Geopark-luontoretket kesällä 2019

hymyilevia lapsia hiukset sotkuisina

Kankaanpään kaupunki järjestää kesällä 2019 yhteistyössä Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark -hankkeen kanssa ainutlaatuisia luontoretkiä lähiympäristöön. Kesäkuun alussa ovat ohjelmassa lasten Geopark Suviseikkailu -luontoretket sekä perheretki ja 15.6. alkavat muut Geopark-luontoretket.

Lasten Geopark Suviseikkailu -luontoretket on suunnattu koululaisille. Alle kouluikäiset voivat myös osallistua, mutta tällöin huoltajan tulee olla mukana retkellä. Osalle retkistä kuljetaan kimppakyydein, joten huoltajia toivotaankin jokunen mukaan.

Perheretki la 8.6. on tarkoitettu koko perheelle; mummut ja vaarit myös mukaan!

Geopark-luontoretket ovat avoimia kaikille. Retkien ohjaajana toimii luontoasiantuntija Kristiina Peltomaa. Tutustu retkiin ja valitse niistä mielenkiintoisimmat. Huomioithan kuitenkin retken sisältökuvauksen oman kuntosi ja tilanteesi kannalta. Retkille mennään pääsääntöisesti kimppakyydein lähtien kaupungintalolta (Kuninkaanlähteenkatu 12). Ilmoitathan ilmoittautuessasi mahdollisen kyydintarpeesi tai kyytitarjontasi.

Lasten Geopark Suviseikkailu -luontoretket

Vintiöt ornitologeina
pe 7.6. klo 6-8
Kyynärjärven lintutorni (omat kyydit)
Retkellä kuunnellaan lintujen äänimaailmaa ja ratkaistaan arvoitus minkä niminen lintu lauloikaan. Tornilta katselemme ja tunnistamme lintuja höyhenpuvun perusteella ja tutkailemme minkälaisia erilaisia ”juhlapukuja” linnuilla oikein on.

Vintiöt metsäntutkijoina
ma 10.6. klo 13–15
Yhteislähtö kimppakyydein kaupungintalolta
Menemme metsään tekemään havaintoja, joista tehdään johtopäätelmiä. Arvioidaan puun ikää, pohditaan minkälainen on puun ruokatunti, kuinka aina vihannointi mahdollistuu ja nähdään erilaisia metsätyyppejä. Retken lopuksi papanajahti. Haetaan paljon julkisuudessa esillä olleen liito-oravan papanoita. Asiantuntijana retkellä metsäntutkija Hannu Raitio.

Vintiöt geologeina
ke 12.6. klo 13–15
Yhteislähtö kimppakyydein kaupungintalolta
Retkellä paikallinen maankamaramme nähdään muovailuvahana, jota jääkausi on muovannut. Etsiskelemme jännittäviä erilaisia kiviä ja pohdiskelemme josko löytyisi jälkiä muinaisesta tulivuoren purkauksesta. Asiantuntijana retkellä geologi Pasi Talvitie.

Vintiöt luontokuvaajina
pe 14.6. klo 13–15
Yhteislähtö kimppakyydein kaupungintalolta
Perehdytään valokuvauksen saloihin ja sen nikseihin. Kuvataan paikallista luontoa ja maisemia. Halukkaat voivat aloittaa digitaalisen kasvion keräämisen. Asiantuntijana retkellä valokuvaaja Terttu Hermansson.

Perheretki

Koko perheen Geopark-luontoretki Kauhanevalle
la 8.6. Lähtö klo 9.30 yhteisellä bussikuljetuksella Postellin edestä.
Retki Alpon Savannille ja Kauhanevalle. Lounastauko Kauhanevan Nummikankaan taukopaikalla, omat eväät mukaan. Mahdollisuus paistaa makkaraa, nokipannukahvit tarjotaan. Lähtö kotimatkalle klo 15. Oppaina toimivat Geopark Rangerit Kristiina Peltomaa, Päivi Nummijoki ja Eira-Maija Savonen sekä Kyrönkankaantien historian asiantuntijana Pentti Luodetlahti.

Perheretkeä on tukemassa Vatajankosken Sähkö Oy.

Geopark-luontoretket

KESÄKUU

Yölaulajien polkupyöräretki
la 15.6. ja ma 24.6. klo 22
Lähtö Hirvikankaan tienristeyksestä.
Yölaulajien liverrystä ja soinnukkaita saundeja kuunnellen ja muutakin lajistoa tarkkaillen. Reitti kulkee Kyynärjärven venevalkaman, Laurin sillan, Oppaankankaan ja Kyynärjärven lintutornin kautta lähtöpisteeseen Hirvikankaan risteykseen. Reitin pituus n. 17km.

Luonnonkukkaretki
ma 17.6. klo 12 ja ti 18.6. klo 17
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Luonnonkukkien kauneutta, iloa ja tarinoita. Tutustumme lähiympäristömme luonnonkukka loistoon poluilla, pientareilla ja kujien varsilla.

Sudenkorentoseikkailu Kyynärjärvellä
ke 26.6. klo 12 ja 17
Lähdöt Kalatien päästä (Pohjanmaantie 387)
HUOM! Retki tehdään veneellä yksi osallistuja kerrallaan.
Retkellä tutustutaan sudenkorentoihin ja niiden jännittävään kehitykseen toukasta lentäviksi ”jalokiviksi”. Tutustutaan samalla järviluonnon kasveihin.

Karvianjoki kauneutemme
pe 28.6. klo 17
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Retkellä tutustutaan joen vaikutuksia maisemaan ja luonnon erityispiirteisiin.

HEINÄKUU

Itiökasvien ihmeitä sanikkaisista, sammaleista ja vähän jäkälistäkin
ma 1.7. klo 17
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Retkellä tutustutaan saniaisiin, yllätytään sammallajien lukuisuudesta ja jos aikaa riittää pyörähdetään ”pohjolan koralleja” jäkäliä katsomassa.

Kämmeköiden kätköt ja sarojen sulot
to 4.7. klo 12
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Etsiskelemme kämmeköitä kätköistänsä ja tutustumme vähemmälle huomiolle jääneeseen sarojen lajiryhmään.

Retki Jämijärvelle Soininharjulle
la 6.7. klo 12
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Suuntaamme Jämijärven hienoihin maisemiin ihastelemaan harjukasveja, jääkauden jälkiä ja puronvartta

Kuninkaanlähteen kulmilla
ti 9.7. klo 17
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Retken kohteena on legendaarinen Kuninkaanlähde.
Tutustutaan Kuninkaanlähteen luonnon erityispiirteisiin tarinoiden ja muistellen.

Metsäinen suoretki nevalle
to 11.7. klo 17
Lähtö kimppakyydein kaupungintalolta.
Vieraillaan Lintukulmalla viehättävällä nevalla. Tutustutaan nevan erityispiirteisiin ja suokasveihin. Liikutaan tavoitellen kuntoa ja hyvinvointia suolta.

Hämeenkankaan retki
la 13.7. klo 14
Lähtö retkelle Jämiareenan edestä
(klo 13 kimppakyytilähtö kaupungintalolta)
Retken aikana perehdytään Hämeenkankaan metsien historiaan ja kuivan karun kankaan männiköiden ekologiaan sekä tutustumme vanhoihin Metsäntutkimuslaitoksen perustamiin kokeisiin. Samalla kun nautimme metsäluonnon kehoa ja mieltä elvyttävistä vaikutuksista, meillä on tilaisuus kuulla aiheesta alan uusimpia tutkimustuloksia. Retkenjohtajana metsäntutkija Hannu Raitio.

Lataa tästä retkien esitteet:

Ilmoittautuminen

Suviseikkailu- ja perheretkille voi ilmoittautua osoitteessa: https://my.surveypal.com/geopark_suviseikkailu_luontoretket

Geopark-luontoretkille voi ilmoittautua osoitteessa: https://my.surveypal.com/geopark_luontoretket

Lisätietoja

Kristiina Peltomaa, luontoasiantuntija, Kankaanpään kaupunki
Geopark logo