa:lta,
- seurata tilauksen
toteutumista ja palvelujen vaikuttavuutta,
- päättää kuntien puolesta
toiminnassa noudatettavista yleisistä periaatteista ja ohjeista,
- toimia
erikoissairaanhoidon osalta tilaajalautakuntana yhteistyössä Peruspalvelu-liikelaitoskuntayhtymän
kanssa,
- käsitellä toimialallaan
merkittävien hankkeiden tarveselvitykset, suunnitelmat, hankintaohjelmat ja
muut vastaavat,
- käsitellä toimialallaan
mahdollisten järjestö- yms. avustusten myöntämisestä,
- lautakunta voi siirtää
määräämälleen viranhaltijalle edellä mainittua päätösvaltaa.
Esittely
Asiat
ratkaistaan lautakunnassa tilaajajohtajan esittelystä.
Tehtävät
Lautakunta
vastaa varhaiskasvatuspalveluista ja koulutuspalveluista.
Sivistyslautakunnan
tehtävänä on tuottaa sellaisia toimintaympäristöjä, jotka ohjaavat
yksilölliseen fyysiseen ja henkiseen kasvuun ja kestävään hyvinvointiin. Tämän
saavuttamiseksi tuotetaan ja kehitetään mahdollisimman monipuolisia, ihmisten
tarpeet, seutukunnan olosuhteet ja erityisvaatimukset huomioon ottavia varhaiskasvatuspalveluita
ja koulutuspalveluja.
Ratkaisuvalta
Sen
lisäksi, mitä 31 §:ssä on määrätty lautakuntien yleisestä ratkaisuvallasta, sivistyslautakunta
ratkaisee asiat, jotka koskevat:
-
peruskoulun
ja lukion opetussuunnitelman ja siihen perustuvan suunnitelman (työsuunnitelman)
hyväksymistä
-
koulukuljetusten
perusteita
-
peruskoulun
ja lukion työ- ja loma-aikojen määräämistä
Esittely
Asiat
ratkaistaan lautakunnassa palvelukeskuksen johtajan esittelystä.
Tehtävät
Teknisen
lautakunnan ja sen alaisen teknisen keskuksen tehtävänä on vastata kaupungin
teknisten palveluiden järjestämisestä kuten
-
yhdyskuntateknisestä
suunnittelusta, rakennuttamisesta, rakentamisesta, kunnossapidosta sekä
toimitilojen hoidosta
-
yksityisteiden
tiehallintoviranomaistoiminnasta
-
vesi-
ja jätehuolto sekä ajoharjoittelukeskuksen liikelaitostoiminnasta, keskusvarastosta
ja
-
osaltaan
myös pelastustoimesta ja väestönsuojelusta.
Lautakunnan
kokouksessa toimii esittelijänä teknisen keskuksen johtaja.
Ratkaisuvalta
Määräytyy
sen mukaan mitä 31 §:ssä on määrätty lautakuntien yleisestä ratkaisuvallasta.
35 § Keskusvaalilautakunta
Tehtävät
Kunnallisvaalien
toimittamisen kaikki järjestelyt ehdokashakemusten vastaanotosta vaalien
tuloksen julkaisemiseen. Presidentinvaalin, eduskuntavaalien ja europarlamenttivaalien
osalta keskusvaalilautakunnan tehtäviin kuuluvat moninaiset valmistelutoimet sekä
ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen.
Ratkaisuvalta
Vaalilaissa
on yksityiskohtaisesti säädetty keskusvaalilautakunnan ratkaisuvallasta. Toissijaisesti
sovelletaan mm. hallinto- ja kuntalakia.
Esittely
Asiat
ratkaistaan lautakunnassa keskusvaalilautakunnan sihteerin esittelystä.
36 § Maaseutulautakunta
Tehtävät
Lautakunnan
tulosalueeseen kuuluvat maaseutupalvelut. Lautakunnan tehtävänä on huolehtia
tulosalueensa toiminnan ja talouden kehittämisestä, asettaa tavoitteita ja seurata
toiminnan tuloksia.
Ratkaisuvalta
Yleisistä
lautakunnan tehtävistä. Maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta
menettelystä annetun lain mukaan maaseutuelinkeinoviranomainen hoitaa laissa
säädetyt tehtävät sekä niihin liittyvät valvonta- ja muut tehtävät.
Maaseutuelinkeinoviranomaisena toimii maataloussihteeri. Maa- ja
metsätalousministeriön hallinnolliset ohjeet sisältävät yksityiskohtaiset
menettelyohjeet maaseutuelinkeinoviranomaiselle
toimitettavien viljelijätukien
käsittelystä. Säädöspohja useissa hallinnollisissa menettelykysymyksissä on
EY-säännös, joka ohittaa mahdollisen kansallisen säädöksen.
Esittely
Asiat
ratkaistaan lautakunnassa maataloussihteerin esittelystä.
37 § Tarkastuslautakunta
Tehtävät ja toimivalta
määräytyvät kuntalain (71 §) ja valtuuston vahvistaman tarkastussäännön mukaan.
Tehtävät
Lautakunta
vastaa kulttuuripalveluista ja vapaa-aikapalveluista.
Kulttuuri-
ja vapaa-aikalautakunnan tehtävänä on kansalaisopistopalvelujen, kirjaston,
musiikkiopiston, museon ja yleisten kulttuuripalvelujen avulla tuottaa
laadukkaita oman alansa palveluja ja tukea Kankaanpään asemaa seudullisena
keskuksena sekä järjestää kuntalaisille toimivat ja laadukkaat liikunta- ja
nuorisopalvelut.
Ratkaisuvalta
Määräytyy
sen mukaan mitä 31 §:ssä on määrätty lautakuntien yleisestä ratkaisuvallasta.
Esittely
Asiat
ratkaistaan lautakunnassa palvelukeskuksen johtajan esittelystä.
39 § Ympäristölautakunta
Tehtävät
Lautakunta
luo edellytyksiä hyvään elinympäristöön ja kaupungin kehittämiseen tuottamalla
alueiden käytön suunnitteluun ja rakentamiseen liittyviä palveluja.
Lautakunnan
toimialaan kuuluvat kaavoitus, mittaus- ja kiinteistötoimi sekä rakennusvalvonta.
Lautakunta toimii maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena
sekä maa-aineslain tarkoittamana lupa- ja valvontaviranomaisena. Lisäksi
lautakunta toimii kaupungin nimistö- ja osoiteasioista vastaavana lautakuntana.
Ratkaisuvalta
Määräytyy
sen mukaan mitä 31 §:ssä on määrätty lautakuntien yleisestä ratkaisuvallasta.
Esittely
Asiat
ratkaistaan lautakunnassa palvelukeskuksen johtajan ja rakennustarkastajan
esittelystä.
Toimielin
pitää kokouksensa päättämänään aikana ja
paikassa.
Kokous
pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo
kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö
toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
Kokouskutsun
antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa
on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä
käsiteltävät asiat (asialista).
Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun yhteydessä.
Kokouskutsu
lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus,
toimielimen päättämällä tavalla.
Toimielimen
jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa.
Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen
vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen
kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi
toimittaa kutsun varajäsenelle.
Avattuaan
kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden ja
päätösvaltaisuuden.
Asiat
käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin
päätä.
Toimielin
voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Puheenjohtajan
tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta järjestyksestä
toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä
poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy
sopimattomasti. Jos syntyy
epäjärjestys, puheenjohtajan on keskeytettävä tai
lopetettava kokous.
Jos
sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja on poissa tai
esteellisiä jossakin
asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten
tilapäinen
puheenjohtaja iältään vanhimman johdolla.
Kaupungin
eri toimielinten kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus:
-
kaupunginhallituksen
kokouksessa valtuuston puheenjohtajilla
-
muun
toimielimen kokouksessa kaupunginhallituksen
puheenjohtajilla ja kaupunginjohtajalla
Muiden
kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja
puheoikeudesta päättää asianomainen
toimielin.
Kaupunginhallituksen
edustuksesta valtuuston kokouksessa määrätään valtuuston työjärjestyksessä.
Kaupunginhallitus
voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus
toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kaupunginhallituksen
varajäsen tai kaupunginjohtaja.
Esittelijän
ehdotus on käsittelyn pohjana (pohjaehdotus). Jos esittelijä on muuttanut
esityslistalla olevaa ehdotustaan ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen
asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on peruutettu, asia on
poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin päätä.
Esittelijän
ollessa poissa tai esteellinen toimii esittelijänä hänen sijaisekseen
määrätty.
Toimielin
voi erityisestä syystä päättää, että asia
käsitellään puheenjohtajan selostuksen
pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä.
Asian
valmistelija ja hänen esityksensä tulee käydä ilmi esityslistasta.
Toimielimen
puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon
oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi.
Pöytäkirjan
kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirjan
allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä.
Pöytäkirja tarkastetaan
toimielimen päättämällä tavalla.
Pöytäkirja
pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten
kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.
Toimielimen
pöytäkirjaan merkitään:
1) järjestäytymistietoina:
toimielimen nimi;
kokouksen alkamis- ja
päättymisaika sekä kokouspaikka;
läsnä ja poissa olleet ja
missä ominaisuudessa kukin on ollut
läsnä; sekä
kokouksen laillisuus ja
päätösvaltaisuus
2) asiankäsittelytietoina:
alaotsikko;
selostus asiasta;
päätösehdotus;
esteellisyys;
tehdyt ehdotukset ja onko
niitä kannatettu;
äänestykset: äänestystapa,
äänestysjärjestys, äänestysesitys
sekä
äänestyksen tulos;
vaalit: vaalitapa ja vaalin
tulos;
päätöksen toteaminen; sekä
eriävä mielipide
3) laillisuustietoina:
oikaisuvaatimusohjeet ja
valitusosoitus;
puheenjohtajan allekirjoitus;
pöytäkirjanpitäjän varmennus;
merkintä pöytäkirjan
tarkastuksesta; sekä
merkintä nähtävänä pidosta,
mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä.
Pöytäkirjaan
liitettävissä oikaisuvaatimusohjeissa annetaan tarpeelliset ohjeet oikaisuvaatimuksen
tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoituksessa on mainittava valitusviranomainen,
valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä.
Päätökseen,
josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä ilmoitus
ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu.
Mitä
edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja
luottamushenkilön tekemiin päätöksiin.
Asian
ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää
kaupunginhallitus,
kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtaja.
Asian
ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunta ja lautakunnan
puheenjohtaja ja lautakunnan esittelijä.
Kaupungilla ei ole kuntalain
tarkoittamaa otto-oikeutta kuntien yhteisen perusturvalautakunnan tekemiin
päätöksiin.
Kaupunginhallituksen
alaisen viranomaisen on ilmoitettava
kaupunginhallitukselle tekemistään
päätöksistä lukuun ottamatta asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus
on päättänyt, ettei se käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus
on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa
ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Päätökset
niissä asioissa, joista ei tarvitse ilmoittaa, voidaan
otto-oikeuden estämättä
panna täytäntöön, jollei yksittäistapauksessa ole
ilmoitettu asian ottamisesta
kaupunginhallituksen tai lautakunnan käsiteltäväksi.
LIITTEET: Luottamushenkilöorganisaatio
Viranhaltijaorganisaatio
Päätösvallan
delegointi