Etusivu  Historiaa   Hakemisto

Matti J Kankaanpää 1999
Ala-Honkajoen ruotusotamiehet

Porin läänin jalkaväkirykmentti (käytämme lyhenteitä Porin rykmentti tai PJR) siirtyi ruotujakolaitokseen vuonna 1694. Ruotujakolaitos lakkautettiin Suomen sodan rauhanehtojen nojalla 1809.

Ensimmäinen pääkatselmusrulla Porin rykmentistä on vuodelta 1712. Ruotujen ylläpitäjät näkyvät kuitenkin vasta vuoden 1728, joten otetaan se tarkastelun lähtökohdaksi. Kankaanpään seudun miehet vanhan Ikaalisten pitäjän osana löytyvät Kyrön (Hämeenkyrön) komppaniasta. Siinä on kaksi ruotua, joita ylläpitävien talojen joukossa ovat Ala-Honkajoen silloiset talot, ruodut 37-38 (suomennettuna):

37. Bukenuskårpi, Matti Heikinpojan kruununtalo, sotilasmanttaali 1/3, Samminmajasta Lauri Yrjönpojan 1/3 sotilasmanttaalia, Matti Laurinpojan talo 1/3, Kortteistosta (Kårdjsto) Erkki Ombin talo 1/6. Sotilas Juho Paavonpoika Sambo vanhasta varsinaisesta rykmentistä jäi vangiksi Lesnajassa, palasi lokakuussa 1722 komppaniaan ja sai 27.9.1727 eron palveluksesta. Huomautuksissa: Sambolla on vikaa oikeassa silmässä, vasen silmä on poissa, on haavoittunut molempien olkapäittensä läpi, on palvellut 17 vuotta, on 70 vuotta vanha. Ruotu esitti uudeksi mieheksi Pertti Samboa, joka oli 20-vuotias ja syntynyt Tukholmassa. Hänet hyväksyttiin.

38. Koivukoski, Juho Matinpojan kruununtalo 1/6 sotilasmanttaalia, Venesjärveltä Esko Paavonpojan talo 1/6 ja Matti Matinpojan talo 1/3, Karhosmajasta Yrjö Yrjönpojan talo 1/6 sekä Koivuluomasta Heikki Jankkarin talo 1/6. Sotilaana oli Heikki Matinpoika Stubbe, 33-vuotias, palvellut 15 vuotta, syntynyt Suomessa, naimisissa ja oli vanhaa suomalaista heimokantaa.

Koko Samminmaja on aikanaan luettu Ala-Honkajokeen. "Kårdjsto" pitää olla sama kuin Ala-Honkajoen Kortteisto. Kyrön komppanian puitteissa ruotunumero oli 37 ja koko rykmentin puitteissa 550. Myöhemmin 1700-luvulla ruotua nimitetään yleensä Rakennuskosken ruoduksi. Jälkimmäistä ruotua 38 (rykmentin puitteissa numero 551) ylläpitänyt ensimmäinen talo oli Juho Matinpoika Koivukosken talo, ja ruotua kutsuttiin Koivukosken ruoduksi.

Kuten edellä ilmeni, 70-vuotias Juho Paavonpoika Sambo oli kovia kokenut mies, koska hänen oikea silmänsä oli viallinen ja vasen kokonaan poissa ja hän oli haavoittunut myös molempien olkapäiden läpi (joko kiväärin kuulasta tai pistimestä). Suuren Pohjansodan aikana hän oli jäänyt vangiksi Lesnajan taistelussa ja palasi sotavankeudesta Venäjältä lokakuussa 1722. Juholle myönnettiin yli 17 vuoden palveluksen jälkeen ero 27.9.1727. Palaamme hänen ja Heikki Matinpoika Stubben vaiheisiin myöhemmin.

Ensimmäiset ruotumiehet ja suuri pohjan sota

Porin rykmentissä siirryttiin vakinaiseen sotamiehen ylläpitoon eli ns. ruotujakolaitokseen vuonna 1694. Kahdesta neljään taloa velvoitettiin hankkimaan ja ylläpitämään yhden sotamiehen, jolle kruunu hankki sotilasvarusteet. Sotamiehelle ja hänen perheelleen piti järjestää asuttavaksi torppa. Sotamiehille järjestettiin rauhan aikana harjoituksia, ja joka kolmas vuosi olisi tullut pitää pääkatselmus.

Pääkatselmuksia ei aina pidetty ajallaan, eivätkä kaikki tehdyt asiakirjat ole säilyneet. Sotilaiden katselmuskirjoja kutsutaan "rulliksi". Ensimmäinen täydellinen pääkatselmusrulla Porin rykmentistä on vasta vuodelta 1728. Muita rullia on kyllä olemassa jo vuodesta 1700, mutta ei ruotujakolaitoksen ensimmäisiltä vuosilta. Kun näihin vuosiin sisältyvät suuret kuolovuodet 1696-97, jolloin myös sotilaita kuoli siinä kuin muutakin väestöä, ei voida olla aivan varmoja, että vuonna 1700 riveissä olleet miehet olisivat olleet rivissä jo 1694 alkaen.

Suuri pohjan sota (1700-21) syttyi saksilaisten hyökkäyksellä Riian kaupunkia vastaan heti uudenvuoden 1700 jälkeen. Riika oli tärkeä kaupunki. Väkiluvultaan se oli Ruotsi-Suomen suurin, suurempi kuin Tukholma. Porin rykmentille Riika oli tuttu varuskuntakaupunkina. Kun sota syttyi, rykmentit kutsuttiin koolle. Porin rykmentti oli 16. maaliskuuta Messukylässä marssivalmiina. Kymmenen päivää myöhemmin aloitettiin pikamarssi. Viipurissa levättiin kolme päivää, ja sieltä jatkettiin 13. huhtikuuta. Nykyinen Pietarin seutu, silloinen Nyen, sivuutettiin 21. Päivä, ja toukokuussa oltiin Riian luona, josta piirittävät saksilaiset vetäytyivät pois. Tähän komeaan marssisuoritukseen osallistuivat Kyrön komppaniasta mm. ruodun nro 37 sotilas Mikko Sammi ja nro 38 sotilas Matti "Wänä" (luultavasti = Vene, vrt kylännimet Veneskoski ja Venetjärvi). Nämä ovat ensimmäiset tunnetut alahonkajokelaiset ruotumiehet, ja mahdollisesti he olivat sotilaita jo vuodesta 1694. Riiassa 4.8.1700 päivätyssä katselmusrullassa heidän nimensä mainitaan Jakob Finckenbergin (Kyrön) komppaniassa ja Juho Pirkkalan (Birckala) korpraalikunnassa.

Heinäkuun lopulla 1700 saksilaiset saapuivat uudelleen Riian kaupunkia piirittämään. Edellä mainittu katselmusrulla on siis tehty piirityksen alkuvaiheissa. Sen ajan varuskuntaoloissa sairaudet ja epidemian luonteiset kuumetaudit olivat hyvin yleisiä. Uudenvuodenpäivänä 1701 päivätyssä katselmusrullassa Finckenbergin komppanian miehistä suurin osa oli sairaita ja useita kuollut. Mikko Sammi kuoli joulun alla 23.12.1700. Matti Vene oli uutenavuonna sairaana ja kuoli 18. maaliskuuta 1701. Vielä marraskuun alussa he olivat olleet terveitä ja osallistuneet kaupungin puolustustaisteluun Riian muureilla ja valleilla.

Sotajoukkojen määrä osoittautui heti sodan alussa liian pieneksi. Kesällä 1700 määrättiin aina kolme sotilasruotua yhdessä asettamaan yksi sotilas lisää - ja vielä ennen joulukuuta kaksi miestä lisää. Edellisiä lisämiehiä kutsuttiin kolmikkaiksi ja heistä muodostettiin Uudenmaan, Turun ja Porin läänien yhteinen kolmikasrykmentti. Jälkimmäisiä kutsuttiin kaksikkaiksi, ja näistä miehistä muodostui Porin läänin kaksikaspataljoona. Ala-Honkajoen talot ovat joutuneet tähän rasitukseen osallistumaan, mutta yksityiskohtaisempia tietoja ei ole. Sotakelpoisia miehiä alkoi olla vaikea löytää, ja kun jokaiselle sotilaalle piti maksaa huomattava summa pestirahana, niin jopa moni isäntä joutui ainoana miehenä lähtemään talosta sotilaaksi.

Sekä taudeista että sotatoimista johtui, että yksiköt olivat jatkuvasti vajaalukuisia ja vaativat runsaasti täydennysmiehiä (alokkaita). Kaksikkaista ja kolmikkaista täydennysmiehineen on Ala-Honkajoen kohdalta säilynyt niukasti tietoja. Raskaimmillaan samaan ruotuun on joutunut pestaamaan uuden miehen melkein joka vuosi. Maaliskuussa 1703 molemmat ruodut 37 ja 38 olivat täyttämättä, mutta ne täytettiin kesällä uusilla alokkailla, jotka saapuivat luutnantti Blåfieldin mukana Viipuriin: ruotuun nro 37 tuli Risto Veitakkalasta ja ruotuun nro 38 Matti Kajalasta. Risto on sittemmin lisänimellä "Sambi", hän kuoli luultavasti tautiin Riiassa 20. toukokuuta 1705. Riston tilalle uusi mies tuli laivalla marraskuussa 1706, jolloin Riikaan saapui ruodun 37 täydennysmies Juho Paavonpoika Rakennuskoskelta. Vuotta myöhemmin hän on lisänimellä Sammi. Kajalan Mattikin peri edeltäjältään lisänimen Vene. Juho Sammi ja Matti Vene (Wänä) ovat niiden 25 miehen joukossa, jotka kersantti Sylvestin, varusmestarin, kahden korpraalin ja rumpali Frosteruksen johdolla komennettiin Porin rykmentin Riiassa olevista miehistä ja Finckenbergin komppaniasta liittymään kenttäarmeijaan. Näistä miehistä on luettelo 28.6.1707.

Kaarle XII oli sotinut Puolassa ja Saksassa useita vuosia. Saatuaan siellä vihdoin vastustajiensa kanssa välit selvitettyä hän kääntyi pääarmeijansa Venäjän suuntaan ja suuntasi marssinsa Puolan halki suoraan kohti Moskovaa. Lewenhauptin piti tuoda hänelle Baltiasta vahva täydennysarmeija. Lewenhaupt lähti liikkeelle kesäkuussa 1708. Marssi kohti kaakkoa oli huonoilla teillä raskaan kuormaston kanssa hidasta. Kaarle XII ei jäänyt odottamaan, koska Lewenhaupt saavuttaisi hänet, vaan muutti suunnitelmaansa ja kääntyi kohti Ukrainaa. Syyskuun 29. päivä venäläiset kävivät Lewenhauptin retkikunnan kimppuun. Taistelu taukosi vasta venäläisten vetäytyessä pimeän tullen. Porilaisista kaatui mm. kapteeni Jakob Arvid Finckenberg. Lewenhaupt pystyi kyllä puolustautumaan, mutta pääsi etenemään vain suurin miestappioin ja luopumalla kuormastosta ja tykistöstä. Lewenhaupt päätti jatkaa marssia yön pimeydessä. Pimeydessä kuri murtui, osa miehistä oli ryöstänyt kuormastosta viinatynnyreitä eikä ollut enää marssikunnossa. Kenraali Stackelbergin johtamia porilaisia oli taistelun alkaessa ollut 900. Näistä 480 kaatui tai jäi venäläisten vangeiksi. Yksi vangiksi jääneistä oli Juho Sammi. Lewenhauptin armeijasta vain vähän yli puolet, 6700 miestä, pääsi liittymään pääarmeijaan.

Matti Veneen kohtalosta ei ole tietoa. Ellei hän kaatunut tai jäänyt vangiksi Lesnajassa, hänellä oli tilaisuus kunnostautua Desnajoen ylityksessä ja, jos oli terve, osallistua koko sodan ratkaisutaisteluun Pultavassa 28.6.1709. Silloin hän viimeistään on joko kaatunut tai jäänyt vangiksi. Kotimaahan hän ei enää Uudessakaupungissa v. 1721 solmitun rauhan jälkeen palannut. Mutta Juho Sammi palasi Venäjältä ja sai lisänimestään ruotsalaisen väännöksen Sambo.

Suuri pohjan sota ei päättynyt vielä Pultavan taisteluun. Nyt joutui Suomi taistelukentäksi. Viipuri, jota mm. Porin kaksikaspataljoona puolusti, antautui kesäkuussa 1710. Suomessa alkoi isoksivihaksi kutsuttu aika. Porin rykmentti muodostettiin uudelleen. Ytimenä oli vain muutama aikaisemmin riveissä ollut sotilas. Alokkaita ottamalla rykmentti saatiin lähes täysilukuiseksi vuoden 1712 aikana. Rakennuskosken ruotuun (Rakennus torp) nro 37 otettiin 30.8.1711 Juho Matinpoika, saaden lisänimen Kihl, ja Koivukosken ruotuun Antti Kallenpoika, lisänimellä Stubbe. Kärsittyään Pälkäneellä tappion v. 1713 armeija vetäytyi Kymijoelta Pohjanmaalle. Siellä miehet ovat ilmeisesti osallistuneet helmikuussa 1714 Isokyrön eli Napuen taisteluun, jossa suurin osa uudelleen muodostettua Porin rykmenttiä kaatui. Kun Juhosta ja Antista ei ole myöhempiä tietoja, on oletettava, että ainakin Juho kaatui Napuen taistelussa. Antin kohdalla Napuen taisteluun osallistuminen ei ole varmaa, koska seuraajan palvelusvuosista laskettuna mies olisi ruodussa voinut vaihtua jo 1713. Rullia näiltä vuosilta ei ole. Kumpikin ruotu täytettiin vielä sodan aikana uusilla miehillä, jotka saivat edeltäjiensä lisänimet: Antti Matinpoika Kijhl ja Heikki Matinpoika Stubbe.

Armeija perääntyi Pohjanlahden ympäri kiertäen Ruotsin puolelle. Kijhl ja Stubbe ovat olleet mukana surullisen kuuluisalla Norjan-retkellä talvella 1718-19. Paluumatkalla uudenvuoden aikoihin suurin osa joukoista paleltui lumimyrskyssä tuntureille. Antti Kijl kuoli Jämtlandissa 9.2.1919 mahdollisesti paluumatkalla saatuihin vammoihin. Heikki Stubbe palasi rauhan tultua kotiinsa, sai eron vuoden 1733 pääkatselmuksessa ja asui sittemmin itsellisenä Venetjärven Venetmäessä vaimon ja lasten kanssa. Eron syynä olivat Norjan-retkellä paleltuneet jalat. Kirkonkirjojen mukaan Stubbe oli syntynyt 1687 ja vaimo Kaisa Laurintytär 1692. He muuttivat vuoden 1750 vaiheilla Jokihonkoon.

Suuri pohjan sota kesti 21 vuotta. Yksi sotilasruotu joutui sen kuluessa asettamaan kolme sotilasta ja riveistä poistuneiden tilalle täydennysmiehet. Isonvihan aikana maa oli venäläisten miehittämä, mutta luultavasti Ala-Honkajoen seutu oli armeijoiden marssireiteistä sivussa, joten asujaimisto ei kärsinyt niin pahoin kuin teiden varsilla tai sotatoimialueilla olevat talot. Olot olivat 1710-luvun lopulla melko vakaat. Miehittäjä peri omien manttaaliensa mukaiset verot. Vuonna 1720 venäläiset ottivat maasta myös sotilaita: yksi mies joka manttaalilta. Miehiä kutsuttiinkin manttaalimiehiksi ja heidät vietiin Turun kautta Venäjälle. Manttaalimiehistä ei ole tiedossa yhtään luetteloa, joten ei tiedetä, joutuiko joku Ala-Honkajoen mies Venäjälle, jossa monet kuolivat jo matkan alkuvaiheissa Pietarin seudulla.

Henkikirjat sotilaiden tutkimuksen lähteinä

Siitä huolimatta, että sotilaat olivat henkirahan maksusta vapaita eivätkä siten ole henkikirjoissa, henkikirjoja voi käyttää lähteinä sotilaiden tutkimuksessa kirkonkirjoja täydentävänä tai korvaavana lähteenä. Henkikirjoista on apua lähinnä kahdella tavalla: Ensinnäkin sotilaiden vaimot maksoivat henkirahaa ja löytyvät siten henkikirjoista. Rullista löytyy usein tieto, oliko sotilas naimisissa vai naimaton, mutta niissä ei ole vaimojen nimiä. Vaimon nimi löytyy henkikirjasta, jos vain osaa yhdistää jonkun Anna-nimisen sotilaanvaimon oikeaan sotilaaseen. Sotilaiden lapsia henkikirjoista löytyy korkeintaan poikkeustapauksissa. Vaimon avulla selviää myös, missä talossa sotilas on asunut. Toiseksi henkikirjassa on poikia, veljiä ja renkejä, joista on voinut tulla sotilaita. Kun heistä tulee sotilaita, he eivät enää löydy henkikirjasta.

Suuren pohjan sodan aikana henkikirjoista näkee selvästi, miten miespuolinen väestö vähenee 1700-luvun alkuvuosina. Esimerkiksi Ala-Honkajoen taloista Rakennuskoskella on 1695-96 asunut Matti Heikinpoika. Vuonna 1700 sinne tulee Kampikoskelta Paavo Heikinpoika, jolla oli Eufemia-nimien vaimo. Vuonna 1700 Rakennuskoskella on kolmantena henkikirjoitettu Heikki-niminen poka, jota ei ole myöhemmin. Voidaan arvella, vaikka säilyneistä rullista ei näytä merkintää löytyvän, että Heikki Paavonpojasta tuli sotilas - joko kaksikas- tai kolmikasmies. Jos hän oli kaksikasmies, hän olisi kuollut ennen vuotta 1707, ja jos kolmikasmies, ennen vuotta 1705. Vuosina 1701-1702 Rakennuskoskella on henkikirjoitettu vain isäntä ja emäntä, 1703 näiden lisäksi yksi henkilö, jota ei ole nimetty. Vaikuttaa todennäköiseltä, että Paavo Heikinpojan poika oli edellä mainittu Juho Paavonpoika Sammi eli Sambo, vaikka Juho ei näy henkikirjoissa. Henkikirjat vuosilta 1705-08 puuttuvat, mutta 1709-12 Rakennuskoskella on henkikirjoissa vain naisia: Nihdin vaimo eli itsellinen Maria ja piika Maria. Edellinen voisi olla Juho Paavonpojan vaimo. Henkikirjojen mukaan Kortteistossa oli isäntänä ainakin jo 1700 alkaen ja ainakin vielä 1723 Erkki Tuomaanpoika. Hänen lisäkseen ennen isovihaa on henkikirjoitettu vain vaimo ja yhtenä vuotena piika.

Suuren pohjan sodan ajoilta on ainakin rykmenteittäin olemassa vahvuusilmoituksia sellaisiltakin vuosilta, joilta ei ole säilynyt kattavia rullia. Niistä saatava sotilaiden määrä on yllättävän suuri, kun vertaa lukuja henkilön tarkkuudella saataviin tietoihin. Vaikka poimittaisiin kaikki ne mahdolliset nimet, kuten edellä Heikki Paavonpoika, joiden myöhempiä vaiheita ei tunneta, ja yhdistetään ne rullista saataviin nimiin, niin sittenkään ei saada kokoon kuin osa siitä miesmäärästä, jota vahvuusilmoitukset edellyttäisivät.

Useita vuosikymmeniä rauhan aikaa, jonka katkaisi vain ns. pikkuviha 1741-43

Koko 1720-luku on kulunut sodasta toipumiseen. Ala-Honkajoella se merkitsi uudisasutusta. Voi odottaa, että sotilaatkin pääsivät ruotujakolaitoksen tarkoittamiin rauhan ajan olosuhteisiin: viljelemään torppiaan käyden välillä harjoituksissa. Ruodussa 37 Pertti Sambo ei nuoresta iästään huolimatta ollut pitkäaikainen mies. Vuoden 1733 katselmuksessa hänen tilalleen on tullut Antti Kårssman, joka oli rullien mukaan syntynyt n. 1711, rippikirjojen mukaan jo 1704, ja asui Kortteistossa. Ruotuun 38 otettiin 24.11.1733 Martti Pertinpoika lisänimellä Anckarkrok, hän oli rullien mukaan syntynyt Kyrön pitäjässä (sisältää myös Ikaalisen) n. 1707, rippikirjojen mukaan 1713. Martti asui perheineen Venesjärvellä.

Revanssipolitiikkaa ajanut hattupuolue pääsi Ruotsi-Suomessa valtaan vuonna 1739. Heinäkuun lopulla 1741 se julisti sodan Venäjälle. Sota oli huonosti suunniteltu ja heikosti johdettu. Ainoa varsinainen kenttätaistelu Lappeenrannan edustalla hävittiin, ja joukot perääntyivät Helsinkiin antautuen siellä 24.2.1742. Venäläiset miehittivät lähes koko Suomen, kunnes rauha solmittiin seuraavana vuonna. Tätä aikaa kutsutaan pikkuvihaksi. Porin rykmentti ei ehtinyt Lappeenrannan taisteluun, mutta oli mukana antautumassa Helsingissä. Kyrön komppanian katselmuksessa Turussa 27.9.1743 Antti Kårssman ja Martti Anckarkrok olivat molemmat paikalla terveinä ja marssikuntoisina mutta aseettomina. Antilla oli kruunun varusteista tallella hattu ja takki, Martilla hattu, liivit ja rensseli.

Sodan jälkeen vaihdettiin Rakennuskosken ruodussa ruotuisäntien pyynnöstä Antti Kårssman 21.9.1745 uuteen mieheen, joksi tuli Matti Matinpoika Kårssman (Korssman, s. 1708). Matti palveli sotilaana, kunnes 3.3.1758 katsottiin palvelukseen kelpaamattomaksi (mycket siuklig). Hän oli silloin 42-vuotias ja perheellinen. Syntyjään Matin mainitaan olleen Pohjanmaalta. Samana päivänä Matin tilalle palkattiin rullan mukaan 21-vuotias Ikaalisten pitäjässä syntynyt Yrjö Erkinpoika (kirkonkirjoissa s. 8.4.1735, k. 10.3.1816), joka sai edeltäjiensä lisänimen Kårssman (Korssman). Mainitussa vuoden 1758 katselmuksessa myös Martti Anckarkrok sai eron, koska ei enää kelvannut sotapalvelukseen. Ikä ei Marttia 40-vuotiaana vielä voinut painaa, mutta pitkä 23 vuoden palvelusaika on varmasti ollut rasittava, koska sairaalloisuuden lisäksi hänellä oli kuulovika. Samana päivänä tilalle otettiin reservimies Tuomas Matinpoika, joka sai saman lisänimen Anckarkrok. Tuomas oli 20-vuotias, syntynyt Ikaalisissa ja vielä naimaton.

Pikkuvihan jälkeen rauhan aikaa kesti lähes 20 vuotta. Sinä aikana tapahtui kaksi merkittävää uudistusta. Ensiksikin Suomenlinnaa (Sveaborg) alettiin rakentaa Helsingin edustalle Suomen puolustuksen lukoksi. Raskaissa rakennustöissä käytettiin paljon sotilaita työvoimana. Porin rykmentistäkin oli ajoittain siellä töissä usean sadan miehen komennuskuntia. Joitakin luetteloita komennuskunnista on löydettävissä. Maaliskuussa 1750 Kyrön komppaniasta oli linnoitustöissä korpraali ja 43 miestä, mutta joukossa ei ollut alahonkajokelaisia. Toukokuussa 1754 Matti Korssman oli niiden 51 Kyrön komppanian miehen joukossa, jotka oli komennettu linnoitustöihin edellisen kuun lopulla. Vuoden 1755 keväällä oli Martti Anckarkrookin vuoro olla rakennustöissä, mutta hänet on merkitty siellä sairaaksi.

Toinen merkittävä uudistus oli vara- eli reservimiesten asettaminen (reserv, vargeringskarl). Kahden sotilasruodun oli määrä yhdessä asettaa yksi reservimies, joka aikanaan siirtyisi varsinaisen miehen tilalle, kun paikka vapautuisi. Ruotu 37 asetti varamiehen yhdessä ruodun 35 (Parkano) kanssa ja ruotu 38 yhdessä ruodun 125 (Leppäruhka) kanssa. Reservimiesaika laskettiin mukaan palvelusvuosiin. Alkuvuosina vain osa reservimiehistä oli määräysten mukaisesti asetettuna. Vaikuttaa siltä, että Kyrön komppaniassa ensimmäiset varamiehet on asetettu 7.3.1750. Rakennuskosken ruodussa ei ollut varamiestä vielä 1758, mutta 3.3.1758 Koivukosken ruotuun otettiin reservimieheksi Tuomas Juhonpoika, joka oli 20-vuotias, naimaton ja syntynyt Ikaalisten pitäjässä. Tuomas kuitenkin sai jo samana päivänä ylennyksen varsinaiseksi sotamieheksi, eikä uutta varamiestä asetettu heti tilalle. Vuoden 1758 varamiesrullassa reservimiehillä ei ole lisänimiä, mutta myöhemmin heillä on samalla tavalla lisänimi kuin varsinaisilla ruotumiehillä. Reservimiehen lisänimi muuttui usein silloin, kun hän siirtyi varsinaiseksi mieheksi.

Pommerin sodasta Kustaa III:n sotaan

Ruotsi aloitti vuonna 1757 sodan Itämeren etelärannikolla Pommerissa valloittaakseen takaisin suuressa pohjan sodassa menettämänsä alueet. Vastustajana oli sen ajan nouseva sotilasmahti Preussi, mutta sodassa oli mukana useita Euroopan valtioita. Ruotsissa ja Suomessa sotaa kutsutaan Pommerin sodaksi, muualla Euroopassa seitsenvuotiseksi sodaksi. Sotaa oli käyty useita vuosia, ennen kuin heinäkuussa 1761 määrättiin, että 500 miehen vahvuinen pataljoona Porin rykmentistä lähetettäisiin Pommeriin. Pataljoona kokoontui Loimaalle 14. syyskuuta, ja sen päälliköksi tuli majuri Frans Henrik von Knorring. Hangosta pataljoona siirrettiin kuudella laivalla Stralsundiin. Kaksi upseeria, kolme aliupseeria ja 60 miestä siirrettiin suomalaiseen krenatööripataljoonaan, joka muiden ruotsalaisten mukana eteni joulukuun viimeisenä päivänä Malchinia kohti. Muut porilaiset lähetettiin Grimmeniin. Suomenlinnan rakennuttajana kuuluisaksi tulleen Augustin Ehrensvärdin johdolla joukkojen onnistui taistelun jälkeen päästä ajoissa Malchinissa piiritettyinä olevien ruotsalaisten avuksi. Sotatoimet loppuivat tammikuun alussa 1762 käytyihin taisteluihin.

Porilaiset olivat talvella 1762 talvileirissä Loitzissa. Rauha solmittiin 22. toukokuuta ja porilaiset kotiutettiin kesäkuussa. Kyrön komppaniasta ruodun 37 miestä ei komennettu Pommeriin, mutta ruodun 38 mies Tuomas Anckarkrook oli mukana ja kuoli Pommerissa 10. heinäkuuta 1762. Hänen täytyi olla jo kesäkuussa ollut niin sairas, ettei häntä ryhdytty kotiuttamaan.

Pommerin sotaa seurasi yli 20 vuoden pituinen rauhan kausi. Työkomennukset linnoitusten rakennustöihin jatkuivat tänä aikana. Suomenlinnassa riitti loputtomasti rakentamista. Ensimmäinen pääkatselmus Pommerin sodan jälkeen oli vuonna 1768. Rakennuskosken ruodussa oli 31-vuotias ja 10 vuotta palvellut Yrjö Erkinpoika Kårssman. Koivukosken ruotuun otettiin Pommerissa kuolleen Tuomas Anckarkrokin seuraajaksi ruotujen kesken laaditulla kirjallisella sopimuksella reservimies Jaakko Juhonpoika korpraaliruodusta nro 108. Jaakko sai lisänimen Anckarkrok. Katselmuksessa hän oli 29-vuotias ja palvelut yhden vuoden. Jaakko sai eron jo 19.3.1773, ja tilalle palkattiin 20.9.1773 Aapo (Aabraham) Steen. Kirkonkirjojen mukaan hän oli Heikinpoika ja syntynyt 18.12.1738. Vuoden 1775 katselmuksessa 16. kesäkuuta Messukylässä hän oli 36-vuotias ja pituudeltaan 11 korttelia 3 1/4 tuumaa. Samassa katselmuksessa silloin sairaana kotiin jäänyt Yrjö Korssman todetaan 38-vuotiaaksi ja erittäin hyväksi kirvesmieheksi. Yrjö oli kotona sairaana myös Parolan malmilla kesäkuussa 1779 pidetyn katselmuksen aikoihin. Pituudeksi ilmoitetaan silloin 5 jalkaa 71/2 tuumaa. Aapo Stån oli paikalla, mutta hän sai eron palveluksesta, koska oli vammauttanut vasemman reitensä.

Koivukosken ruotuun otettiin 13.12.1779 ruodun varamies Juho Sten, joka hyväksyttiin palveluskelpoiseksi 1.3.1780. Hän kuoli kuitenkin jo 3.10.1780. Ruotu palkkasi talvella 1782 tilalle uuden miehen, jolla oli aivan sama nimi, Johan Stån. Jälkimmäinen Juho (s. 28.1.1757) oli pääkatselmuksessa Luolaisten malmilla 5.7.1782. Tuolloin palvelukseen hyväksytyn miehen iäksi todettiin 25 vuotta 5 kuukautta, pituudeksi 5 jalkaa 9 tuumaa ja kertyneeksi palvelusajaksi neljä kuukautta. Luolaisten malmilla pidettiin seuraavakin pääkatselmus 22.6.1785. Yrjö Korsman oli nyt terveenä paikalla, mutta Juho Sten oli todistuksen mukaan sairaana.

Vuonna 1788 Ruotsi aloitti Kustaa III:n sodan nimellä tunnetun sodan Venäjää vastaan hyökkäämällä Savossa rajan yli 29. heinäkuuta. Sotaa käytiin vaihtelevalla menestyksellä, kunnes rauha solmittiin Värälässä 14.8.1790. Tähän sotaan liittyi upseereiden solmima ns. Anjalan liitto. Kyrön komppanian miehistä on luettelo Anjalan leiristä 12.9.1788. Ruodussa 37 oli Bränn ja ruodussa 38 Sten. Juho Sten osallistui siten rykmentin mukana Kustaa III:n sotaan Itä-Suomessa. Yrjö Korssman lienee ollut liian vanha rintamalle. Bränn-niminen mies lienee ruotujen 35 ja 37 yhteinen reservimies Pertti Bränn, joka siirrettiin vakinaiseksi 20.8.1789. Hänet sijoitettiin Kankaanpään ruotuun nro 35 lisänimellä Hopp. Pertin edeltäjä Aapo Hopp oli ammuttu kuoliaaksi 13. kesäkuuta 1789 Porosalmen (Porrassalmi) taistelussa.

Rakennuskosken ruodun uusi sotilas oli Kalle Kårssman (Korssman, s. 16.2.1761, k. 3.1.1843), joka katselmuksessa 26.10.1789 oli 25 3/4 vuotta vanha, palvellut (ilmeisesti varamiehenä) 31/2 vuotta ja tasan 6 jalkaa pitkä. Ei ole selvinnyt, mistä Kalle tuli ruotuun. Koivukosken ja Leppäruhkan ruotujen varamies Yrjö Spräng siirrettiin 15.12.1788 Leppäruhkan ruodun varsinaiseksi mieheksi nimellä Yrjö Stolt, minkä jälkeen reserviruodut olivat täyttämättä. Maarintamalla sodan tunnetuimmat taistelut käytiin Porrassalmella, ensimmäinen 13.6 ja toisen 18.6. Porrassalmi on Mikkelin eteläpuolella oleva kapeikko, josta venäläiset yrittivät päästä läpi. Venäläisiä johti suomalainen Sprengtporten. Ensimmäisessä ottelussa puolustuksessa olleet Savon ja Porin rykmentit saivat majuri Jägerhornin johdolla torjuntavoiton. Ottelu oli alkanut kiivaalla ammunnalla. Viiden tunnin taistelun jälkeen olivat suomalaisilla ammukset loppumassa ja miehet kääntymässä pakosalle. Jägerhorn käänsi tilanteen voitoksi huutamalla suomeksi, että vihollinen on perääntymässä ja että nyt saadaan saalista. Suomalaiset aloittivat vimmatun käsikähmän. Taistelussa porilaisten kapteeni Georg Karl von Döbeln sai otsaansa kuuluisaksi tulleen haavan. Döbeln totesi taistelun jälkeen, että se oli sitten Kaarle XII:n aikojen ensimmäinen voitto, joka jättää muiston ruotsalaisten urheudesta ja nimestä (som uplifvar svenska tapperheten och svenska namnet). Torjuntavoiton hyöty jäi lyhytaikaiseksi. Jo 18.6. venäläiset tulivat uudelleen ja puolustajat joutuvat vetäytymään saarrostusuhan takia.

Joukot perääntyivät Joroisiin, ja loppuvuonna sodittiin eteläisessä Savossa. Porilaiset olivat talvimajoituksessa Kallislahden kylässä. Talven tullen puhkesivat kenttätaudit ja moni sortui niihin. Keväällä ennen elokuista rauhan solmimista oli vielä joitakin sotatoimia. Porilaisten kokonaistappiot sodan aikana olivat 8 upseeria ja 943 aliupseeria tai miestä. Luvussa ovat mukana haavoittuneet, kaatuneet, vangitut ja tauteihin kuolleet. Porilaisten kotiseudut jäivät sotatoimien ulkopuolelle, mutta sodasta palaavat sotilaat toivat mukanaan kulkutauteja, joihin moni menehtyi vuosina 1790-92.

Ruotsin vallan loppuaika

Kustaa III:n aika oli valistuneen itsevaltiuden aikaa, jolloin uudenlaisia ja inhimillisiä aatevirtauksia levisi. Yhtenä ajan merkkinä voidaan pitää, että Kustaa III:n sota oli ensimmäinen sota, jolloin tavallisille rivimiehillekin voitiin myöntää kunniamerkkejä. Yksi mitalin saajista oli Kalle Korssman, joka oli haavoittunut Porrassalmella 13.6.1789. Mitali myönnettiin kentällä osoitetusta urheudesta (medaille för tapperhet i fält). Tarkkaa tietoa siitä, milloin mitali myönnettiin, ei ole, koska se mainitaan ensimmäisen kerran vasta vuoden 1804 katselmusrullassa. Korssman sai tunnustusta toisellakin tavalla. Kalle ylennettiin 24.3.1790 korpraaliksi, mistä alkaen hän nautti toisen korpraalin palkkaetuja.

Sodan jälkeen Koivukosken ruodun sotilas Juho Sten sai 34-vuotiaana 10.5.1790 eron palveluksesta niskasäryn ja säärissä olevien parantumattomien suonikohjujen takia. Hän ehti palvella kuukautta vaille 8 vuotta. Uudeksi mieheksi otettiin 1.6.1790 varamies Antti Steen, joka kuoli jo 25. heinäkuuta. Vasta 30.4.1792 tilalle otettiin Meijerfeldtin vapaametsästäjien (Meijerfeldtska friskyttarne) entinen sotilas Johan Sneck, mutta tämäkin kuoli jo 30.3.1793. Ruotu jäi täyttämättä ja oli edelleen tyhjä pääkatselmuksessa 11.7.1795, jolloin todetaan vain, että saa jäädäkin tyhjäksi (förhåller sig så). Kesällä 1800 tilanne oli sama. Säästyneet menot ohjattiin sota-akatemian hyväksi (vacant för kongl. Krigs Academien). Tilanne muuttui vasta 30.9.1801, kun ruodun varamies Reetu (Fredrik) God (s. 30.11.1775) siirrettiin varsinaiseksi sotilaaksi. Hänet hyväksyttiin katselmuksessa kesäkuussa 1804, jolloin hän oli 28-vuotias, palvellut 8 vuotta (mukaan luettuina vuodet varamiehenä), naimisissa ja pituudeltaan tasan 6 jalkaa.

Vuoden 1800 vaiheilla Euroopassa käytiin lähes jatkuvasti sotia Napoleonin ajan Ranskan laajentumispolitiikan seurauksena. Ruotsi-Suomessa jatkuivat rauhalliset ajat varsin pitkään. Pieni esinäytös tulevasta koettiin kesällä 1807, jolloin Porin rykmentistä määrättiin 600 miehen pataljoona siirtymään Pommeriin. Pataljoona laivattiin Hangosta Rågenin kautta heinäkuun lopulla Stralsundiin, jota ranskalaiset yrittivät saada haltuunsa. Elokuussa porilaiset olivat torjumassa yhtä ranskalaisten rynnäkköä, mutta sitten Ruotsin kuningas Kustaa IV Adolf päätti luopua Pommerin puolustamisesta. Porilaiset lähtivät Stralsundista 20. elokuuta viimeisinä ruotsalaisina joukkoina ja pääsivät takaisin Hankoon lokakuussa.

Suomen sota

Kustaa IV Adolfin politiikka oli Napoleonin vastaista, hän oli yksi Englannin liittolaisista. Venäjän keisari Aleksanteri I teki Napoleonin kanssa sopimuksen, jossa sai luvan asevoimin pakottaa ruotsalaiset luopumaan politiikastaan. Ruotsin puolella tiedettiin odottaa hyökkäystä. Mutta ennen kuin tarkastellaan itse sodan kulkua, tarkastellaan millaisilla miehillä alahonkajokelaiset ruodut sotaan osallistuivat.

Aloitetaan varamiehistä. Ruotujen 35 ja 37 yhteisenä varamiehenä oli 10.2.1806 Herman Bränn, ikä 35 vuotta, palvellut 131/2 vuotta, pituus 5 jalkaa 10 tuumaa, naimisissa. Ruotujen 38 ja 125 reservimies Matti Bra oli kuollut 7.7.1805. Nyt helmikuussa 1806 isännät esittivät renki Matti Sipinpojan, joka oli 19-vuotias ja 11 korttelia 1 tuumaa pitkä. Tämä hyväksyttiin, ja mies otti käyttöön lisänimen Bra. Matti Bra ja Herman Bränn olivat varamiehinä myös Suomen sodan aattona tammikuussa 1808. Matin pituutena ilmoitetaan silloin 5 jalkaa 10 tuumaa. Varsinaisina sotamiehinä olivat jo ennen mainitut korpraali Kalle Korssman ja sotilas Reetu God. Miten miehet sodasta selvisivät, ei ole helposti selvitettävissä, koska viimeinen täydellinen katselmusrulla Porin rykmentistä on tammikuulta 1808.

Puolustussuunnitelmana oli sijoittaa Svartholman ja Suomenlinnan linnoituksiin niin paljon joukkoja kuin mahdollista ja vetää muut joukot Pohjanmaalle odottamaan Ruotsista vahvistuksia, joiden saapumisen jälkeen käytäisiin vastahyökkäykseen. Armeija vetäytyi venäläisten edeltä. Kovilla pakkasilla jouduttiin purkamaan latoja nuotioiksi marssilepojen aikana. Kevääseen mennessä oli peräännytty Siikajoelle, jossa käytiin sodan ensimmäinen taistelu. Ruotsalaisten voitettua perääntyminen kääntyi etenemiseksi. Heinäkuun 13. päivä käytiin Lapualla yksi sodan suurimmista taisteluista. Kamppailu kesti 13 tuntia. Voiton saavuttamisessa huomattava ansio lankeaa porilaisille. Taistelun ratkaissutta rynnäkköä, jolla porilaiset valtasivat Lapuan Isokylän, on sanottu yhdeksi Porin rykmentin kaikkien aikojen suurimmista uroteoista. Hyvin todennäköisesti Ala-Honkajoen miehet olivat Kyrön komppanian riveissä ja osallisina rynnäkössä.. Voiton jälkeen ruotsalaiset jatkoivat etenemistä Alavuden kautta Virtain Herraskoskelle asti.

Savon rintamalla oli käyty tehokasta viivytyssotaa, mutta venäläisten etenemistä siellä ei onnistuttu pysäyttämään. Adlercreutzin joukot joutuivat jo syksyllä vetäytymään saarrosuhan takia Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle. Kesällä oli taisteltu mm. Kauhajoella, ja Porin rykmentistä oli lähetetty kuuluisaksi tullut Rothin ja Spoofin sissipartio Tampereen suuntaan häiritsemään venäläisten huoltoyhteyksiä. Partion miehet oli koottu Ruoveden ja Vesilahden komppanioista, joten alahonkajokelaisia siinä ei ollut mukana. Pääarmeijan perääntyminen jatkui Pohjanlahden taakse Ruotsin puolelle asti. Seuraavana vuonna maaliskuussa 1809 solmittiin aselepo. Sodan päättyessä Porin rykmentin vahvuus oli 711 tervettä ja 304 sairasta korpraalia ja miestä. Rauhanehtojen nojalla koko ruotujakoinen sotaväki lakkautettiin samana vuonna. Päällystö sai asua virkataloissaan niin kauan kuin eli, mutta sotilaat menettivät oikeutensa sotilastorppiin ja saivat tulla toimeen niin hyvin kuin taisivat.

Tiedot alahonkajokelaisten osallistumisesta Suomen sodan tapahtumiin ovat satunnaisia. Yksi luettelo kertoo, mitä kruunun tavaroita Kyrön komppanian sotilaat olivat kadottaneet. Luettelo on laadittu 25. lokakuuta 1808. Numero 37 Korssman oli kadottanut pullon (flaska) Lapuan taistelussa, joten hän oli siihen osallistunut. Vuoden 1809 puolella on laadittu nimiluettelo Kyrön komppanian miehistä. Korpraali Korssman on ilman huomautuksia riveissä, mutta ruotu 38 haavoittumisen takia täyttämättä (vacant af blessor). Varamiehistä Brän oli ollut sairaana, mutta näyttää toipuneen, koska sairas-sana on viivattu yli. Varamies Bra näyttää voineen hyvin. Toinen päiväämätön nimirulla on Porin rykmentin ensimmäisen kenttäpataljoonan toisesta komppaniasta. Varamiehet olivat sodassa mukana, koska Brän on siinä terveenä, mutta Bran kohdalla on huomautus, että hänet olisi lähetetty 2.4. Oulun sairaalaan, josta hän palasi jo 9. päivä. Korpraali Korssman on paikallaan, mutta ruotua 38 ei ole mainittu ollenkaan. Toista pataljoonaa, jossa Kyrön komppanian miehet olivat, johti everstiluutnantti.

Hämeenkyrön historian mukaan Lapuan taistelussa osoitetusta urhoollisuudesta palkittiin lokakuussa 1808 Kyrön komppaniasta vääpeli Laube, sotamies Heikki Lätt ja muuan korpraali "leijonamitallilla". Valitettavasti ei tiedetä, kuka tämä korpraali oli. Kalle Korssman palasi sodasta kotiin Kortteiston maille, ja hän on kirkonkirjojen mukaan sittemmin Multisillan uudistilallinen. Häntä sanotaan myös verojääkäriksi (skattejägare), mikä käytännössä tarkoittaa uudistilallista. Uudistilan asujana Kallea seurasi poika Iisakki, mutta tämä kuoli 42-vuotiaana ennen isäänsä v. 1842. Multisillan seuraava asuja oli Juho Erkinpoika (s. 16.3.1804), jonka vaimo Heta Maija (s. 23.1.1807) oli Kallen tytär.

Suomen sodan jälkeen entisille ruotusotilaille alettiin myöntää eläkkeitäkin, joista ensimmäiset myönnettiin 4.12.1812. Kalle Korssman oli yksi näistä ensimmäisistä eläkkeensaajista. Vuoteen 1824 mennessä eläkkeitä oli Kyrön komppanian miehille myönnetty nelisenkymmentä. Sittemmin myönnettiin vielä muutama eläke lisää, viimeinen vuonna 1840.

Kirjallisuutta

Suomenkielistä kirjallisuutta on valitettavan vähän (löytyy kyllä Suomen yleistä historiaa käsitteleviä kirjoja, maakunta- ja pitäjänhistorioita, joissa on lukuja sodista ja sotaan osallistumisesta). Ruotsissa tai ruotsinkielellä julkaistua kirjallisuutta on sitäkin enemmän. Seuraavassa pieni valikoima:

Ulf Sundberg: Svenska krig 1521-1814, Lund 1998.
Mauno Jokipii: Vanhan Ruoveden historia I, 2. painos, Jyväskylä 1989, s. 414-433.
Terhi Nallinmaa-Luoto: Hämeenkyrön historia II, Vammala 1990, s. 257-264.
Margus Laidre: Segern vid Narva, början till en stormakts fall, Stockholm 1996.
Erik Lindh: Kongliga Björneborgs regemente, Helsingfors 1928 (myös suomennettuna).
J. Mankell: Anteckningar rörande finska armåens och Finlands krisgshistoria, Stockholm 1870.

Arkistolähteitä

KrA (Ruotsin Sota-arkisto, vrt SVAR:n arkistoluettelot)
Vanhempi sarja rullia (Serien Rullor) -1723: Rullor 1700: 4, 1700: 7, 1701: 2, 5, 1709: 2, 1710:10 (mikrok. K02812, K02815, K02831, K02834, K02971).
Pääkatselmusrullia (General munster rullor): PJR 1712 (mikrok. K05478), 1737 (K05481), 1743 (K03165), 1785 (K05482), 1788 (K03172).
Kansallisarkisto (aikais. Valtionarkisto, VA)
Militaria PJR 167 (mf 54944), 169 (mf 549454), 170 (mf 54946), 171 (mf 54947), 172 (mf 54948), 173 (mf 54949), 176 (mf 54978), 182 (mf 54984), 184 (mf 54985), 187 (mf. 55019).

Klemetti-kopiokoelma, PJR 3 (mf 55029).
Senaatti, sotilaskonttorin arkisto, B a 1 (luettelo myönnetyistä eläkkeistä 1812-42).
Suomen asutuksen yleisluettelo (SAY), Ikaalinen.
Kirkonarkistot (mikrofilmeinä): Ikaalisten, Isojoen ja Kankaanpään rippi- ja historiakirjoja, mf UK 177, JK 510-513, 765 - 766.
Skrift och communion boock uprättadt anno 1734, Ikaalisten vanhiman rippikirjan selväkielistetty versio, Suur-Ikaalisten Sukututkijat ry, Ikaalinen 1998.