Lehtilukusali ja lehtien lainaaminen

   

Pääkirjaston lehtilukusaliin, lasten- ja nuortenosastoille sekä musiikkiosastolle tulee vuonna 2011 yhteensä 149 sanoma- ja aikakauslehteä. Suurin osa on tilattu kirjastoon, monta saadaan lahjoituksina.

Lehtisalissa on 2 Internet-päätettä, joilla voit ilman ajanvarausta lukea vaikkapa oman kotiseutusi paikallislehden digitaalisena näköisversiona ePress-sanomalehtipalvelun kautta. Internetissä voit tutustua myös muihin koti- ja ulkomaisiin sanoma- ja aikakauslehtiin.

Lehtisaliin on sijoitettu noin 220 niteen käsikirjastokokoelma.

Lehtilukusalissa on Kankaanpään kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen sekä lautakuntien kokousten esityslistat ja pöytäkirjat. Ne löytyvät myös kaupungin verkkosivuilta.

Kirjasto/lehtisali.jpg

Lehtien säilytysajat


Lainattavien aikakauslehtien säilytysaika
on pääsääntöisesti 4 vuotta.
Sanomalehtien säilytysaika on 1 kuukausi. Poikkeuksena on Kankaanpään Seutu, jota säilytetään, kunnes lehden sidotut kappaleet ovat käytettävissä.
Lahjoituslehtiä säilytetään kuluva vuosi.


Lehtien lainaaminen


Aikuistenosastolta lainataan aikakauslehtien irtonumeroita. Lehden viimeisin numero on lukusalikappale.
Lasten- ja nuortenosastoilta lainataan sinne tilattuja lehtien vuosikertoja.
Musiikkiosaston lainauskäytäntö on samanlainen kuin aikuistenosastolla.

Osastoilta lainattujen lehtien laina-aika on 2 viikkoa.
Lehtilukusalista annetaan sanoma- ja aikakauslehtiä
ainoastaan yö- tai viikonloppulainaksi.

Kirjastossa on maksullinen kopiointimahdollisuus.