Hyvinvointikäsityö
Käsityön kokonaisvaltainen, innovatiivinen ja luova toiminta
on tekijälleen henkistä pääomaa
Yhteiskunnan turvallisen kehityksen takaamisen lisäksi käsityötaidot
ovat entistä tarpeellisempia myös yksilön hyvinvoinnin kannalta.
Nykyaikaan kiinteästi kuuluva kiireen tunne yhdistyneenä joka
puolelta tulvivaan informaatioon voi saada ihmisen ahdistumaan. Henkisen
hyvinvoinnin kannalta on yksilön välttämätöntä saada
käsiteltyä ja purettua kokemaansa ja käsityö on siihen
hyvä väline. Terveys on yksi hyvinvoinnin mittareista ja se on
meille kaikille tärkeä. Arjen eläminen terveenä mahdollisimman
pitkään on varmaan kaikkien tavoitteena.
Sairauksien yleisyyden tutkimuksissa on voitu osoittaa, että intellektuellisesti
ja emotionaalisesti aktiivisten ihmisten elintoiminnot rapistuvat muita
hitaammin ja he toipuvat vaikeista sairauksista muita paremmin. Ihmisen
korkea kognitiivinen aktiivisuus ja luovuus auttavat selviytymään
paremmin dementiaa vastaan. Voimme siis ajatella luovan käsityöprosessin
edistävän ja ylläpitävän terveyttämme. Tämän
päivän käsityö pitää sisällään
ammatin, harrastuksen, taiteen, terapian, kasvatuskeinon, itseilmaisukeinon,
elämysten lähteen.