Kyrönimi2.gif (27183 bytes)
ETUSIVU  HÄMEENKANGAS  POHJANKANGAS   KESÄTIE  TALVITIE   KIEVARIT  HISTORIAA  MATKAILU  LINKKEJÄ

KYRÖ

Kyrön keskiaikainen pitäjä

Kyrö on Hämeenkyrön ja Kyrönjoen ympäristössä sijainnut Suomen keskiajalla ja uuden ajan alkupuolella vaikuttanut hämäläisalue. Kyrön keskus oli nykyinen Hämeenkyrö/Viljakkala, josta alue ulottui Kyrönjokisuuhun ja pohjoiseen Lappajärven-Ähtävänjoen linjalle, mistä alkaen karjalaisten nautinta kilpaili sen kanssa Kainuunmeren rannikolla ja Pohjanlahden perukassa. Vanhat kirjalliset maininnat puhuvat Kyröstä osana Hämettä (Kyrö af Tavasteland 1482). Vielä keskiajalla sanottiin, että "Hämes ulottuu suolamereltä suolamerelle". Esimerkiksi Vihannissa kerrotaan kolmen miehen tulleen muinoin Hämeenmaasta ja asettuneen alueelle (Calamnius 1868, 255).

Ydin-Kyröön kuuluivat mm. entiset ja nykyiset kunnat Viljakkala, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano, Kihniö, Kankaanpää, Jämijärvi, Karvia ja Honkajoki sekä Pomarkun Tuunajärven ja Siikaisten Sammin kylät. Kyröstä suuntautui 1100-luvulle tultaessa asutusvirta Kyrönjoen suistoon ja Etelä-Pohjanmaalle, jonne siirtyi myös nimistöä.

Etelä-Pohjanmaa sai asukkaansa enimmäkseen Ikaalisten ja Hämeenkyrön kautta rautakauden lopulta lähtien. Pisteet kartalla osoittavat nimiyhtäläisyyksiä Hämeen- ja Pohjankyrön kesken. Niiden mukaan vahvin asutusvirta näyttää kulkeneen Pohjankankaan ja Kauhajoen kautta. Myöhemmin keskiaikana lienevät pirkkamiehet käyttäneet Näsijärven-Ähtävänjoen reittiä kulkiessaan Ylä-Satakunnasta Pohjan perille. Piirros perustuu Hämeenkyrön historiassa (I s. 119) julkaistuun karttaan. Ikaalisten eteläraja on merkitty vuoden 1650 kartan mukaan. Papunen 1996 s. 165.

Kyrö tunnetaan kirjallisuudessa varhain, Pyhän Henrikin legendassa (n. 1290) alue kristittyine asukkaineen mainitaan kahdesti (Heikkilä 2005 s. 234-238, 414-415). Kyrön on ajateltu mm. myöhempien kirkollisten yhteyksien perusteella erottautuneen varhaisella keskiajalla Sastamalasta. Geneettinen tutkimus on antanut viitteitä Kyrösjärven ympäristön asutuksen vanhuudesta, samaan viittaavat esihistorialliset löydöt alueelta.

Kyrö-sanan alkuperä on yhä avoin. On ajateltu, että Kyrösjärven ranta on mahdollinen nimen lähde. Perimätieto Kyrönsarvesta kuuluu myös olennaisesti Kyrön pitäjään (huom. Hämeenkyrön vaakuna).

Kyrö hajosi vähitellen useiden pitäjien eriytyessä siitä. Ensin Pohjankyrö (Kyru i Österbotten, Leinberg 1903 s. 200) ennen 1500-lukua ja Ikaalinen 1641. Väestön kasvu, alueen suuruus ja hallinnan vaikeudet johtivat jakaantumiseen. Laaja Pohjankyrö sai nimen Kyröbominne (Fresin lahjakirja 1443, kirkkoherra Erik Jopsson 1490, Erik XIV:n tuomiokirja 1568) eli Kyröläistenjoensuu asutusvirrasta ja hämeenkyröläisten ja ikaalislaisten nautinnasta Kyrönjoen ja Lapuanjoen vesistöalueella (ks. Wegelius 1802). Vähänkyrön Tervajoen kylän Hakalan mäellä näytettiin vielä 1867 hämeenkyröläisten aittojen sijoja (A 1870 s. 111-112). Kyröläisten mittava nautinta ja kauppa Kyrönjoen vaikutusalueella tunnetaan lappalaisessa perinteessä, joka kertoo liikkumisen tapahtuneen kangastietä pitkin. Tähän on mm. Jalmari Jaakkola, tosin kalevalaisittain romantisoiden, kiinnittänyt huomiota. (Jaakkola 1925 s. 30, 51-52, 62-63.)

Häme on saamelainen kansa muistaen yksi kolmesta suomalaisesta alkuperäisestä heimo-, kulttuuri- ja hallintoalueesta. Kyrön hämäläisyyttä ei voi väistää (vrt. Birger 1303). Pohjankyrö on saanut  ruotsalaisasutusta keskeisesti kristillisellä ajalla 1500-luvulle Kustaa Vaasan erämaiden asuttamiseen ja verovapauteen saakka. Toisaalta idästä on tullut jonkin verran savolaisia. (Ks. Papunen 1996 s. 161-163.)

Asuttamisen historiaa

Kyrönjoen suuseudun rautakautisen kulttuurikeskuksen hävittyä vuoden 800 tienoilla jäi seutu avoimeksi etelästä tuleville erämiehille ja uudisasukkaille. Suoranaista asutuskatkoa ei tule olettaa mutta pitkään Etelä-Pohjanmaan väestöä edustivat ilmeisesti lappalaiset. Muinaislöytöjen puutteesta on päätelty, että hämäläisten muutto alueelle on tapahtunut aluksi hitaasti. Alueesta muodostui Sastamalan, Pirkkalan ja Kyrön nautinta-aluetta, Kyrön suunnasta Kyrönjoen seutu on saanut hämäläiset asukkaansa. Uudisasutus on todennäköisesti ollut vilkasta 1100-luvulla. Asutus eteni Kyrönjokivarren lisäksi 1200-luvun alkupuolella myös toisiin jokilaaksoihin nykyisten Laihian ja Vöyrin alueille sekä hieman myöhemmin myös Lapualle. (Vrt. Luukko 1950 s. 5, 40-41, 68-75.)

Pohjanmaan kyröläiset asuttajat
lienevät lähtöpaikoillaan joutuneet kristinuskon vaikutuspiiriin, katolinen kirkko on järjestänyt Pohjanmaan uuden asutuksen oloja lähes alusta saakka. Alueen hallinnollinen järjestely on muodostunut myöhäisintään 1200-luvun alkupuolella, vuosisadan jälkipuolella perustettiin Kyrön naapuriin Pietarsaaren ja Mustasaaren kirkkopitäjät. Myöhempi hallinto- ja käräjäpitäjäjako rakentui kirkollisen aluejaon pohjalle. (Vrt. Luukko 1950 s. 147, 150, 165.)

Pohjankyrön hajaantumisaalto tapahtui 1500-luvun alussa, kun ensin Vöyri irrotettiin siitä ja Mustasaaresta omaksi kirkkopitäjäkseen ja tämän jälkeen Laihialle ja Ilmajoelle perustettiin omat kappeliseurakunnat. Vöyri erottautui pian myös omaksi hallintopitäjäkseen. Suurin piirtein 1500-luvun puolivälistä 1600-luvun alkuun ulottuvalla ajanjaksolla Ilmajoki, Laihia ja Lapua itsenäistyivät sekä kirkollisesti että hallinnollisesti. (Luukko 1950 s. 186-188, 384-386, 460-463.) Vuonna 1607 hallitus ryhtyi jakamaan Pohjanmaan suuria pitäjiä edelleen ja Vähäkyrö erotettiin kirkkopitäjäksi. Hallinnollinen jako seurasi jälleen perästä ja entisestä Pohjankyröstä jäi jäljelle Isonkyrön pitäjä. (Luukko 1945 s. 316–318.)

Hallinto ja aluejako

Kyrön alue kuului vanhastaan Hämeeseen, joka ulottui nykyisen Helsingin seudulta Pohjanlahden rannikolle. Ydin-Kyrö siirtyi Hämeestä hallinnollisesti Satakuntaan, joka mainitaan kirjeessä sinetillä 1331 (kopio Turun tuomiokirkon Mustassa kirjassa) ja on jakautuneena kahteen kihlakuntaan 1540.  Kyröläiset olivat velvoitettuja kantamaan veroja Tyrvään kivikirkon rakentamiseen. Vastineeksi kyröläisille oli osoitettu oma paikka Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa. Nykyään Ydin-Kyröön kuuluneet kunnat Viljakkala, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Parkano, Kihniö, Kankaanpää, Jämijärvi, Karvia ja Honkajoki sekä Pomarkun Tuunajärven ja Siikaisten Sammin kylät kuuluvat Luoteis-Pirkanmaan ja Pohjois-Satakunnan seutukuntiin.

Kyrö eriytyi varhain Pohjankyröön ja eteläosan Hämeenkyröön. Yhä on nähtävissä näitten kahden alueen välissä harvemmin asutettu erämaa-alue, osa vanhaa suunnatonta Hämeenmetsää. Väestö keskittyi Suur-Kyrössä etelä- ja pohjoisosiin, mikä edesauttoi eriytymistä.

Hämeenkyrö jakautui 1641 Hämeenkyrön ja Ikaalisten kirkkoherrakunniksi, jako muodostui myös kunnallishallinnolliseksi perustaksi. Ikaalinen jakautui Kankaanpään eriytyessä kappeliseurakunnaksi 1775 ja kunnaksi 1865. Samana vuonna myös Karvia itsenäistyi Ikaalisista omaksi kunnaksi ja Honkajoki ja Parkano 1867. Kihniö puolestaan itsenäistyi Parkanosta 1918. Hämeenkyröstä 1874 irtaantunut Viljakkala yhdistyi kuntaliitoksella Ylöjärveen 2007. Viimeisenä Ikaalisista itsenäistyi Jämijärvi 1899.

 Väestö

Väestöä Kyröön on esitetty tulleen Kyrösjärven vesistön kautta Sastamalasta ja Pirkkalasta. Ydinkyröläiset ovat etnisesti, kulttuurisesti ja puheenparreltansa hämäläisiä. Etelä-Pohjanmaan Pohjankyrö on saanut asutusta myös Ruotsista ja Savosta. Asutusvirta kulki Kyrönkangasta ja Kyrönjokea pitkin. Savolaisia tuli eritoten itäisiin ja pohjoisiin osiin, joitten asutus ei ollut yhtä vakiintunutta ja tiivistä kuin Kyrön eteläosassa. Vanhastaan alueella on asunut lappalaisia. Vielä 1600-luvulla myös Ydin-Kyrön pohjoisosissa mm. Sydänmaalla sanotaan tunnetun lappalaissukuja, jotka ovat sulautuneet valtaväestöön (Papunen 1996 s. 163, ks. Huurre 1971 s. 25).

 

Lähteet ja kirjallisuutta

A, T 1870: Savolaisten sija Suomen asutushistoriassa. Koitar I. Julkaisija Savo-Karjalainen Osakunta.

Alhonen, Pentti 1983: Hämeenkyrön historia I Esihistorialliselta ajalta vuoteen 1721. Julkaisija Hämeenkyrön kunta ja seurakunta.

Alhonen Pentti, Papunen Pentti, Sarkki-Isomaa Seija: 1996: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia I vuoteen 1640. Julkaisija Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta ja Parkanon kaupunki.

Birger Magnusson, kung 1303: Till hövitsmannen i Finland Nils Andersson att utan någon hinder låta några jordägare fortfarande till odling begagna skogsmarker i Tavastland. DF 242.

Calamnius, J. W 1868: Muinaistiedustuksia Pohjanperiltä. Suomi. Toinen jakso, osa 7. Julkaisija Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Heikkilä, Tuomas 2005: Pyhän Henrikin legenda. Julkaisija Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Huurre, Matti 1971: Parkanon ja Kihniön asutushistoriaa. Parkanon ja Kihniön kirja, toim. Heikki Rantatupa. Julkaisija Parkanon kunta ja seurakunta, Kihniön kunta ja seurakunta.

Jaakkola, Jalmari 1925: Pohjois-Satakunnan vanha eräkulttuuri. Satakunta-sarja V. Julkaisija Satakuntalainen Osakunta.

Leinberg, Karl Gabriel 1903: Åbo stifts herdaminne 1554-1640. Finska Kyrkohistoriska Samfundets handlingar V. Julkaisija Suomen Kirkkohistoriallinen Seura.

Luukko, Armas 1945: Etelä-Pohjanmaan historia III: Nuijasodasta isoonvihaan. Julkaisija Etelä-Pohjanmaan historiatoimikunta.

Luukko, Armas 1950: Etelä-Pohjanmaan historia II. Keskiaika ja 1500-luku. Julkaisija Etelä-Pohjanmaan historiatoimikunta.

Markkola, Pirjo 2006: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia III Suuresta Pohjan sodasta pitäjänjakoon 1721-1852. Julkaisija Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta ja Parkanon kaupunki.

Vappula, Jorma 1999: Ikaalisten entisen emäpitäjän historia II 1641-1721. Julkaisija Honkajoen kunta, Ikaalisten kaupunki, Jämijärven kunta, Kankaanpään kaupunki, Kihniön kunta ja Parkanon kaupunki.

Wegelius, Henrik 1802: Kertomus Vähänkyrön pitäjästä Vaasan läänissä. Annettu Kuninkaalliselle Suomen Talousseuralle, paloi Turussa. Wegelius jäljensi kirjoituksen 1837 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Suomennettu 1879 Vaasan Sanomat -lehden numeroissa 40 - 45. Nro 41 s. 2.