|
|
Keskusvaalilautakunta
Kunnallisvaalilain 4 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan kunnan keskusvaalilautakunta, johon kuuluu viisi jäsentä ja tarpeellinen määrä
varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen
järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Jäsenet, joista valtuuston on määrättävä yksi puheenjohtajaksi ja yksi varapuheenjohtajaksi, sekä varajäsenet on valittava neljäksi vuodeksi kerrallaan vaalikelpoisista kunnan jäsenistä siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa. (KuntaL 20 §).
Toimikautena 2005 - 2008 keskusvaalilautakuntaan kuuluvat:
| Jäsenet |
| Leevi Aarniokoski |
| Sirpa Saunajoki |
| Terttu Heikkilä |
| Markku Suominen |
| Olavi Kandolin |
Varajäsenet
Hannu Majamaa
Olavi Järvinen
Leila Suonpää
Peeter Saar
Pertta Sillanpää
|
Puheenjohtajana Leevi Aarniokoski |
| Varapuheenjohtajana Sirpa Saunajoki |
|
|
Kankaanpään kaupunki
Kuninkaanlähteenkatu 12
38700 KANKAANPÄÄ
Puh. 02 57 700
Fax 02 577 2233
kankaanpaan.kaupunki (a) kankaanpaa.fi
 |