.
.
.
.
.


Kirjavinkit


Nukketeatteri

Lukudiplomit

Pelit, linkit

Vanhemmille


Hipsulaisen synty

Syksyllä 2004 aloin pohtia tarinaa pienestä hiirestä, josta halusin kirjoittaa runomittaisen kertomuksen.

Joulun lähestyessä runo Hiiri Hipsulaisesta syntyi kuin itsestään ja ajattelin lähettää sen joulutervehdyksenä kaupungin henkilökuntalehden Viskurin välityksellä kaikille lukijoille. Päätoimittaja Hannele Piippo-Fair innostui myös niin paljon, että hän halusi runoon kuvituksen. Runo päätyi Erja Honkaselle, joka kuvitti ihastuttavan hiiriperheen. Näin Hipsulainen elävöityi vielä enemmän kuvituksen kautta, joten halusinkin jatkaa tarinaa vielä vähän eteenpäin.

Yhteistyömme Erja Honkasen kanssa on jatkunut tähän päivään saakka ja odottelen nyt innolla maaliskuun 2008 Viskuria ja uuden Hipsulaistarinan kuvitusta.

En uskonut, että Hipsulainen on niin sinnikäs. Se on tuonut itsensä julki jo 2006 Kankaanpään Joulu -lehden lukijoille. Lisäksi Hipsulainen seikkaili Eve Toivolan kuvittamassa kirjaston joulukalenterissa 2007, jossa Tiina Tonttutyttö etsi Hipsulaista. Nyt tästä hiirulaisesta onkin jo tullut eräänlainen julkkis kirjastomme lastensivuilla.

Hipsulaisterveisin Liisa Jussila

Tekstit : Liisa Jussila
HIIRI HIPSULAISEN ENSIMMÄINEN JOULU

Hiiri siinä Hipsulainen,
tonttulakki päässä.
Mullan alla koti pikkulainen,
kun maa on kerran jäässä.
 
Lumikatto suojan antaa,
perhe pesii siellä,
ja kun joulun helke kotiin kantaa,
ei lumikaan oo tiellä.
 
Näky on niin suurenmoinen,
koko tähtitaivaan hohde.
Oispa meillä riemu moinen,
kuin hiirulaisen jouluonnen kohde.
 
Tässä minun tervehdys,
niin kuin läksy koulun.
Tähtitaivas loistakoon
sydämeesi Joulun!

HIIRI HIPSULAISEN TALVILOMA

Ihanaa nyt lunta sataa,
Hiirulainen hihkuu,
suksilla kun rientää lumikummun rataa.
Lumisade loppui, vettä, vettä tihkuu.
 

Kaukana on koti ja hukkui paluulatu!
Autot viiltää ohi ja edessä vain loskainen
on katu.
Itkua jo tuhertaa, oispa mulla alla nyt
lentävä tuo hiirimatto,
hätää ei nyt oisi ja pääni päällä olis
kohta oman kodin katto.
 
Hiirulaisen poissaolon äiti heti huomas,
tuli kiire hoppu,
Hipsulaisen löysi ja talven seikkailulle
tuli onnellinen loppu.

HIPSULAISEN VAPPURETKI 

Hipsulainen havahtuu pienen tytön parkuun,
syykin selviää, tytöltä kun pääsi ilmapallo karkuun!

Auttamisen halu hiirulaisen voittaa,
sillä tässä hälle näytön paikka koittaa,
alkaa pikajuoksu, kiivas maratoni
olen ravihiiri enkä ikivanha koni!

Narusta sai kiinni
ja puuskatuuli pukkas alle,
eikun ylös ja lento maailmalle!
 
Maailma on avaraa,
täältä kaiken nähdä saa.
Puiden latvat, järvi alla,
leijun tässä kaikkialla. 

Autuus loppui hetkeen,
kun pelko sisimpään jo hiipi,
kaukaa taivaalta kun esiin pisti
hiirihaukan siipi.
Jäykistävä kuolonvaara hiirulaista uhkas,
silloin juuri tuulenpuuskas
havunneula ilmapallon puhkas! 

Tuhatta ja sataa -alastulo Benzihypyn voitti,
eikä kivut, säryt haitanneet - niin suuri
oli kokemisen onni ja elämäkin voitti!



HIPSULAISEN JUHANNUS

Kesäkuussa
illansuussa
viettää Hipsulainen
keskikesän juhlaa,
eikä untenmaille
tätä suurta juhlaa tuhlaa. 

Palokunta rauhan saa
vaikka kokot roihuaa.
Hiirityttö, kaunis niin kuin
hiirenvirna
viereen siinä istahtuu,
- Hipsulainen rakastuu.
Valvomisen silti uni hellä voitti,
silmät sulki,
Hiirenvirna, unissakko
hän vain kulki? 

Mietityttää juhannuksen
taikapiiri,
mutta herätessään
Hipsulainen oli
ONNELLINEN HIIRI.



HIPSULAISEN KESKIKESÄ JA SYKSY

Kesän hehku oli Hipsulaiselle aivan uutta;
lämpöä, valoa, ihanuutta,
kukkia, liverrystä. Ötököita.
Tarjolla herkkupöytä
kuin ilman töitä! 

Mutta yhdessä yössä maisema muuttui.
Kotipolku kun melkein puuttui.
Outoja kasvaja näkyy kaikkialla
ja uutta puhkeaa mullan alta!
Valistaa äiti: Hipsulainen pieni,
ei se ole kasvi se on sieni.
Nyt syksy on tullut,
muistele mennyttä kesää.
Oiskohon aika siis ajatella jo
omaa pesää. 

Tuli elokuun ilta ja täysikuu
löytyi Hiirenvirna
ja onnesta lehtiä varisti puu!
   

HIPSULAISPERHEEN JOULUNODOTUS

Löysi Hiirenvirna ja Hipsulainen
oman kodin kolon
ja uurastusten jälkeen
tunne täytti onnellisen olon.
Talvi saa nyt tulla
on yllä oma orsi
ja kotiosoitteena ulkona
on jäinen oljenkorsi.
Maan uumen hehkuu lämpöä
ja kiire hiipuu hiljaa,
kun varastot on täynnä syksyn jyväviljaa. 

Ja kun ihmislasten kodeissa
on kinkutkin jo kystä,
Hipsulaisen perheeseen
odotetaan perheenlisäystä.
On olkiseimi valmiina
niin kuin  joulutarinasta
niinpä Hiirenvirna ja Hipsulainen
toivovatkin monta hiirilasta. 

Odotus on onnea,
kun sydän sitä halaa,
Joulu mielet herkistää
ja lapsuus mieleen palaa.
   

TALVIKUULUMISIA HIPSULAISEN JA HIIRENVIRNAN PERHEESTÄ 

Vikinää kuuluu nyt Hipsulasta,
jossa vietetään oloa onnekasta.
Pesän lämpöä ei edes pakkaset haittaa,
sillä vilinää riittää ja ruokakin maittaa.
Neljä on pienoista hiirilasta
ja nimet he saivat äsken vasta:
Hemppu, Himppu, Hippu ja Hipsuli,
eli jatkossa seurataan kolmea poikaa
ja yhtä tyttölasta.
  

Kultakimpaleita heistä toki on kaikki, vaikka yksi
oli jäädä heti alkuunsa hylätyksi,
nuorin ja heikoin se tyttöhiiri
oli poikien leikeissä tallautua alle,
veljet kun rynni aina kaikkialle.
Heikoin lenkki elämässä
onneksi ei pätenyt kuitenkaan  tässä.
Isähiiri Hipsulaisen sydän aivan suli,
aina kun heiveröinen Hipsuli isän syliin tuli.

Tuli kotiin kuria ja komennusta
ja Hipsulille takaan, jotain suurta tulee susta.
On sulla sisua, siis pääsi nosta,
älä silti syrjintää muille kosta.
Hipsulini pienoinen tämä mieleesi paina,
vaikka kolhut kalvaa, hyvyys voittaa aina.
   

HIPSULIN KOSKENLASKU

Lapsilla ei ole leikeistä pulaa
kohisemalla kun lumikinokset sulaa.
Puroja hauska on maahan kaivaa
ja uittaa tuohipursista kaarnalaivaa.

Hiirulaislapset piilossa seuraavat puuhia salaa
ja kaarnalaivalla seilaamaan mielet halaa,
mutta Hemppu on painava, Himppu hidas
ja Hippua vauhti hirvittää;
jäljelle vain siis pikkuinen Hipsuli jää. 

Kohta laiva saapuu mutkaan tähän
ja Hipsulia hirvittää poikien päätös vähän.
Hiiop, hiiop he Hipsulin heittää
ja Hipsuli silmänsä kauhusta peittää.
Mutta ei sattunut haveria eikä turmaa,
Hipsuli on kyydissä ja nauttii vauhdin hurmaa. 

Kunnes edessä olikin kivinen koski,
pelosta ja kauhusta nyki viikset ja poski.
Kaarnavene halkesi, sen kivikko mursi,
lento ilmaan ja mätkäys maahan,jäi Hipsulin käteen vain
kaarnanpala ja tuohinen pursi. 

Vaivihkaa veljet siinä hellivät sankaritarta
ja häpesivät, koska kukin heistä olikin ollut arka.
Jäi Hipsulille huikeasta matkasta tuohinen
pursi ja palanen kaarnan,
mutta pojat saivat isältänsä rangaistuksesi nuhdesaarnan.

Salaa mielessänsä isä Hipsulainen kuitenkin
muisteli muinoista Vappua ja omaa ilmapallomatkaa
ja hykertävää mielihyvää tunsi, kun pikkuruinen Hipsuli
isänsä vauhdikasta perinnettä jatkaa!  

 

HEMPPU HIPSULAISEN YÖRETKI

Syvälle metsän siimekseen
nyt öisen retkeni teen
enkä tästä kerro kenellekään,
yksin vain matkalle meen.
Minähän olen sen Hipsulaisperheen
voimakas poika Hemppu,
oikea kunnon heppu,
pikkuisen ruokaa mukaani otan,
selkään siis eväsreppu.
Matkani alkaa, kun perhe jo nukkuu
ja se öinen käki kukkuu.

Metsä onkin syvä ja synkkä,
pelottava kuin aave,
uhmakkaalta retki tuntuu,
mutta todeksi on tehtävä haave.
Hetken päästä metsä loistaa
kuin taivaalta pudonnein tähdin,
onneksi alkupelkoni voitin ja
sittenkin matkalle lähdin.

Huuhkajan huhuilu lähestyy,
pelko on silti poissa,
mutta kun siipien läiske on aivan liki,
iski kuolemanpelko ja tuskankin hiki.
 
Niskaan jo tarttui ja tempaisi mukaan,
silmissä sumeni olo,
joku pelasti kynsistä kauhean pedon
turvapaikkana myyrän kolo.

Yöllä isä Hipsulainen huomas repun poissaolon.
Tuli äkkilähtö siitä yön selkään.
Kiiltomadot reittiä valaisee, pahinta vain pelkään.
 
Oli liki piti tilanne ja kauhusta jäykkänä pieni Hemppu-polo,
ja aivan kuin viime tingassa oli pelastus tuo kohtalokas myyrän kolo!
 
Näin toteutui Hempun hurja haave
sekä tuli huima annos kokemusta uutta,
mutta muulle perheelle ei kerrottukaan tätä öistä salaisuutta.  

 

HIPSULAISTEN UUSI OSOITE

Ehtiköhän kukaan ollenkaan jo luulla,
miksi Hipsulaisista ei enää mitään kuulla?
Mihinkä koloon ne hiirulaiset aivan hukkui,
vai unholaanko  perhe vallan  nukkui.
 

Ei nyt aivan,
kohtalo vain oli
kuin uppoavan laivan.
Pois vain oli paettava konejättiläisten alta,
kotimetsä ryskyen kun kaatui kaikkialta.

Äkkilähtö evakkoon ; nyt henkien on taisto,
mutta isä-Hipsulaisen viiksissä toimikin se
hiiren suuntavaisto.
Vaikka kaikki oli sekaisin
ja aivan mullin mallin,
navigointii onnistui,
kun perhe löysi navetan ja tallin.

Heinien alta löytyi se koti,
lämmin kuin saunavasta,

täällä tuuditan perheeni ja
monta lastenlasta.


HIPSULAISET JA LAUHKEA LAMMAS PURNAUSTUULELLA

Ei täysin onnea huokunut uusi koti,
lapset kun muuttoa tämän tästä vastaan soti.
”Eihän täällä edes ruoka voi maittaa,
kun on nuuhkittava navetan hajuhaittaa.
Silkkinen turkkikin haisee aina,
eikä sitä asiaa noin vain villasella paina!”
Kaiholla muistavat raikasta metsää ja kotikulmaa,
on ongelma vaikea ja tuottaa pulmaa. 

Neuvokas isä keksi kuitenkin keinon parhaan,
tehdäänpäs retki tuonne navetan puolelle eläintarhaan.
Orrella kotkotti kirjavat kanat,
ja lampaiden karsinasta kuului purnaavat sanat,
kun pienin suloinen karitsa sätti ja potki,
riitaa haastoi ja paikkoja sotki.
 

”Minä en olekaan mikään lauhkea lammas,
vaan kiukkuinen ja äreä kuin vihoitteleva hammas.
Tallaan ja sotken kaikki kukat
ja olen pahempi kuin kaikki susihukat.” 

Eli mitä opimmekaan tässä,
näin on myös eläinten elämässä.
Nuoret ei kangistu aina kaavaan,
vaikka se olisikin kuin myrkkyä haavaan.

Kuvitus : Erja Honkanen