Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi Kankaanpäässä!
Vapaa-aika tarjoaa mielekästä työtä!
Vapaa-ajanohjaajan tutkinto antaa ammatillisen pätevyyden toimia kasvatus-
ja ohjaustehtävissä moninaisissa toimintaympäristöissä -
alan yrityksissä, kunnissa, järjestöissä, laitoksissa
tai itsenäisinä yrittäjinä.
Yhteisöllistä ja luovaa nuoriso- ja vapaa-ajanohjausta:
Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja organisoi, ohjaa, toteuttaa ja luo
edellytyksiä kaikenikäisten
asiakkaiden vapaaehtoiselle ja heidän omista lähtökohdistaan
kehittyvälle vapaa-ajan toiminnalle.
Ohjauksen ammattilaisen työn tavoite on:
•
edistää yksilön kasvua ja kehitystä elämänkaaren
eri vaiheissa
• auttaa tunnistamaan omat voimavarat ja auttaa vahvistamaan identiteettiä
sekä kehittää
oman elämän hallintaa.
Tutkinto on sinua varten
•
jos olet kiinnostunut toimimaan ohjaajana eri ikäisten ja erilaisten ryhmien
kanssa kulttuuri-, liikunta ja elämystoiminnassa
•
haluat kehittyä ohjauksen ammattilaiseksi
•
haluat mielenkiintoisen työn, jossa vaaditaan vuorovaikutustaitoja, joustavuutta
ja kykyä oman toiminnan kehittämiseen.
Koulutus antaa hyvän väylän jatko-opintoihin ammattikorkeakoulujen
ja yliopistojen humanistisille-, kasvatustieteellisille- tai
yhteiskuntatieteellisille aloille.
Opintojen monipuolistaminen ja yhdistelmäopinnot
•
Opintoja voi täydentää ja syventää Kankaanpään
Yhteislyseon kurssitarjonnalla aina valkolakkiin saakka
•
Kankaanpään opistossa voit ottaa ammattiaineiden rinnalle
avoimen yliopiston arvosanaopintoja esim. kasvatustieteessä tai
erityispedagogiikassa.