Opetushallitus on päättänyt Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteista perusopetuslain 8 a luvun mukaisesti. (Perusteet nähtävänä opetushallituksen sivuilla) Aamu- ja iltapäivätoiminnan (APIP-toiminta) järjestämisen yhteiskunnallisena lähtökohtana on turvallisen kasvuympäristön tarjoaminen lapselle. Toiminta tukee vanhemmuutta antamalla käytännön apua perhe, koulu- ja työelämän yhteensovittamisessa. Toiminnassa lapsi ei ole oppilaan roolissa, vaan hänestä käytetään nimitystä lapsi. Toiminnan tarkoituksena ei siis ole koulupäivän jatkaminen, vaan se on lapsen ohjattua/valvottua vapaa-aikaa. Apip-ohjaajat suunnittelevat toiminnan sisällön ja vastaavat sen ohjauksesta tarvittaessa avustajan kanssa. Apip-toiminta kootaan seuraavista sisällöllisistä kokonaisuuksista: - eettinen kasvu ja yhdenvertaisuus - leikki ja vuorovaikutus - liikunta ja ulkoilu - ruokailu ja lepo - kulttuuri ja perinteet - käden taidot ja askartelu - kuvallinen, kehollinen, musiikillinen ja kielellinen ilmaisu - mediataidot - arkiaskareet, elinympäristö ja kestävä elämäntapa - erilaiset tiedolliset ja taidolliset aihepiirit Toiminnan järjestämiseen liittyvät keskeiset asiat TOIMINTAPAIKAT Tähtitorni, Kuninkaanlähteenkastu 14 (20 lasta) Kukonlaulu, Taipaleenkatu 6 (25 lasta) TOIMINTA-AIKA Aamupäivätoiminta klo 6.30 - lukujärjestyksen mukainen koulun alkamisaika. Iltapäivätoiminta, lukujärjestyksen mukainen koulun päättymisaika - 16.30. Toimintaa järjestetään kaikkina lukuvuoden koulupäivinä, paitsi ei lauantaisin jos se on koulupäivä. AAMIAINEN JA VÄLIPALA Aamupäivätoiminnassa tarjotaan lapselle aamiainen klo 7.00-9.30 välisenä aikana. Iltapäivällä koulun loputtua on heti tarjolla jotain tuorepalaa klo 12.00-13.00, jota voi rouskutella leikin lomassa. Esim. porkkanatikut, kaali- tai lanttulohkot, hedelmän puolikas jne.. Varsinainen välipala on vähän tukevampi kuin koulun välipala, ja se tarjotaan n. klo 14.15. Mikäli koulu päättyy myöhemmin, tai lapsi tulee toimintaan jostain harrastuksesta, hänelle säästetään välipala-annos. TOIMINTAMAKSU Sivityslautakunta päättää kevään aikana koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuista. Päätös maksuista päivitetään tälle sivustolle myöhemmin. TOIMINTAAN HAKEMINEN JA VALINTAKRITEERIT Hakuaika uudelle toimintakaudelle on 21.03.2011-01.04.2011. INFO-tilaisuus Kukonlaulussa maanantaina 21.3 klo 18.00. Hakulomakkeen voi tulostaa alla olevasta linkistä, tai sen voi hakea apip-toimintapisteestä, lapsen eskariopettajalta tai sivistystoimistosta. Täytetty kaavake palautetaan Kukonlauluun tai Tähtitorniin. Apip-toimintaan otetaan HAKUAIKANA HAKEMUKSEN JÄTTÄNEISTÄ ensisijaisesti 1-luokkalaisia ja 2-luokkalaisia niin paljon kuin mahtuu. Jos ilmoittautuneita on enemmän kuin voidaan ottaa, suoritetaan arvonta. Lapset, jotka eivät arvonnassa saa paikkaa, siirtyvät jonotuspaikalle, joka määräytyy myös arvan mukaan. Toimintaa tarjotaan kunnan päättämässä laajuudessa myös muiden vuosiluokkien oppilaille, joilla on perusopetuslain mukainen päätös erityisestä tuesta, kuitenkin siten, että oppilas tulevan toimintakauden aikana täyttää enintään 10 vuotta. 11-vuotta täyttävien erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden osalta toimitetaan hakemus PoSan vammaispalveluihin. Tiedustelut: Marika Vainionpää 044 577 3248. |