Kankaanpään opisto - Takaisin etusivulle
 

Svenska / English

 

HENKILÖKOHTAINEN AVUSTAJAkoulutus

Oppisopimuksella tai omaehtoisena koulutuksena Kankaanpäässä 26.8.2010-9.6.2011 15 op/10 ov

Teetkö työtä henkilökohtaisena avustajana tai oletko kiinnostunut siitä ja kenties aikeissa suuntautua hoiva-alalle? Kankaanpään opisto on käynnistämässä uutta Henkilökohtainen avustaja-koulutusta, jossa on huomioitu alan ajankohtainen lainsäädäntö sekä työelämän ammattitaitovaatimusten kehittäminen.

Koulutuksen suunnittelussa on otettu huomioon Kynnys ry:n/Aspan koulutusjaoston tekemät linjaukset. Henkilökohtaisen avustaminen edellyttää työntekijältä ammatillista osaamista ja yhteistyötä sekä sitoutumista avustamistyöhön vammaispalvelulain edellyttämällä tavalla, tähän koulutus antaa valmiuksia.

Koulutus toteutetaan noin kerran kuukaudessa arkisin tapahtuvana monimuoto-opetuksena. Opiskeluun kuuluu myös itsenäistä opiskelua sekä aktiivista tiedonhakua.

Koulutuksen tavoitteena on selkiyttää ja antaa uusia valmiuksia henkilökohtaisena avustajana toimiville työntekijöille. Koulutukseen osallistujilla on käytössään sähköinen oppimisalusta (Moodle).

Keskeiset sisällöt:

• Vammaisen henkilön kohtaaminen ja vuorovaikutus
• Avustajan eettiset ohjeet ja ideologia, työnantajan toimijuuden tukeminen avustamisessa
• Tutustuminen vaikeavammaisten henkilöiden kuntoutukseen ja apuvälineistöön laitoksessa
• Työergonomia, oman toimintakyvyn ylläpito
• Henkilökohtainen avustajajärjestelmä, lainsäädännön määrittely
• Työnantaja eli esimies / avustaja / kunta --- kolmikanta
• Työsuhteen keskeiset perusteet ja avustajan roolit
• Työpaikkana toisen henkilön koti
• Sähköinen asiointi, yleiset atk-taidot, yleinen muistin tuki
• Kodinhoidollisen työn ja ruoanlaiton perusteet, siivousosaaminen

Koulutuksen hinta on 120 €.

Hakuaika koulutukseen päättyy 1.8.2010. Opiskelijat otetaan koulutukseen valintahaastattelun perusteella.

Ilmoittaudu koulutukseen tästä.

Lisätietoja
Marika Vanhatuuna
Opettaja/koulutussuunnittelija
marika.vanhatuuna(at)kankaanpaa.fi
Kankaanpään opisto
puh. 044 772 9246

Jos olet kiinnostunut oppisopimuksesta lisätietoja:
Satakunnan oppisopimuskeskus/ Porin toimipiste
oppisopimuskeskus(at)pori.fi
www.pori.fi/oppisopimuskeskus