Kyrönimi2.gif (27183 bytes)
ETUSIVU  HÄMEENKANGAS  POHJANKANGAS   KESÄTIE  TALVITIE   KIEVARIT  HISTORIAA  MATKAILU  LINKKEJÄ

 

Olavi Mäkelä, Kankaanpään Joulu 1971
Sissisotaa Pohjankankaalla

Vanha Pohjankankaan tie on ollut menneinä vuosisatoina verraton kulkuväylä Niinisalon seudun asukkaille. Sitä myöden on päässyt melkein minne tahansa, jos ei nyt ihan Roomaan asti, niin kuitenkin pitkälle Hämeeseen ja Pohjanmaalle. Mutta sama tie on tuonut seudulle myöskin sotajoukkoja, jopa vieraita valloittajia, kuten tapahtui vuosien 1808 – 1809 sodan aikana. Silloin kylä joutui Pohjankankaantietä etenevien venäläisten valvontaan.

Suullinen perimätieto yltää noihin aikoihin saakka. 1860-luvulla syntynyt Aleksi Äijänoja oli kuullut isoäidiltään tarinoita tuolta ajalta, ja pääasiassa häneltä kuultuja ovatkin seuraavassa esitetyt tapahtumat.

Kun Niinisalossa saatiin tietää venäläisten lähestyvän paikkakuntaa, joutuivat ihmiset pelon valtaan ja pakenivat asutuilta seuduilta metsiin tai syrjäisille takamaille. Aleksi Äijänojan esivanhemmat asuivat silloin Rajakosken talossa. Muiden tavoin hekin jättivät kotinsa ja pakenivat eväineen ja vähäisine tavaroineen Reiminnevan maastoon, missä piileskelivät niittyladossa asuen.

Ihan kaikki eivät sentään lähteneet pakomatkalle. Muista poiketen Mattilan talon väki oli päättänyt jäädä paikoilleen, tuli sitten mitä tuli. Kun pikipartaiset ja ja päivettyneet valloittajat saapuivat, joutui Mattilan isäntäväki ottamaan vastaan heidät koko aution kylän puolesta, ruokkimaan ja kestaamaan heitä. Mutta muuta harmia ei talolle näistä vieraista sitten ollutkaan.

Kaikki pakomatkalle lähteneetkään eivät tyytyneet pelkästään piilossaoloon. Joku kokosi paikkakunnan miehistä sissiosaston, joka aiheutti eräitä hankaluuksia venäläisten huoltokuljetuksille Pohjankankaan tiellä. Sissit aseistautuivat kirvein ja viikattein. Pidemmälle ulottuvia keihäitä saatiin kiinnittämällä leipävartaiden tai muiden sopivien riukujen päähän teräväkärkisiä lammassaksia eli keritsimiä. Näin varustautuneina sissit asettuivat väijyksiin valitsemalleen paikalle metsäisen kangastien varteen. Kun Pohjanmaalle matkaava venäläisten kuormasto ehti kohdalle, hyökkäsi sissiosasto sen kimppuun kuin nälkäinen susilauma.

Yllätetyt venäläiset kuormakuskit eivät kyenneet torjumaan sissien hyökkäystä, ja niin heidän oli nopeasti paettava paikalta. Luultavasti joitakin venäläisiä oli kuitenkin saanut surmansa näissä kahakoissa, sillä vanhat ihmiset ovat kertoneet kankaalla sijaitsevista ryssänhaudoista. Haltuunsa saamansa kuormat sissit ryöstivät ja hävittivät, minkä jälkeen olikin heidän vuoronsa häipyä nopeasti tien tuntumasta. Ennen pitkää venäläiset toivat paikalle varmistusväkeään aloittaakseen sissien etsinnän ja takaa-ajon. Mutta laajat korpimaat ja nevatiheiköt piilottivat hyvin hajaantuneen sissiosaston. Etsintäpartioiden työ oli hankalaa, melkeinpä toivotonta. Lisäksi venäläiset joutuivat helposti eksyksiin tiettömässä metsämaastossa, jolloin partion tehtäväksi tuli sissien etsinnän asemesta hakeutua erämaasta tutuimmille poluille.

Erään joukoistaan harhaantuneen venäläiset tiedetään kulkeutuneen Kortetkylään saakka Parkanon puolelle. Siellä hän uupuneena ja nälkäisenä poikkesi erääseen taloon vaatien itselleen ruokaa. Emäntä laittoikin pöytään parastansa, ja kuokkavieras alkoi heti suimia. Mutta nyt talon isäntä astui esiin piilostansa, hiipi hiljaa kuokkavieraan selän taakse ja iski hänet kirveellä kuoliaaksi. Ruumis raahattiin nevan vesiprunniin ja peitettiin sinne siunaamatta risuilla ja mättäillä. Tämä aiheutti isännälle tunnonvaivoja pitkäksi aikaa, eikä hän niistä eroon päässytkään, ennen kuin vainaja oli jollakin tavalla siunattu.

Kun venäläiset alkoivat varmistaa kuljetuksiaan vahvemmin saattopartioin, sissien toiminta tyrehtyi huoltotiellä. He alkoivat palailla vähin äänin koteihinsa, samoin kuin muutkin metsiin paenneet. Luultavasti paikkakunnan asukkaat selvisivät näistä sotavuosista ja venäläisistä ilman vakavampia vaurioita, perimätieto ei ainakaan sellaisista kerro.