Kyrönimi2.gif (27183 bytes)
ETUSIVU  HÄMEENKANGAS  POHJANKANGAS   KESÄTIE  TALVITIE   KIEVARIT  HISTORIAA  MATKAILU  LINKKEJÄ

 

Kyrö-skanz, Kyrön skanssi, Skanssi, aik. Hämeenskanssi

Paikan värikäs historia ulottuu aina 1500-luvulle, vuosisadan lopulla marski Klaus Fleming saapui ratsumiestensä kanssa ja alkoi rakentaa kuningas Sigismundin käskystä maalinnaketta vanhan kangastien eli Kyrönkankaantien varteen. Tie toimi kesäisin ainoana yhdysväylänä Suomen ja Pohjanmaan välillä. Suomella tarkoitettiin Varsinais-Suomea, Karviassa on tästä vieläkin muistuttavia paikannimiä: Suomijärvi, Suomikoski ja Suomilammi.

Linnoitus tehtiin nuijasotaan liittyen Pohjanmaan talonpoikia vastaan, etelässä pelättiin heidän kansannousuaan. Fleming rakennutti 1597 Kanttiin, jossa tie ylittää joen, ampumahaudat ja kaksi tykkipatteria multavalleineen. Harva tietää, että Karvian vaakunassa esiintyvä viisikulmainen kuvio esittää tykkipatterin pohjakuviota.

Hallitus antoi 1630-luvulla majuri Yrjö Juhonpoika Svinhufvudin tehtäväksi perustaa tälle paikalle asumattomaan erämaahan, nk. Hämeenmetsään, varustuksen sotilaskarkureiden kiinniottoa varten. Suurvaltakauden Ruotsi tarvitsi sotilaita (mm. 30-vuotinen sota 1618 - 1648). Välillä skanzi lienee hiipunut mutta 1656 sinne tuli Arvid Mikonpoika Timi joukkoineen. Toiminta loppui v. 1660, jolloin skanzi muutettiin kortteerimestarin hevostaloksi ja sotilaat poistuivat.

Kun Suomen armeija talvella 1808 vetäytyi pohjoiseen, sen joukot ohittivat Karvian molemmilta puolilta. Kesällä venäläiset olivat Kyrö-skanzissa. Heinäkuun alussa heitä ei siellä majaillut, kun talonpojat yrittivät ryöstää venäläisen kuormaston, joka kuljetti Vaasasta ryöstettyä tavaraa.

Kyrön Skanssi (skanzi ja kievaritalo) sijaitsee 8 km:n päässä Karvian keskustasta Honkajoen suuntaan. Skanzin alkuperäiset rakennukset ovat tuhoutuneet tulipalossa, sen paikkeilla on Mäki-Kantin aitta vuodelta 1710.*

* Ks. Aspelinin kirjoitus alempana tällä sivulla.

Kyrön skanssi

Karkurit suuntasivat matkansa pohjoiseen, Suomenselän rannattomiin metsiin tai lähemmäksikin, Kauhajoen-Jalasjärven-Peräseinäjoen asumattomille kulmille, missä he tekivät seudun vaaralliseksi muiden liikkua. Niinpä Karvianjoen varrelle perustettiin 1635 sotilaallinen varustus, linnake eli Kyrön skanssi, jonka varusväen oli määrä ottaa kiinni sotilaskarkureita ja turvata kangastiellä matkustavia. Päälliköksi skanssiin (nykyiseen Kanttiin) lähetettiin Ruotsista majuri Yrjänä Svinhufvud, jota jo pari vuotta aikaisemmin oli väitetty "ikivanhaksi". Hän sai komentoonsa miehistön, jonka määrä nousi parhaimmillaan toiselle sadalle. Jonkin aikaa Kantissa vaikutti myös sotapappi eli saarnaaja.

Päätehtävässään, sotilaskarkurien kiinni ottamisessa, Svinhufvud ei liene täysin onnistunut, vaikka eräs aikalaistieto väittää, että "hän kaikki karanneet soturit ja jalkamiehet, jotka luopuivat Kruunun palveluksesta, on vankeuten pannut, Kruunulle suureksi eduksi ja hyödyksi". Hänen seuraajansa Arvid Mikonpoika Timin yritys pidättää karkureita päättyi nolosti 1659, ja Kantin varusväki komennettiin pois, kun toiminta siellä oli kestänyt kolmisenkymmentä vuotta. Skanssia kunnostettiin uudelleen paljon myöhemmin käytettäväksi sodissa venäläisiä vastaan. (Pentti Papunen, IEEH I, s. 359 - 360.)

IEEH = Ikaalisten entisen emäpitäjän historia

Kyrön-Skanssi, teemaillan alustus 18.9.2013, FT Kari Uotila. Mp3-äänitallenne, 38 min.

Antero Perttula 2016: Kustaa Hornin kirjeen postikuitti Kyrön skanssiin 1657 ja muonitusta 1657 - 1663

Morgonbladet 1878 nro 299
Kyrö- eller Tavast-skans

Den under namn af Kyrö skans kända orten på Tavastmon i Karvia finnes ofta omtalad, utan att någon beskriftning öfver densamma veterligen blifit publicerad. Följande under en resa för ett tiotal år sedan gjorde anteckningar på stället torde derför hafva sitt intresse.

Enkigt traditionen är den efter skansen benamda Kantti hemman det älsta i Karvia, dernäst Iso-Karvia. Åkrarne på dessa hemman gjordes enligt tradition först utan diken och utan fåror; först senare fördelades åkarne i tegar. Numera är Kantti hemman deladt i tvänne, hvilka tillsammans utgör 1/3 mantal. Hemmanen äro belägna invid den höga, ehuru icke altför starkt slutande östra branten af Hongonjoki, som från Karviajärvi flyter söderut. Åns vestra strans ligger mycket lägre och kan sålunda fullkomligt beherrskas från skanssidan. Den jemna platån ofvan östra branten, likasom den vestra stranden erbjuda det bästa utrymme för uppställande af trupper.

Midt framför Kantti "emätalo" (den äldre hemmanet) finnes en bro, öfver hvilken vägen leder till Kauhajoki och Österbotten. Vägen löper ned till höger om garden och bildar i brantten en krökning åt venster till bron. Från denna krökning har en jordvall följt sluttningen åt omkring 250 famnar söderut till en skogbeväxt höjd.

Omkring 25 steg från branten midtemot vägfördjupningen i densamma står en gammal boda med årtalet 1710 såväl öfver dörren som på nedersta stocken bakom bodan. Det ofvan dörren befintliga årtalets 0 tyckes nyligen blifvit ändradt till 9. Bodans åt ån vettande framsida är till dess halfva höjd fullbesatt med hål efter gevärskulor, men ingen kanonkulor. Älven i den nedanför bodan liggande östra branten anträffas ofta gevärskulor, deremot icke på åns vestra strand. Vid det tillfälle, då denna strid föreföll, skall bron enligt tradition blifvit bränd. Sagesmannen förmodade, ehuru han icke tycktes vara säker derpå, att svenskarne stått på skanssidan.

Den älsta uppgift, man eger om denna skans, härrör från klubbekrigets tider. I den bättelse om detta krig, som finnes publiserad i Åbo Tidningar 1778, heter det nemligen (s. 68), att Klas Fleming låtit uppkasta en skans i Tavastskogen, som ännu kallas Tavastskans. Den ännu återstående spåren af en befästning derstädes, likasom belägenhet öfverhufvud, synas äfven tyda på, att anfallet väntas från den norra eller österbottniska sidan, icke från söder, som Carlsson i sin beskriftning öfver Ikalis socken uppgifver.

Den följande i Historiallinen Arkisto III meddelade uppgiften om en skans på Tavastmo tillhör Gustaf II Aadolfs regering, då en major Georg Johansson Svinhufvud der sägers inrättat en skans, i hvilken han inspärrade ur kronans tjenst förrymde soldater. Om ordalydelsen i denna uppgift är riktig, så måste denna skans varit af en annan beskaffenhet än den ofvannämda vallen. Detta tyckes äfven framgå såväl deraf, att Svinhufvud kallas "kommendant", som af följande meddelande i en skrift Om Hushållningen i Finland i akt tagit under resor i Finland i Österbotten af Eric Juvelius Rector Scholae i Gamla Carleby, Stockh. 1773, s. 10 o. 11. Under sin resa sommaren 1773 från Ilmola öfver Tavastmon, kom Juvelin till en bondgård, benämnd Skansen, som ligger på en hög backe. "Jag såg här", sager han, "mullvallar efter en der fordom anlagd skans. Jag hvilade öfver middagen hos denne bonde, som bode rätt bra och hade rätt vacker hus, ehuru han var i annat län, derest allenast pörten finnas. Då jag frågade, hvarföre der fordom varit en skans omlagd, så svarade bonden på finska: när det var Hätä-aika (brad tid) i Sverige, så att ryssen fruktade för Sverige och Sverige för ryssen. Fästningen skall varit af mullvallar, på hvilka stycken legat, med tvänne jernportar och några hundrade mans besättning". Härifrån reste Juvelius till Ikalis. Vid slutet af mon gick vägen uppför en "hiskeligt hög backe", från hvilken man efter skjutsgossens uppgift såg Ikalis, Tavastkyro, Mouhijärvi, Alavo och Kankaanpää kyrkor.

Huruvida skansen under stora ofreden var besatt, är icke kändt. Deremot föreföll der en strid emellan bonder och kosacker under 1808 års krig. Denna episord finnes beskrifven enligt tradition soväl i Suometar 1859, n. 6 och 7, som i Carlssons beskrifning öfver Ikalis socken. Måhända föreföll den starka gevärselden, hvarom den ofvan berörda bodväggen bär vittne, vid detta tillfälle.

(J. R. Aspelin. Kirjoitus sisältyy myös Aspelinin syntymän satavuotispäivän kunniaksi 1942 julkaistuun Opuscula Aspeliniana -teokseen, toim. Ella Kivikoski.)

Kyrön- tai Hämeenskanssi

Tuo Kyrön saarron (Kyroskans) nimellä tunnettu paikka Hämeenkankaalla Karviassa on kirjallisuudessa usein mainittu, mutta kertomusta siitä ei ole tiettävästi julkaistu. Seuraavat matkalta, kymmenkunta vuotta sitten tehdyt muistoonpanot paikasta ansainnevat ehkä sentähden julkaisemista.

Tarinan mukaan on varustuksistaan nimitetty Kantin talo vanhin Karviassa, sitä lähinnä Iso-Karvia. Noiden talojen pellot olivat ensin ojattomia ja vaottomia; vasta myöhemmin jaettiin vainiot sarkoihin. Nyt on Kantin talo, yhteensä  1/3 manttalia, jaettu kahtia. Talot ovat Karvianjärvestä etelään päin laskevan Honkojoen itärannalla, korkean ehk'ei aivan jyrkän törmän reunalla. Joen länsiranta on paljoa matalampi ja siis kokonaan Kantin puolelta alttiina. Sekä tasanko itäisellä törmällä, että läntinen rantamaa ovat varsin tilavia ja mukavia sotajoukkojen järjestämiselle.

Kantin emätalon kohdalla on silta, jonka ylitse maantie vie Kauhajoelle ja Pohjanmaalle. Tie laskee oikealta puolen taloa ja tekee törmän vierteessä mutkan vasemmalle siltaa kohti. Tuosta tienmutkasta ulettuu multavalli noin 250 syltää pitkin törmän vierrettä etelään päin aina muutamaan metsäiseen mäkeen asti.

Törmässä laskevan maantien uran kohdalla, noin 25 askelta törmän reunasta on vanha aitta, jonka oven yläpuolella sekä takaseinän alimmaisessa hirressä on vuosiluku 1710. Oven päällä olevassa vuosiluvussa on loppunumero 0 nähtävästi nykyisin muutettu 9:ksi. Aitan joenpuolisen etuseinän alipuoli on täynnä kiväärinkuulan reikiä: tykin kuulasta ei ole yhtäkään jälkeä. Myöskin aitan alla olevassa törmässä löyttään usein kiväärinkuuloja, mutta joen länsirannalta niitä ei ole löytty. Silloin kuin tuota sotaa taisteltiin oli tarinan mukaan silta poltettu. Kertoja arveli, vaikka hän ei näyttänyt olevan aivan varma asiasta, että Ruotsalaiset olivat olleet Kantin puolella.

Vanhin tieto tästä varustuksesta on Nuijasodan aioilta. Siinä kertomuksessa tuosta sodasta, joka on julkaistu Turun Sanomissa 1778, sanotaan näet että Klaus Fleming oli teettänyt Hämeenkankaalle vallituksen (låtit uppkasta en skans), jota vielä sanotaan Hämeenkantiksi (Tavastskans). Jäljet paikan varustuksista, kuten koko paikan asemakin, osoittavat että hyökkäystä odotettiin pohjosesta eli Pohjanmaalta käsin, eikä etelästä, kuten Carlsson kertomuksessaan Ikalisten pitäjästä otaksuu.

Seuraava Historiallisessa Arkistossa III julkaistu tieto varustuksesta Hämeenkankaalla on Kustaa II:sen Aadolfin aialta, jolloin eräs majuuri Yrjö Juhananpoika Svinhufvud sinne teetti saarron, johon hän salpasi kruunun palveluksesta karanneita sotamiehiä. Jos lausemuoto tässä tiedossa on oikea, niin on tuo saarto mahtanut olla toista laatua, kun yllä mainittu vallitus. Sitä todistaa myöskin sekä se seikka, että Svinhufvudia sanotaan linnanisännäksi (kommendant), että seuraava tieto kirjasessa Om Hushållningen i Finland i akt tagit under Resor i Finland i Österbotten af Erik Juvelius Rector Scholae i Gamla Carleby, Stockh. 1773, s. 10 ja 11. Matkallaan suvella 1773 Ilmajoelta Hämeenkankaan yli, tuli Juvelius taloon nimeltä Kantti (Skansen), joka on korkealla mäellä. "Täällä näin", sanoo hän, "multavalleja siellä muinoin varustetusta saarrosta. Minä lepäsin päivällisen yli tämän talonpojan luona, joka asui aika mukavasti jokseenkin kauniissa huoneissa, vaikka oli toista lääniä, jossa tavataan ainoastaan pirttejä. Kun kysyin miksi siihen ennen oli perustettu saarto, niin vastasi talonpoika suomeksi: Kun oli hätäaika Ruotsissa, niin että venäläinen pelkäsi Ruotsia ja Ruotsi venäläistä. Linnoitus piti olleen varustettu multavalleilla, joilla tykit lepäsivät, kahdella rautaportilla ja muutaman (några) sadan miehen vartijaväellä". Täältä Juvelius matkusti Ikalisiin ja kertoo että kankaan lopulla tie kohosi 'hirveän korkealle mäelle', josta kyytipoika sanoi näkyvän Ikalisten, Hämeenkyrön, Mouhijärven, Alavuen ja Kankaanpään kirkot.

Liekö saarto Ison vihan aikana ollut varustettu, ei ole tietty, mutta 1808-vuoden sodassa siinä talonpojat ja kasakat taistelivat, kuten tarinan mukaan kerrotaan Suomettaressa 1859, n. 6 ja 7, ja Carlssonin kertomuksessa Ikalisten pitäjästä. Sen kahakan muistoja ovat ehkä kuulain lävet yllä mainitussa aitassa.

(Suomennos J. R. Aspelinin kirjoituksesta on Juhana Lehtisen artikkelista Muinaisjäännöksiä Ikaalisten kihlakunnassa. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja VI, Helsinki 1883.)

Rakuunakapteenin selkäsauna - Mellakka Kauhajoella 1658

Kenraalikuvernööri Gustaf Horn kehotti etsimään Hämeenmetsässä piileskeleviä sotilaskarkureita. Syksyllä 1658 lähti rakuunakapteeni Arvid Timi Kyrön skanssista joukkoineen ottamaan kiinni Kauhajoella oleskelevia karkureita. Samalla matkalla värvättiin uusia sotilaita.

Tieto Timin tulosta tavoitti Kauhajoen ja noin 20 miehen joukko lähti vastaan virasta erotetun papin Sigfridus Nicolain johdolla. Muut olivat enimmäkseen kauhajokisia talonpoikia. Joukko saapui Satakunnan rajalle kolme vuorokautta ennen Timiä.

Kauhajoen puolelle tultuaan Timi asettui lepäämään erääseen tupaan. Tällöin talonpojat Sigfriduksen johtamina hyökkäsivät. Timi ja luutnantti Nandelstad pahoinpideltiin niin huonoon kuntoon, ”etteivät koskaan saaneet entistä terveyttään takaisin." Värvätyt uudet sotilaat pakenivat paikalta, myös mellakan aloittaneista talonpojista osa yritti kesken karkuun.

Yrjö Tuomaanpojan rikkoi rakuunakapteeni Timin miekan ja pistoolin, joita tämä käräjöi vuosia myöhemmin takaisin.

Tapahtumia käsiteltiin käräjillä moneen kertaan vuoteen 1665 saakka. Ilmajoen kihlakunnanoikeuden ja Turun hovioikeuden päätöksillä mellakan pääsyylliset saivat kuolemanrangaistuksen. Kuolemaan tuomittiin kapinajohtaja Sigfridus Nicolai, Lauri Tuomaanpoika Pukkila, Juho Teofiiluksenpoika, Pentti Brasieren, Matti Tajanu eli Taijanen, Jaakko Niilonpoika Filppula, Heikki Tuomaanpoika Filppula ja Yrjö Tuomaanpoika. Kuningas Kaarle XI kuitenkin armahti tuomitut ja määräsi heille 100 200 hopeataalarin sakkorangaistukset. Armahdetut myös määrättiin armeijan palvelukseen.

Muut mellakoitsijat, Antti Yrjönpoika Keturi, Sipi Antinpoika, Sakari Tuomaanpoika, Sipi Simonpoika, Klemetti Heikinpoika Heikkilä, Aukusti Hannunpoika Ikkelä, Matti Pertinpoika Kyyny, Pertti Sipinpoika Yrjänäinen, Simo Matinpoika ja Erkki Yrjönpoika Kokko, saivat kukin 50 hopeataalarin sakkorangaistuksen. Myös heidät määrättiin palvelukseen. Lisäksi tuomittujen tuli yhteisvastuullisesti maksaa Timille ja Nandelstadille kipurahoja 200 hopeataalaria. Sakot oli mahdollista suorittaa kujanjuoksulla.

Vielä 1660-luvun lopulla osalla sakkorangaistuksen saaneista oli niitä rästissä. Tuomitut eivät myöskään lopulta joutuneet armeijaan, ainoastaan Jaakko Niilonpoika Filppulan oli palkattava sotilas.

Jaakko Niilonpoika Filppula valittiin sakoista selvittyään lautamieheksi, mikä kertoo, ettei Kauhajoella mellakoitsijoita pidetty rikollisina.

Lähteet:

Ruismäki Liisa 1987: Kauhajoen historia - Esihistoriasta vuoteen 1918, s. 254 - 255
Luukko Armas 1945: Etelä-Pohjanmaan historia III - Nuijasodasta Isoonvihaan, s. 427 - 428

Antero Perttula 2016: Rakuunakapteeni Timin selkäsauna ja sotamies

Antero Perttula 2018: Timin Sikalan autio Olavi Tapaninpojalle 1664

Antero Perttula 2018: Olavin veljen Pekka Tapaninpoika Sikalan menehtyminen 1668