 |  |
 |
| Tietoa museosta |
| Museon tehtävät Kankaanpään kaupunginmuseo kerää ja tallentaa alueensa aineellista ja henkistä kulttuuriperintöä sekä säilyttää sitä tuleville sukupolville sekä välittää kulttuuriperintöön liittyvää tietoa yleisölle näyttelyiden ja erilaisten tapahtumien avulla. Tallentamisen ja säilyttämisen ohella museon yksi tärkeimmistä tehtävistä on tutkimustoiminta sillä tiedon välittäminen yleisölle perustuu tutkimukseen. | | Historia Kankaanpään kaupunginmuseon perustamispäiväksi on määritelty 29.6.1974. Museon perustamista Kankaanpäähän suunniteltiin jo pari vuotta ennen sitä, mutta tuona päivänä Kankaanpään kaupunginvaltuusto myönsi ensimmäisen määrärahan museotoiminnan aloittamiseen. Myönnetty määräraha oli 2.500 markkaa, ja se osoitettiin Kavoluoman koulun muuttamiseksi museon esinekokoelman varastointia varten. Vuonna 1977 kaupunki päätti sijoittaa museon Niinisalon läntisen kansakoulun tiloihin, jonne samana vuonna perustettiin myös valtakunnallinen Tykistömuseo. Vuoden 1995 lopussa pitkäaikainen yhteistyö Tykistömuseon kanssa päättyi, kun Tykistömuseo siirrettiin Hämeenlinnaan. Samaan aikaan Tykistömuseon poismuuton kanssa Kankaanpään kaupunki sai merkittävän lahjoituksen, kun professori Kauko Räike ja taiteilija Sinikka Räike luovuttivat lähes koko hallussaan olevan tuotantonsa Kankaanpään kaupungille. Taidekokoelma päätettiin sijoittaa kaupunginmuseoon. Vuonna 1997 Kankaanpään kaupunginhallitus ja Tykistöprikaati sopivat, että museon ylimpään kerrokseen rakennetaan Niinisalo-osasto, joka esittelee Niinisalon varuskunnan kehitystä. | |
|
|
|
 |  |  |
| |
| Osoite Museokatu 10, 38840 Niinisalo | |
|
|
| Sähköposti kaupunginmuseo( at )kankaanpaa.fi | |
|
|