Kyrönimi2.gif (27183 bytes)
ETUSIVU  HÄMEENKANGAS  POHJANKANGAS   KESÄTIE  TALVITIE   KIEVARIT  HISTORIAA  MATKAILU  LINKKEJÄ

 

Giuseppe Acerbi 1799
Matka halki laajan metsäalueen

Lähdettyämme Järvenkylästä tulimme metsään, joka kautta Suomen on kuuluisa kookkaista puistaan ja erikoisesti laajuudestaan; sen pituus on noin 80 Engl. mailia. Meidän oli kuljettava sen halki päästä päähän, ja olin ajatellut ruveta nukkumaan koko matkan ajaksi päästäkseni tuntemasta niin vähän vaihtelua lupaavan tien rasittavaa yksitoikkoisuutta ja käyttääkseni asianmukaisella tavalla hyväkseni tiheiden puiden luomaa synkkää hämärää. Kaiken lisäksi olin varma siitä, etteivät rosvot eivätkä pedot tulisi häiritsemään lepoani; edelliset ovat seudulla tuntemattomia ja jälkimmäiset ovat harvoin niin nälkäisiä, että rohkenisivat käydä matkustajan kimppuun. Ainoita pelättäviä petoeläimiä näissä metsissä ovat sudet, mutta nälissäänkin ollen ne arkailevat hyökätä miehen päälle, vaikka eivät ehkä säästäkään hänen hevostaan. Välistä sentään tapahtuu, että sudet nälän ahdistamina liittyvät laumaksi, jolloin niiden tavallinen arkuus häviää ja ne käyvät yhteiseen voimaansa luottaen pelottomasti ahdistamaan rekien eteen valjastettuja hevosia. On perin vaarallista, jos reki tällaisessa rytäkässä kaatuu ja matkustaja putoaa tielle; hevonen saattaa näet peloissaan pillastua ja päästä karkuun. Huomattuaan matkustajan puolustuskyvyttömänä makaavan maassa sudet iskevät hänen kimppuunsa ja tekevät hänestä lopun. Mutta kun kuljetaan suudella joukolla kuten mekin, ei tällaista tarvitse lainkaan pelätä, sillä sudet pysyttelevät matkan päässä ja pakenevat kuullessaan äänistä useampien rekien ja ihmisten lähestyvän. Kaikkialla matkan varrella näimme runsaasti niiden jälkiä, mutta emme nähneet yhtään ainoaa sutta emmekä muutakaan petoeläintä paitsi kettuja, jotka tuijottivat aina hetken aikaa suoraan meihin, kun huviksemme niille vihelsimme.

Tällaisessa metsässä , jonka tiheät oksat muodostavat ikään kuin holvikaton matkustajan päälle estäen taivaan näkymästä ja päästäen vain heikkoa ja epämääräistä valoa lävitseen, vallitsee kolkko hiljaisuus ja hämärä, joka vaikuttaa väkevästi mielikuvitukseen; sanoin ei voi kuvata sitä pelottava juhlallista tunnetta, mikä valtaa mielen tämän jylhän synkkyyden kolkon yksinäisyyden ja luonnon autiuden keskellä. Ilma on paljon leudompaa metsän sisässä kun ulkopuolella; erotuksen huomaa erikoisen selvästi, kun on kulkenut poikki jään tai aukean tasangon ja sitten saapuu metsään kuten mekin. Ainoa ääni, minkä matkustaja täällä kuulee, on puiden kuoren halkeaminen pakkasella; siitä syntyy kova, mutta kumea kajahdus.

Matkamme ei suinkaan ollut niin mielenkiinnoton kuin olin odottanut. Osittaiset palot, suuret kulovalkeat ja myrskyt olivat saaneet aikaan pelottavaa tuhoa näillä sydänmailla, missä siellä täällä levisi eteemme yllättäviä ja vaikuttavia näkymiä. Kaikkihan ovat kuulleet Ruotsin ja ylipäätään pohjoismaiden kovin tavallisista metsäpaloista. Peninkulmien laajuiset, metsien peittämät vuoristot ja muut seudut ovat aina alttiina joutumaan liekkien saaliksi. Paljon on puhuttu ja kirjoitettu siitä, miten nämä palot saavat alkunsa. Jotkut ovat selittäneet niiden johtuvan auringosta, joka täällä niin kauan viipyy taivaanrannan yläpuolella, mutta tämä puhe on pelkkää lorua eikä ansaitse vakavampaa huomiota. Auringon paisteella sinänsä ei ole koskaan ollut tällaista vaikutusta, sitä vähemmän Ruotsissa ja Suomessa, missä auringon säteiden kuumuus ei milloinkaan nouse yli 50-60¤C, mikä on vielä paljon alapuolella tulipalon syntymiseen tarvittavan lämpötilan. Lukuisilla havainnoilla on kiistämättömästi todettu, että suurimman kesähelteen ja ankarimman talvipakkasen välillä, mitä tunnetaan, on solaarilämmön erotus vain 1/ 32.

Näihin tulipaloihin on olemassa nimenomaan kaksi syytä. Toinen on yksinkertaisesti se, että tuli pääsee irti vahingossa talonpoikien huolimattomuuden takia. kun he kulkevat metsän läpi piippuaan polttaen, saattaa kipinä pudota kuihtuneiden lehtien tai kasvien sekaan, missä se tuulen henkäyksestä piankin kiihtyy loimuavaksi paloksi. Eikä tässä kaikki; talonpojat tekevät monesti tulen metsään joko lämmitelläkseen tai keittääkseen ruokaansa, mutta huolimattomuudessaan eivät useinkaan sammuta sitä perin pohjin, toinen syy juontaa alkunsa maan hallinnollisesta lainsäädännöstä; suurin piirtein nuo metsäpalot tapahtuvat kruunun metsissä. Monilla paikkakunnilla talonpojat saavat puunsa kuninkaan metsistä ja maksavat siitä määrätyn veron. Alueet, joiden piirissä heillä on lupa suorittaa hakkuunsa, on tarkalleen rajoitettu, ja heidät voidaan langettaa sakkoihin, jos huomataan heidän näissä toimissaan menneen määrättyjen rajojen ulkopuolelle Mutta jos tuli sattuu pääsemään irti jossakin kruunulle kuuluvassa metsässä, on seudun talonpojilla oikeus kaataa ja kuljettaa kaikki tulen vahingoittamat puut. Siten ne talonpojat, jotka ovat puun tarpeessa, mutta joiden metsäosuus ei riitä täyttämään heidän tarvettaan, joutuvat oman etunsa vuoksi houkutukseen sytyttää metsäpalo jossakin lähitienoolla, koska he ovat oikeutetut ottamaan itselleen kaikki puut, joihin liekit vain ovat koskeneet, ja niitä on yleensä niin runsaasti, että taloon näin kertyy neljän, jopa kuudenkin vuoden puuvarasto, riippuen metsän kärsimien vaurioiden suuruudesta. Tuntuisi siltä, että hallituksella, jos se olisi tietoinen, olisi mahdollisuus tehokkaasti ehkäistä tällainen laittomuus, ei niinkään langettamalla ankaria rangaistuksia, vaan säätämällä, että talonpoikien tulisi maksaa sama summa tulen vahingoittamista puista kuin terveistäkin ja etteivät he saisi hakata yhtään metsää, ennen kuin kaikki vaurioituneet puut olisi kerätty ja käytetty. Tällaisten määräyksien toimeenpano tuottanee kuitenkin vaikeuksia, joista vieraalla ei ole käsitystä, siksipä emme tahdo moittia hallitusta epäkohdasta, jonka korjaaminen ei ehkä olekaan sen vallassa.

Tässä metsässä näin sellaisen tuhovalkean surulliset jäljet. Liekit olivat nielleet puut kuuden tai seitsemän mailin alalta, ja näky oli mitä kolkoin. Maassa sikin sokin hiiltyneitä runkoja ja muita puiden jätteitä, ja lisäksi nekin puut, jotka olivat säästyneet täydeltä tuholta ja seisoivat pystyssä, olivat surkeasti kärventyneet, toiset mustiksi palaneina aivan kumollaan. Keskellä näitä sortuneita runkoja ja oksia näkyi joukko nuoria puit, jotka pirteinä ja elinvoimaisina nousivat edellisen sukupolven tilalle ja näyttivät imevän ravintonsa siitä tuhasta, joka niiden vanhemmista oli maahan jäänyt.

Myrskyjen aikaansaamat tuhot näiden metsien keskellä ovat vielä valtavammat ja tarjoavat vielä vaihtelevamman ja jylhemmän näyn. Tuntuu suorastaan käsittämättömältä, miten tuuli voi tunkeutua niin tiheän puurykelmän lävitse ja jättää jälkeensä hävitystä ja autiutta erinäisillä alueilla, missä ei sen riehumista varten ole mitään aukeamaa eikä liikkumatilaa. Mahdollisesti se tulee pystysuoraan ylhäältä tornadon eli pyörremyrskyn tavoin, jonka rajua voimaa ei mikään voi kestää ja joka voittoisasti musertaa kaiken vastarinnan. Valtavat puujättiläiset se on kiskonut maasta juurineen; uljaat hongat, jotka olisivat voineet uhmata valtameren vielä raivoisampia myrskyjä, se on taivuttanut luokeiksi niin että niiden latvat koskettavat maata. sellaisia puita, joiden olisi luullut voivan tehdä sitkeintä vastarintaa, se on kohdellut kaikkein töykeimmin. Kuten ukkonen, joka iskee vain korkeimpiin latvoihin, mutta kulkee vahingoittamatta yli nuorien, nöyremmin taipuvien, näyttää tuo tuulispääkin kohdistavan raivonsa metsän vankimpiin ja kookkaimpiin puihin, jotka pystyvät tarjoamaan jäykimmän vastuksen, aivan kuin se pitäisi vain näitä vihansa arvoisina. kuvitelkoon lukija mielessään kolmea neljää mailia metsää, missä hän yhtämittaa kohtaa tällaisen kolkon näyn, koettakoon hän muodostaa mielikuvan valtavasta aarniosta, missä hän tuskin voi nähdä ainoatakaan puuta pystyssä, kaikkia on myrsky väkivaltaisesti runnellut, joko kaatanut kumolleen toista vasten tai taittanut keskeltä runkoa tai tempaissut juurineen irti ja paiskannut pitkin pituuttaan maahan. Kaikkialla on runkoja, osia ja ryteikköjä, jotka estävät näkemästä pitemmälle tien suuntaan ja tarjoavat katsojalle vain ainoalaatuisen kuvan sekasorrosta ja hävityksestä.

Tämän metsän halki kulkee maantie, joka lienee varsin kelvollinen kesällä kuljettavaksi. Mutta talvisaikaan talonpojat eivät aina noudata sitä, koska heille silloin ei tuota mitään vaikeutta kulkea järven tai joen yli eikä heidän näin ollen tarvitse seurailla niitä mutkia, joita valtatie luonnollisesti tekee välttääkseen eteen sattuneita esteitä.

(Matkakuvauksen toisen osan lopussa on päiväkirjamerkintöjä, Turku - Vaasa s. 346 - 355, Parkano s. 351)