Kankaanpää-info | Yhteystiedot
Palveluhaku | Sivukartta | Palaute | Intranet | In English
 

19.4.2010


Teksti: Krista Laurila  Luotu: 19.4.2010 klo 22:48

KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYI MONIKUNTALIITOSSELVITYSTYÖN JATKAMISEN

Kankaanpään kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 19.4.2010 monikuntaliitosselvitystyön jatkamisen.

Näin kaupunginvaltuusto oikeutti kaupunginhallituksen jatkamaan monikuntaliitoksen selvitystyötä, joko kuntajakolain 4 luvun mukaisella erityisellä kuntajakoselvityksellä tai mukaan lähtevien kuntien omalla selvityksellä.

Kuntajohtajatyöryhmän tekemä esitys toimii monikuntaliitosselvittelyjen pohjana.

Kaikki valtuustoryhmät esittivät ryhmäpuheenvuorot. Kaiken kaikkiaan reilun tunnin kestäneestä puheenvuoroputkesta huolimatta päätös syntyi ilman äänestyksiä.

Useimmissa puheenvuoroissa painotettiin, että palvelujen saatavuuden ja saavutettavuuden turvaaminen kotikaupungin asukkaille ei nykyisellä kuntarakenteella ole mahdollista. Mahdollisimman laaja-alaista tulevaisuuden vaihtoehtojen selvittämistä sekä kunta- että maakuntatasolla pidettiin perusteltuna.

Ryhmäpuheenvuoroissa ei kiirehditty ottamaan kantaa muutoksiin, joita mahdollisesti syntyvässä uudessa kunnassa tapahtuisi. Näitä pohditaan vasta mahdollisen selvitystyön valmistuttua. Ainoastaan Vasemmistoliitto ilmoitti ryhmänsä yksimielisen kannan, jonka mukaisesti uuden kunnan on oltava osa Satakuntaa.

Monikuntaliitosselvittelyjen eteneminen selviää käytännössä vasta tulevalla, ma 26.4. alkavalla viikolla, kun Honkajoen, Jämijärven, Karvian ja Parkanon valtuustot ottavat asiaan kantaa.

Lisätietoja:

kaupunginjohtaja Paavo Karttunen, p. 044 577 2210

kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pertti Koivumäki, p. 040 578 1200

 

Tutustu myös