Niinisalon
historiallista taustaa Torpparisopimus vuodelta 1888
Kankaanpään kaupunginmuseo - Eilen, tänään,
huomenna
Matti R. Holma:
Niinisalon
historiallista taustaa
Niinisalo on monessa suhteessa varsin erikoinen
paikka. Se oli sitä jo jääkaudella n. 10.000 vuotta sitten. Niinisalon paikkeilta sai
alkunsa se mannerjäätikköön uomansa uurtanut joki, jonka pohjalle kerääntynyt hiekka
nykyisin muodostaa Hämeenkankaan. Mannerjään sulaessa jäätikön reuna pysähtyi
pitkäksi ajaksi lähes pohjois-eteläsuuntaisena Niinisalon tasolle ja muodosti
Pohjankankaan. Täten jääkausi jätti meille perinnöksi nämä tärkeät harjut, joiden
yhtymäkohdassa ovat Valkiajärvi - aikoinaan yksi Pohjois-Satakunnan kirkasvetisimmistä
- sekä varuskunta ja Niinisalon kylän keskusta. Huomattava osa harjujen sora-aineksesta
on peräisin Pohjanlahden pohjalla sijaitsevasta hiekkakivikalliosta.
Kivikaudella asutus levisi Kankaanpäähän
Karvianjoen vartta pitkin. Niinisalossakin kivikauden ihmiset asettuivat vesistön
äärelle. Täältä on löydetty kolme kivikautista asuinpaikkaa: Jokihaaran ja
Rajakosken pelloilla sekä Hämeenkankaalla sijainneet. Kivikauden asutus ei jäänyt
alueella pysyväksi, ja Niinisalo olikin asumatonta erämaata aina 1500-luvulle asti.
Tuolloin nykyiset Kankaanpään, Honkajoen, Karvian, Jämijärven ja Ikaalisten kunnat
kuuluivat silloiseen Kyrön suurpitäjään - nykyiseen Hämeenkyröön. Asutus levisi
metsästyselinkeinon myötä Hämeenkyröstä Jämijärven vesireittejä pitkin varsin
hitaasti. Vuoden 1540 veroluettelon mukaan Jämijärvellä oli 15 taloa, kun taas
Kankanpäässä, joka tuolloin käsitti Vihtiläjärven ja Ruokojärven kylät, oli
yhteensä vain yhdeksän taloa. Vanhin Niinisalon aluetta koskeva asiakirjamaininta on
Kyrön tuomiokirjassa päivämäärällä 28.3.1625 - vedottaessa 1514 tehtyyn
päätökseen, jolla Valkiajärvi tuomittiin jämijärveläisten erämaaksi.
Niinisalo säilyi asumattomana aina 1600-luvun
jälkipuoliskolle, mistä sanonta "on niin autio kuin Kyrönkangas". Hämeen- ja
Pohjankangasta kutsuttiin aiemmin yhteisellä nimellä Kyrönkangas. Kiinteä asutus tuli
Niinisaloon vuoden 1650 paikkeilla. Asutuksen toi tullessaan liikenne. Hämeestä
Pohjanmaalle Hämeen- ja Pohjankankaan kautta kulki ikimuistoinen kulkutie, ns.
Kyröskankaan kesätie. Talvisin käytettiin suorempaa reittiä Kyrösjärven yli
Parkanoon ja Jalasjärvelle. Kyröskankaantielle muodostettiin oma
kestikievarijärjestelmä, jolta kuitenkin kuningattaren päätöksellä siirrettiin
Pohjanmaan postinkuljetus jo vuonna 1671 Porin ja Merikarvian kautta kulkevalle
rantatielle.
Kyröskankaantien kestikievarijärjestelmä oli
valmis vuonna 1685, jolloin Niinisalo oli saanut oman kestikievarin, isäntänään Joosef
Joosefinpoika Niinisalo. Lähimmät naapurikievarit olivat Karvian Kanttiin jo
1630-luvulla perustettu Kyrön Skanssi sekä Jämijärven Soini. Kuningatar Herdvig
Eleonooran postipäätös oli kuitenkin tukahduttanut Kyrönkankantien orastavan
kehittymisen. Myöhemmin valmistunut Ikaalisten ja Parkanon kautta kulkeva huomattavasti
lyhyempi tie siirsi lopullisesti vanhan kulkureitin historiaan. Merkitystä vähensi
edelleen Kankaanpään - Honkajoen postitie, joka korvasi harjutien Niinisalon ja Karvian
väliseltä osalta. Jämintien valmistuttua vuonna 1896 jäi Niinisalon ja Kyröskosken
välinenkin kangastien osa pois käytöstä. Niinisalon kievari oli aikanaan kuitenkin
merkittävä paikka. Sen ja Kuninkaanlähteen kautta kulki mm. Ruotsi-Suomen kuningas
Aadolf Fredrik matkatessaan heinäkuussa 1752 Pohjanmaalle. Kolmasti toi Kyröskankaantie
sodan tuulia Niinisaloon: suuressa Pohjan sodassa 1713, Hattujen sodassa 1742 ja Suomen
sodassa 1809 kulki sekä ruotsalais-suomalaisia että venäläisiä joukkoja Niinisalon
läpi. Asukkaiden reagointia tapahtumiin kuvaa se, että noilta ajoilta on peräisin
Suomen suurin rahakätkö, joka löytyi Ikaalisten Vatsiaisten kylästä vuonna 1966.
Maahan oli kätketty 211 kiloa ruotsalaisia vaskiplootuja.
Kangastien merkityksen päättymisen korvasi
Niinisalon taloudelle kuitenkin jo vuonna 1836 valmistunut tie
Pori-Kankaanpää-Parkano-Kuru. Taloudellisesti tämä merkitsi Niinisalolle valtavaa
edistystä: alkoi muutaman vuosikymmenen kestänyt ns. "plankkukausi", jolloin
puutavaran ajo Poriin muodosti huomattavan tulonlähteen.
Paikannimi Niinisalo on ainakin yhtä vanha kuin sen
vanhin asutus. Noin 4000 vuotta sitten vallitsi Suomessa kuiva ja keskimäärin 2 -
3 astetta nykyistä lämpimämpi ilmasto, jonka aikana jalot lehtipuut, kuten jalava,
tammi ja lehmus, ja pähkinäpensas viihtyivät Pohjois-Satakunnassa. Vuoden 500 eKr
tienoilla ilmasto muuttui suunnilleen nykyisen kaltaiseksi ja jalot lehtipuut hävisivät.
Suotuisille paikoille jäi kuitenkin lehmusmetsikköjä, joista saatiin niintä punontaan
ja vakoiksi kelpaava ainesta. Tällainen niinipuumetsikkö kasvoi myös Niinisalossa.
Professori Unto Salo arvelee Satakunnan historiassaan nimen muodostuneen lehmusmetsikön
perusteella. Mahdollista on myöskin, että Saloa on alettu erotukseksi jostakin muusta
Salosta kutsua paikalla kasvavan niinipuumetsikön mukaan Niinisaloksi, kuten esimerkiksi
Kyrön pitäjää on alettu kutsua Hämeenkyröksi erotukseksi Pohjanmaalle syntyneestä
Kyröstä.
Oli nimi muodostunut miten tahansa, kylä oli
olemasa jo 1800-luvun alkuun mennessä. Ensimmäiset Niinisalon kylään maarekisterissä
merkityt talot olivat Salo, Ylikoski ja Rajakoski sekä Taulu Taulunojalla. Rekisteröinti
tapahtui Suomen sodan aikana 23.6.1809. Seuraavina rekisteröitiin Luosalo ja Pitkäranta
sekä Haapaniemi 12.10.1838. Alkuperäiset maanomistussuhteet on todettavissa vielä
nykyisistäkin kartoista. Ne talot, joiden rekisterinumeron kantaluku on 1, ovat Salon
talosta lohkottuja. Numero 2:n kantatalo on Ylikosti, 3:n Rajakoski, 4:n Luosalo ja 5:n
Pitkäranta. Taulunojalla 1:n kantatalo on Taulu ja 2:n Haapaniemi. Muutamaa tällä
vuosisadalla valtion maista lohkottua tilaa lukuunottamatta kaikki Niinisalon ja
Taulunojan tilojen maat on lohkottu näistä kantatiloista. Useat myöhemmin syntyneistä
tiloista ovat entisiä torppia, sillä yksistään Salon talolla oli kymmenkunta torppaa
tai mäkitupaa. Vuokraviljelyyn perustuva torpparilaitos on esittänyt merkittävää osaa
maamme historiassa, vaikkakaan se täällä ei saavuttanut samoja mittasuhteita kuin esim.
eteläisessä Satakunnassa tai Hämeessä. Vuokraperusteita ja kielellistä ilmaisua
kuvaavana otettakoon tähän näytteeksi torpan kontrahti vuodelta 1888.
Torpparisopimus
vuodelta 1888
Täten otamme me allekirjoittaneet torppareiksi
itsellis miehen Iisakki Iisakinpoika Salon meiltä omistetun Salon perintömaalle
Niinisalon kylässä Kankaanpään pitäjässä meidän välillämme sovittua veroo ja
muita ehtoja vastaan.
1,ksi torpan tontti ja peltomaaksi nimitetään
Wännin sillan päästä se maa kappale kuin on jokihaaran ja Kitin niittujen välissä
jokihaaran niitun aidan kulmasta oikoseen Kitin niitun aitaan sitä myöden johonka olemme
rajan näyttänyt, kytömaaksi ylöspäin yksisata viisikymmentä (150) syltä niin
lavealta kuin neva mata on.
2,ksi torppari saa niittumaaksi kurkisuntista
pappilan rajalta kolme tynnyrin aluisen maan johonka saa ladon ja aita aineet siitä
läheltä.
3,ksi torppari saa hirsiä hakoja ja poltin puita
ottaa Punnin korvenmaasta huoneenrakennusaineita saa vielä järvikankaasta Kruunun ja
Taulunrajaa vasten ja sitä tietä myöden kuin Salon kylästä menee kuninkaan
lähteelle, lehtiä saa myöskin taittaa Punnin maasta neljänsadan kervon paikkeille ja
karjan laiduin yhteinen metsä laitumella paitsi lampaat on kielletty varvitmaalta.
4,ksi kaikkia näitä ehtoja vastaan pitää taloon
suorittaa vuotista veroo Yksi miehen päivätyö joka viikko talon ruualla ja lisätään
vuodesta 1890 kolme päivää heinässä ja kolme päivää rukiin leikkooksessa sekä
kaksi hevospäivää Suviaikana sitten vasta kuin jaksaa hevosta pitää nämätkin talon
ruualla kuitenkin omin työkaluineen, Sekä yksi painojalakuinen savoreki joka toinen
vuosi ja 1 etureki samoin toisin vuosin tykönänsä, ja on tarkoin katsottava metsän
perään että ei sada raiskata.
5,ksi Tämä arentokirja ottaa alkunsa
tästäpäivästä ja kestää kolmekymmentä vuotta jos muutoin ei arentokirja kadota
voimassa pysymistänsä jonkuun syyn tähren, jonka nimemme alle piirtämällä omistamme
todistajain läsnä ollessa, Niinisalossa, Huhtikuun 11 päivänä 1888.
David Lindroos-Salo
Elis Kallen poika Salo
Juho Jeremian poika Mäki
omalla kärellä
(puumerkki)
(puumerkki)
Toisella puolella määrätyille ehdoille olen
kaikin puolin tyytyväinen ja tahdon vilpittömästi ne täyttää.
Paikka ja aika kuin on edellä kirjoitettu
Nykyisin Iisakki Iisakinpoika Sillanpää
(puumerkki)
Todistavat
Juho Tuurman Aleksandra
Juhon tytär Salo piika
(puumerkki)
(puumerkki)
Kir,D,Lindroos
Otteen sama sanaiseksi todistamme Kankaanpääs
Helmikuun 25 päivänä 1896
Antti Salo Konstantini
Salonen
Luvun
alkuun Sivun
alkuun
Kontrahdoista voidaan havaita, että
kirjoitustaito oli tuolloin vain harvoilla. Helposti turvauduttiin puumerkkiin omankin
nimen osalta. Seuraavassa muutamia niinisalolaisia puumerkkejä, joista useat jo
kuvastavat omistajansa nimen alkukirjainta.

|
1 Oskar Juhonpoika
Välisalo 2 Juho Taavetinpoika
Seliin
3 Juho Mattila
4 Juho Iisakinpoika Kangas
5 Manasse Toivonen
6 Mauritsi Juhonpoika Salo
7 Santra Toivonen
8 Impi Hautamäki
9 Hilda Salo
10 Martta Hautamäki
11 Frans Suonpää |
Kirjoitustaito alkoi nopeasti yleistyä, kun
Niinisalo sai vuonna 1907 oman koulun. Ensimmäistä kouluvuotta aloittamaan kirjoittautui
31 oppilasta, mutta kun koulupakkoa ei ollut, oli keväällä enää 16 jäljellä.
Oppilasmäärä koki renesanssin kuitenkin 1930-luvulla, jolloin rakennettiin Porin -
Haapamäen rataa. Tuolloin saattoi yhdellä opettajalla olla luokassaan 70:kin oppilasta.
Porin - Haapamän rautatien rakentaminen oli
aloitettu Porista vuonna 1929. Porin ja Kankaanpään välinen rataosa avattiin yleiselle
tavara- ja henkilöliikenteelle joulukuun puolivälissä 1933. Rata Haapamäelle saakka
oli valmis marraskuussa 1938. Radan rakennustyö vilkastutti kylän elämää mutta sillä
oli pitkäaikaisempikin seuraus: se toi myötään Niinisalon varuskunnan.
Puolustusvoimissa oli määrätty toimeenpantavaksi aluejärjestelmään perustuva
liikekannallepanouudistus. Sen mukaisesti etsittiin silloisen Haapamäen sotilaspiirin
lounaisosiin kuuluvien Honkajoen, Kankaanpään, Karvian, Jämijärven, Parkanon,
Ikaalisten ja Kihniön kuntien alueelta sopivaa varstoalueen paikkaa, jolle tulisi voida
varastoida näiden kuntien reserviläisistä perustettavaksi suunniteltujen kahden
jalkaväkipataljoonan, yhden kenttätykistöpatteriston ja yhden kranaatinheitinkomppanian
materiaali. Ajan ja paikan olosuhteet huomioiden rautatie ratkaisi kuljetusongelmat, ja
niin 28.9.1933 silloinen puolustusministeri Oksala hyväksyi perustamisasiakirjan.
Rakennustyöt alkoivat saman vuoden syksyllä. Tästä kolmen hehtaarin laajuisesta, kolme
henkilöä työllistävästä ja kaksi asuintaloa ja neljä varastorakennusta
käsittävästä varastoalueesta on nyttemmin kehkeytynyt laaja, yli 500 henkilöä
työllistävä ja noin 1000 varusmiestä käsittävä varuskunta.
Jos varuskunnassa on tapahtunut melkoinen kehitys 50
vuoden kuluessa, on kyläkuva samana aikana vastaavasti muuttunut. Varuskunnan toimiessa
kertausharjoituskeskuksena kylä eli kahvilakulttuurinsa kukoistuskautta. Kahviloita oli
toiminnassa kymmenkunta eli enemmän kuin muualla Kankaanpäässä yhteensä. Impilinnan
internaatissa jatkoivat sodasta palanneet miehet keskeytyneitä oppikouluopintojaan.
Kyläkuvasta on hävinnyt Mölkkärin mylly, jonka
tilalla on nykyisin kalankasvatuslaitos. "Hotelli" Salonharju on palanut.
Pohjoismaiden suurin, 200-paikkainen käymäläistuntorakennelma on purettu. Hävinnyt on
myös parakkikylä torakkoineen. Uutta ovat teiden kestopäällysteet ja soraharjuihin
tehdyt tieleikkaukset. Vanha läntinen kansakoulu toimii Kankaanpän kaupunginmuseon ja
Varuskuntamuseon sijoituspaikkana. 1960-luvulla perustettu oppikoulurakennus kätkee
suojiinsa peruskoulun ala-asteen, jonka vieressä on seurakuntatalo. kylän keskustaa on
vilkkaasti rakennettu - ehkä olisi rakennettu vieläkin nopeammin, jos kaavanlaatijat
olisivat pysyneet kehityksessä mukana.
Täällä on myös varalaskupaikka lentokoneella
tulijoille. Ilmasta voi havaita, että isovanhemmiltani kuulemani ennustus
"Valkiajärven rannalla on kaupunki ja Kantinkangas katuja täynnä" on hyvää
vauhtia toteutumassa.
Sivun alkuun |