Kankaanpää-info | Yhteystiedot
Palveluhaku | Sivukartta | Palaute | Intranet | In English
 

23.11.2010


Tervetuloa Unicef-tilaisuuteen

Satakunta on vuoden 2011 Unicef-maakunta ja Kankaanpään kaupunki osallistuu maakuntavuoden tapahtumiin ja toteuttamiseen.

Satakuntaliiton Unicef-koordinaattori Susanna Haltsonen tulee Kankaanpäähän kertomaan kumppanuusvuoden tavoitteista
ja erilaisista keinoista osallistua vuoden tapahtumiin.
Tilaisuudessa on mahdollisuus ideoida, keskustella ja kysellä erilaisistaa keinoista osallistua vuoden 2011 tempaukseen.

Tervetuloa Kankaanpään kaupungintalolle torstaina 25.11 kello 14.00.

 

 

Mikä kumppanuusvuosi?

YK:n lapsijärjestö Unicefin maakuntakumppanuus toteutetaan Satakunnassa vuonna 2011.
Satakuntaliitto on haastanut tempaukseen mukaan maakunnan kunnat, järjestöt, yritykset ja yksityiset kansalaiset.
Vuoden tavoitteena on kerätä Afrikan kouluprojektiin 1,5€ per satakuntalainen.
Kankaanpään kaupunki on teemavuodessa mukana ja haastaa oman paikkakunnan toimijat mukaan.

Teemavuoteen osallistuminen on helppoa. Esimerkiksi yhdistykset ja järjestöt voivat järjestää Unicef-tapahtuman osana omaa toimintaansa.
Tapahtumassa voidaan myydä Unicef-tuotteita, osa lipputuloista voidaan lahjoittaa varainkeruukohteeseen tai tapahtumaan voidaan järjestää lipaskeräys.

Satakunnan avustuskohteeksi on valittu Schools for Africa -projekti, sillä koulutus nähtiin Satakunnalle luontevaksi avustuskohteeksi.
Projekti on Nelson Mandelan vuonna 2004 aloittama kampanja, jonka tavoitteena on rakentaa kouluja Afrikan köyhimpiin maihin
ja saada 8 miljoonaa lasta mukaan perusopetukseen. Schools for Africa -kampanja toteutetaan muun muassa rakentamalla ja
kunnostamalla kouluja ja luokkahuoneita, kouluttamalla opettajia ja hankkimalla koulutarvikkeita.

Satakunnassa teemavuoden toteutusta ohjaa oma johtoryhmä, jota vetää maakuntajohtaja Pertti Rajala.
Johtoryhmässä istuu myös Kankaanpään kaupunginjohtaja Paavo Karttunen.
Teemavuosi pyrkii myös lisäämään maakunnan yhteishenkeä ja koulujen kansainvälisyyskasvatusta.

UNICEF -maakuntavuosi toteutetaan 1.1.2011 - 31.12.2011.

 

Lisätietoja:

- www.satakunta.fi/unicef

- Kankaanpään kaupungin Unicef-vuoden yhteyshenkilö, tiedotussihteeri Mirkka Ruohonen

044 577 2214, mirkka.ruohonen@kankaanpaa.fi

- Satakuntaliitto, Unicef-koordinaattori Susanna Haltsonen, 044 711 4313, susanna.haltsonen@satakunta.fi