KANKAANPÄÄN
KAUPUNGIN SÄÄDÖSKOKOELMA
2002 Nro
4
KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN
VALTUUSTON
TYÖJÄRJESTYS
jonka
kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 28.8.1995
ja muuttanut 20.5.2002
Voimaantulopäivä
1.7.2002
1 LUKU
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1 '
Valtuuston toiminnan
järjestelyt
Valtuuston toimikauden
ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle
kaupunginhallituksen puheenjohtaja, ja
kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta,
kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu.
Valtuustossa on kaksi
varapuheenjohtajaa.
Valtuuston toiminnan
sisäistä järjestelyä koskevien asioiden valmistelua johtaa valtuuston
puheenjohtaja, jollei valtuusto toisin päätä.
Valtuuston kokousten
pöytäkirjanpitäjänä toimii ja sen muistakin
sihteerintehtävistä huolehtii
valtuuston määräämä viranhaltija.
2 '
Valtuustoryhmän
muodostaminen
Valtuutetut voivat
valtuustotyöskentelyä varten muodostaa
valtuustoryhmiä.
Valtuustoryhmän
muodostamisesta, nimestä ja puheenjohtajasta on
annettava valtuustolle
kirjallinen ilmoitus, joka on kaikkien ryhmään liittyvien valtuutettujen allekirjoitettava.
Ilmoitus jätetään valtuuston puheenjohtajalle.
Valtuustoryhmänä pidetään myös yhtä valtuutettua, jos hän on tehnyt 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen.
3 §
Valtuustoryhmään
liittyminen sekä siitä eroaminen tai erottaminen
Liittymisestä
valtuustoryhmään ja siitä eroamisesta valtuutetun on
ilmoitettava kirjallisesti
valtuustolle. Liittymisilmoitukseen on liitettävä
asianomaisen ryhmän kirjallinen
hyväksyminen.
Jos valtuutettu on
erotettu valtuustoryhmästä, valtuustoryhmän on
ilmoitettava tästä
kirjallisesti valtuustolle.
4 '
Istumajärjestys
Valtuutetut istuvat
kokouksessa valtuustoryhmittäin puheenjohtajan
hyväksymän istumajärjestyksen
mukaisesti.
2 LUKU
VALTUUTETUN
ALOITEOIKEUS
5 '
Valtuutettujen
aloitteet
Kokouskutsussa mainittujen
asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä
kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista.
Aloite annetaan puheenjohtajalle.
Aloitetta ei oteta
heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään
kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteesta
käydään lähetekeskustelu
siitä, miten asia on valmisteltava.
Kaupunginhallituksen
on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo
valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista,
joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt.
Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on
ryhdytty. Valtuusto
voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Vastaus ja selvitys
toimenpiteistä, mihin valtuutettujen ja valtuustoryhmien aloitteista on
ryhdytty, on saatettava valtuuston tiedoksi ja käsiteltävä
kuuden (6)
kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.
6 '
Kaupunginhallitukselle
osoitettava kysymys
Vähintään neljäsosa
valtuutetuista voi tehdä kaupunginhallitukselle
osoitetun kirjallisen
kysymyksen kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevasta asiasta.
Kaupunginhallituksen
on vastattava kysymykseen viimeistään siinä
valtuuston kokouksessa, joka
ensiksi pidetään 3 viikon kuluttua kysymyksen tekemisestä.
Jos kysymystä käsiteltäessä tehdään ehdotus tilapäisen valiokunnan asettamisesta tutkimaan kysymyksessä tarkoitettua asiaa, valtuuston on päätettävä tästä. Muuta päätöstä ei kysymyksen johdosta saa tehdä.
7 '
Kyselytunti
Valtuutetulla on oikeus
esittää kaupunginhallitukselle kyselytunnilla
vastattavaksi lyhyitä enintään
5 minuutin pituisia, kulloinkin yhteen asiaan
kohdistuvia kysymyksiä
kaupungin hallinnon ja talouden hoitoa koskevista asioista.
Kyselytunti
järjestetään ennen valtuuston kokousta, jollei
valtuusto toisin päätä.
Kysymys on kirjallisena
toimitettava kaupunginkansliaan viimeistään 7 päivää ennen valtuuston
kokousta. Myöhemmin toimitetut kysymykset sekä kysymykset, joihin ei
kyselytunnilla ehditä vastata, siirtyvät seuraavaan kyselytuntiin. Kysymykset
otetaan vastattaviksi niiden saapumisjärjestyksessä.
Puheenjohtajalla on
kuitenkin oikeus määrätä tasapuolisuutta noudattaen muukin vastaamisjärjestys.
Saatuaan
kaupunginhallitukselta vastauksen kysymyksen
esittäjällä on oikeus tehdä kaksi
asiaan liittyvää lyhyttä lisäkysymystä. Kysymysten johdosta ei käydä keskustelua.
Puheenjohtajana
kyselytunnilla toimii valtuuston puheenjohtaja.
Kyselytunti on julkinen.
3 LUKU
VALTUUSTON KOKOUKSET
8 '
Kokouskutsu
Kutsu valtuuston kokoukseen
on vähintään neljä päivää ennen kokousta lähetettävä erikseen kullekin
valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Samassa ajassa on kokouksesta annettava yleisesti tieto julkisten kuulutusten
ilmoitustaululla. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä
käsiteltävät asiat.
9 '
Esityslista
Esityslista, joka
sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset valtuuston
päätöksiksi, on lähetettävä kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt
ole esteenä.
Valtuusto voi päättää,
kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista
toimitetaan.
10 '
Kokouksesta
tiedottaminen
Valtuuston kokouksen
ajasta ja paikasta tiedotetaan ennen kokousta niissä tiedotusvälineissä,
joissa valtuusto on päättänyt kokouksistaan ilmoittaa.
11 '
Varavaltuutetun kutsuminen
Valtuutetun, joka on
estynyt hoitamasta valtuutetun tointaan tai joka on esteellinen käsittelemään
jotakin asiaa, on viipymättä ilmoitettava asiasta valtuuston puheenjohtajalle.
Puheenjohtajalle tehtävä ilmoitus voidaan jättää myös kaupunginvaltuuston
sihteerille.
Saatuaan valtuutetulta
tai muuten luotettavasti tiedon esteestä tai
esteellisyydestä puheenjohtajan
on kutsuttava valtuutetun sijaan kuntalain 11 ':n 1 momentissa tarkoitettu
varavaltuutettu.
Puheenjohtajan on
tarvittaessa saatettava valtuutetun ja muun läsnäoloon oikeutetun henkilön
esteellisyys valtuuston ratkaistavaksi.
12 '
Kaupunginhallituksen
edustus valtuuston kokouksessa
Kaupunginhallituksen
puheenjohtajan ja kaupunginjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa.
Heidän poissaolonsa ei estä asioiden käsittelyä.
Kaupunginhallituksen
jäsenillä on läsnäolo-oikeus.
Edellä mainitulla
henkilöllä on oikeus ottaa osaa keskusteluun, mutta ei päätöksen tekemiseen,
jollei hän ole samalla valtuutettu.
13 '
Puheenjohdon
luovuttaminen varapuheenjohtajalle ja tilapäinen puheenjohtaja
Puheenjohtaja voi
tarvittaessa valtuuston suostumuksella luovuttaa
puheenjohdon kokouksessa
varapuheenjohtajalle ja osallistua sinä aikana
kokoukseen jäsenenä.
Jos sekä puheenjohtaja
että varapuheenjohtajat ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa, valitaan
kokoukselle tilapäinen puheenjohtaja.
14 '
Nimenhuuto Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan nimenhuudolla, joka toimitetaan
aakkosjärjestyksessä.
Nimenhuudon jälkeen
puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat
varavaltuutetut sekä onko valtuusto laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.
15 '
Läsnä olevat
valtuutetut ja varavaltuutetut
Läsnä oleviksi
katsotaan valtuutetut ja varavaltuutetut, jotka ovat saapuneet kokoukseen
eivätkä ole ilmoittaneet siitä poistuvansa tai joita muuten ei ole todettu
poissa oleviksi.
Puheenjohtaja voi toimittaa kokouksen kestäessä tai kokoustauon päätyttyä uuden nimenhuudon, jos se läsnä olevien toteamiseksi on tarpeen.
16 §
Asioiden
käsittelyjärjestys
Asiat esitellään
valtuustolle esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei valtuusto toisin
päätä.
Käsittelyn pohjana
(pohjaehdotuksena) on kaupunginhallituksen ehdotus taikka, milloin
tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta on valmistellut asian, niiden
ehdotus.
Jos kaupunginhallitus,
tarkastuslautakunta tai tilapäinen valiokunta on muuttanut esityslistalla
olevaa ehdotustaan ennen kuin valtuusto on tehnyt päätöksen asiasta,
pohjaehdotus on muutettu ehdotus. Jos ehdotus on
peruutettu, asia on
poistettava esityslistalta.
17 '
Puheenvuorot
Kun asia on esitelty, siitä
on varattava tilaisuus keskustella.
Puheenvuoro on
pyydettävä selvästi havaittavalla tavalla tai toimittamalla puheenjohtajalle
kirjallinen puheenvuoropyyntö.
Puheenvuorot annetaan
pyydetyssä järjestyksessä. Tästä järjestyksestä poiketen puheenjohtaja voi
antaa:
1) asian käsittelyn
alussa ryhmäpuheenvuoron kunkin valtuustoryhmän edustajalle ryhmien suuruuden
mukaisessa järjestyksessä;
2) puheenvuoron
kaupunginhallituksen puheenjohtajalle,
kaupunginjohtajalle sekä
tarkastuslautakunnan ja tilapäisen valiokunnan puheenjohtajalle, jos
käsitellään asianomaisten toimielinten valmistelemia asioita; sekä
3) repliikki- ja
kannatuspuheenvuoron.
Asian
käsittelyjärjestystä koskeva työjärjestyspuheenvuoro on annettava ennen muita.
18 '
Puheenvuorojen
käyttäminen
Puheenvuoron saaneen
on puhuttava paikaltaan tai puhujakorokkeelta.
19 '
Pöydällepanoehdotus
Jos keskustelun kuluessa tehdään
kannatettu ehdotus asian pöydällepanosta tai jokin muu ehdotus, jonka
hyväksyminen keskeyttäisi asian asiallisen käsittelyn, seuraavien puhujien on
puheenjohtajan kehotuksesta rajoitettava puheenvuoronsa
koskemaan vain tätä ehdotusta
ja siitä on tehtävä päätös ennen kuin keskustelua itse asiasta jatketaan. Jos
ehdotus hyväksytään, puheenjohtaja keskeyttää asian käsittelyn; jos se
hylätään, jatkuu käsittely.
Asia,
joka esitetään ensimmäisen kerran valtuustolle eikä
esityslistaa ole toimitettu
kokouskutsun yhteydessä, pannaan pöydälle seuraavaan
kokoukseen, jos vähintään
neljäsosa läsnä olevista valtuutetuista sitä pyytää.
Muussa tapauksessa asian pöydällepanosta päätetään äänten enemmistöllä.
20 '
Ehdotukset
Keskustelun kuluessa
tehty ehdotus on annettava kirjallisena, jos
puheenjohtaja niin vaatii.
Kun
kaikki puheenvuorot on käytetty, puheenjohtaja julistaa keskustelun päättyneeksi.
Tämän jälkeen hänen on esitettävä valtuuston hyväksyttäväksi selostus keskustelun
kuluessa tehdyistä ehdotuksista.
Ehdotusta,
jota ei ole kannatettu tai joka on tehty vaihtoehtoisena taika
ehdotusta, joka
menee käsiteltävän asian ulkopuolelle, ei oteta
äänestettäväksi. Pohjaehdotus
otetaan kuitenkin äänestettäväksi, vaikka sitä ei ole
kannatettu.
Jollei
ole muita äänestykseen otettavia ehdotuksia kuin
pohjaehdotus, puheenjohtajan
on julistettava se valtuuston päätökseksi.
21 '
Äänestystapa
Äänestys on toimitettava
avoimesti. Jos äänestys on toimitettu muulla tavalla kuin nimenhuudolla tai
äänestyskoneella, äänestys on vaadittaessa tai puheenjohtajan katsoessa sen
selvyyden vuoksi tarpeelliseksi toimitettava uudelleen nimenhuudolla tai
äänestyskoneella.
22 '
Äänestysjärjestys
Jos ehdotuksista on äänestettävä,
puheenjohtaja esittää valtuuston hyväksyttäväksi äänestysjärjestyksen, jota
laadittaessa on otettava huomioon, että:
1) ensiksi asetetaan
äänestettäväksi pohjaehdotuksesta kaksi eniten
poikkeavaa ehdotusta. Niistä
voittanut asetetaan jäljellä olevista ehdotuksista eniten pohjaehdotuksesta
poikkeavaa ehdotusta vastaan, ja näin jatketaan, kunnes saadaan lopullinen
vastaehdotus pohjaehdotukselle. Kuitenkin jos äänestykseen on otettava
pohjaehdotuksen
kokonaan hylkäämistä tarkoittava ehdotus, se on asetettava viimeisenä
äänestettäväksi muista ehdotuksista voittanutta vastaan;
2) jos asia koskee
määrärahan myöntämistä, asetetaan ensin äänestettäväksi määrältään suurimman
ehdotuksen hyväksyminen tai hylkääminen ja näin jatketaan ehdotusten suuruuden
mukaisessa järjestyksessä, kunnes jokin ehdotus hyväksytään, minkä jälkeen
pienemmistä ehdotuksista ei enää äänestetä; sekä
3) jos ehdotus on
sellainen, että sen hyväksyminen tai hylkääminen on riippumaton muista
ehdotuksista, sen hyväksymisestä tai hylkäämisestä on äänestettävä erikseen.
Jos päätöksen tekemiseen vaaditaan lain mukaan määräenemmistön kannatus, puheenjohtajan on ilmoitettava siitä ennen äänestyksen toimittamista ja otettava se huomioon äänestyksen tuloksen todetessaan.
23 §
Toivomusponsi
Tehtyään käsiteltävänä olevassa
asiassa päätöksen valtuusto voi hyväksyä kaupunginhallitukselle osoitettavan
toivomusponnen, jonka tulee liittyä käsiteltävänä olevaan asiaan ja joka ei saa
olla ristiriidassa valtuuston päätöksen kanssa eikä muuttaa tai
laajentaa sitä.
4 LUKU
VAALIT
24 '
Yleiset määräykset
Milloin vaali toimitetaan suljetuin
lipuin, äänestyslipun on oltava kokoontaitettu niin, ettei sen sisältö ole
näkyvissä. Äänestyslipussa ei saa olla asiattomia merkintöjä.
Äänestysliput annetaan
valtuuston puheenjohtajalle nimenhuudon
määräämässä järjestyksessä.
Ääniä voidaan antaa
jokaiselle vaalissa kysymykseen tulevalle ehdokkaalle, vaikkei häntä olisi
keskustelussa ehdotettu tai kannatettu.
25 '
Vaalitoimituksen
avustajat
Toimitettaessa
enemmistövaali suljetuin lipuin, kokouksen
pöytäkirjantarkastajat toimivat
samalla ääntenlaskijoina ja avustavat muutenkin
vaalitoimituksessa, jollei
valtuusto toisin päätä.
SUHTEELLINEN VAALI
26 '
Valtuuston
vaalilautakunta
Valtuusto valitsee
toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan.
Lautakunnassa on viisi jäsentä ja kullakin
henkilökohtainen varajäsen.
Valtuusto valitsee
jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.
Lautakunnan sihteerinä
toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.
27 '
Ehdokaslistojen
jättäminen ja vaalitoimituksen nimenhuuto
Valtuusto määrää
ajankohdan, milloin ehdokaslistat on viimeistään
annettava valtuuston
puheenjohtajalle sekä milloin vaalitoimituksen nimenhuuto aloitetaan.
28 §
Ehdokaslistojen
laatiminen
Ehdokaslistassa saa
olla enintään niin monen ehdokkaan nimi kuin vaalissa on valittavia jäseniä ja
varajäseniä.
Ehdokaslistan
otsikossa on mainittava, missä vaalissa sitä
käytetään. Ehdokaslista on
vähintään kahden valtuutetun allekirjoitettava. Ensimmäinen allekirjoittaja
toimii listan asiamiehenä, antaa sen valtuuston
puheenjohtajalle ja on
oikeutettu tekemään siihen 28 ':ssä tarkoitetut
oikaisut.
29 '
Ehdokaslistojen
tarkastus ja oikaiseminen
Kun ehdokaslistojen
antamisen määräaika on päättynyt, valtuuston
puheenjohtaja antaa
ehdokaslistat vaalilautakunnalle, joka tarkastaa, ovatko ne
asianmukaisesti
laaditut. Jos listassa on virheellisyys, annetaan asiamiehelle tilaisuus sen
korjaamiseen vaalilautakunnan asettamassa määräajassa.
Jos sama henkilö on
asiamiehen toimittaman ehdokaslistan korjaamisen jälkeenkin ehdokkaana kahdella
tai useammalla listalla, vaalilautakunnan on, mikäli mahdollista, tiedusteltava
ehdokkaalta, mille listalle hänen nimensä jätetään.
30 '
Ehdokaslistojen
yhdistelmä
Sitten kun edellä 28 ':ssä mainittuja
oikaisuja varten varattu määräaika on päättynyt, vaalilautakunta laatii
hyväksytyistä ehdokaslistoista yhdistelmän, johon jokaiselle ehdokaslistalle
merkitään järjestysnumero.
Ehdokaslistojen
yhdistelmä on pantava ennen vaalitoimituksen
nimenhuudon alkamista valtuuston
istuntohuoneeseen nähtäväksi ja valtuustolle julkiluettava.
31 '
Vaalitoimitus
Kunkin valtuutetun on nimenhuudon
määräämässä järjestyksessä annettava valtuuston puheenjohtajalle äänestyslippu,
johon hän on merkinnyt äänestämänsä ehdokaslistan numeron.
32 '
Vaalin tuloksen
toteaminen ja äänestyslippujen säilyttäminen
Nimenhuudon päätyttyä
valtuuston puheenjohtaja antaa äänestysliput
vaalilautakunnalle, joka tutkii
niiden pätevyyden sekä laskee ja toteaa vaalin tuloksen noudattaen soveltuvin
osin, mitä kunnallisvaaleista säädetään.
Vaalilautakunta antaa
vaalin tuloksesta kirjallisen ilmoituksen valtuuston puheenjohtajalle, joka
ilmoittaa vaalin tuloksen valtuustolle.
Vaalissa annetut
äänestysliput on säilytettävä, kunnes päätös vaalissa, jossa niitä on käytetty,
on saanut lainvoiman. Sama koskee arvonnassa käytettyjä lippuja. Jos vaali on
toimitettu suljetuin lipuin, ne on säilytettävä suljetussa päällyksessä.
5 LUKU
PÖYTÄKIRJA
33 '
Pöytäkirja
Valtuuston
pöytäkirjasta noudatetaan soveltuvin osin, mitä
pöytäkirjasta hallintosäännössä
määrätään.
34 '
Pöytäkirjan tarkastus
Valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi
kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto
jonkin asian kohdalla toisin päätä.