TEKSTIT

Torpparisopimus vuodelta 1888

Kankaanpään kaupunginmuseo - Eilen, tänään, huomenna

Matti R. Holma:

Niinisalon historiallista taustaa

Niinisalo on monessa suhteessa varsin erikoinen paikka. Se oli sitä jo jääkaudella n. 10.000 vuotta sitten. Niinisalon paikkeilta sai alkunsa se mannerjäätikköön uomansa uurtanut joki, jonka pohjalle kerääntynyt hiekka nykyisin muodostaa Hämeenkankaan. Mannerjään sulaessa jäätikön reuna pysähtyi pitkäksi ajaksi lähes pohjois-eteläsuuntaisena Niinisalon tasolle ja muodosti Pohjankankaan. Täten jääkausi jätti meille perinnöksi nämä tärkeät harjut, joiden yhtymäkohdassa ovat Valkiajärvi - aikoinaan yksi Pohjois-Satakunnan kirkasvetisimmistä - sekä varuskunta ja Niinisalon kylän keskusta. Huomattava osa harjujen sora-aineksesta on peräisin Pohjanlahden pohjalla sijaitsevasta hiekkakivikalliosta.

Kivikaudella asutus levisi Kankaanpäähän Karvianjoen vartta pitkin. Niinisalossakin kivikauden ihmiset asettuivat vesistön äärelle. Täältä on löydetty kolme kivikautista asuinpaikkaa: Jokihaaran ja Rajakosken pelloilla sekä Hämeenkankaalla sijainneet. Kivikauden asutus ei jäänyt alueella pysyväksi, ja Niinisalo olikin asumatonta erämaata aina 1500-luvulle asti. Tuolloin nykyiset Kankaanpään, Honkajoen, Karvian, Jämijärven ja Ikaalisten kunnat kuuluivat silloiseen Kyrön suurpitäjään - nykyiseen Hämeenkyröön. Asutus levisi metsästyselinkeinon myötä Hämeenkyröstä Jämijärven vesireittejä pitkin varsin hitaasti. Vuoden 1540 veroluettelon mukaan Jämijärvellä oli 15 taloa, kun taas Kankanpäässä, joka tuolloin käsitti Vihtiläjärven ja Ruokojärven kylät, oli yhteensä vain yhdeksän taloa. Vanhin Niinisalon aluetta koskeva asiakirjamaininta on Kyrön tuomiokirjassa päivämäärällä 28.3.1625 - vedottaessa 1514 tehtyyn päätökseen, jolla Valkiajärvi tuomittiin jämijärveläisten erämaaksi.

Niinisalo säilyi asumattomana aina 1600-luvun jälkipuoliskolle, mistä sanonta "on niin autio kuin Kyrönkangas". Hämeen- ja Pohjankangasta kutsuttiin aiemmin yhteisellä nimellä Kyrönkangas. Kiinteä asutus tuli Niinisaloon vuoden 1650 paikkeilla. Asutuksen toi tullessaan liikenne. Hämeestä Pohjanmaalle Hämeen- ja Pohjankankaan kautta kulki ikimuistoinen kulkutie, ns. Kyröskankaan kesätie. Talvisin käytettiin suorempaa reittiä Kyrösjärven yli Parkanoon ja Jalasjärvelle. Kyröskankaantielle muodostettiin oma kestikievarijärjestelmä, jolta kuitenkin kuningattaren päätöksellä siirrettiin Pohjanmaan postinkuljetus jo vuonna 1671 Porin ja Merikarvian kautta kulkevalle rantatielle.

Kyröskankaantien kestikievarijärjestelmä oli valmis vuonna 1685, jolloin Niinisalo oli saanut oman kestikievarin, isäntänään Joosef Joosefinpoika Niinisalo. Lähimmät naapurikievarit olivat Karvian Kanttiin jo 1630-luvulla perustettu Kyrön Skanssi sekä Jämijärven Soini. Kuningatar Herdvig Eleonooran postipäätös oli kuitenkin tukahduttanut Kyrönkankantien orastavan kehittymisen. Myöhemmin valmistunut Ikaalisten ja Parkanon kautta kulkeva huomattavasti lyhyempi tie siirsi lopullisesti vanhan kulkureitin historiaan. Merkitystä vähensi edelleen Kankaanpään - Honkajoen postitie, joka korvasi harjutien Niinisalon ja Karvian väliseltä osalta. Jämintien valmistuttua vuonna 1896 jäi Niinisalon ja Kyröskosken välinenkin kangastien osa pois käytöstä. Niinisalon kievari oli aikanaan kuitenkin merkittävä paikka. Sen ja Kuninkaanlähteen kautta kulki mm. Ruotsi-Suomen kuningas Aadolf Fredrik matkatessaan heinäkuussa 1752 Pohjanmaalle. Kolmasti toi Kyröskankaantie sodan tuulia Niinisaloon: suuressa Pohjan sodassa 1713, Hattujen sodassa 1742 ja Suomen sodassa 1809 kulki sekä ruotsalais-suomalaisia että venäläisiä joukkoja Niinisalon läpi. Asukkaiden reagointia tapahtumiin kuvaa se, että noilta ajoilta on peräisin Suomen suurin rahakätkö, joka löytyi Ikaalisten Vatsiaisten kylästä vuonna 1966. Maahan oli kätketty 211 kiloa ruotsalaisia vaskiplootuja.

Kangastien merkityksen päättymisen korvasi Niinisalon taloudelle kuitenkin jo vuonna 1836 valmistunut tie Pori-Kankaanpää-Parkano-Kuru. Taloudellisesti tämä merkitsi Niinisalolle valtavaa edistystä: alkoi muutaman vuosikymmenen kestänyt ns. "plankkukausi", jolloin puutavaran ajo Poriin muodosti huomattavan tulonlähteen.

Paikannimi Niinisalo on ainakin yhtä vanha kuin sen vanhin asutus. Noin 4000 vuotta sitten  vallitsi Suomessa kuiva ja keskimäärin 2 - 3 astetta nykyistä lämpimämpi ilmasto, jonka aikana jalot lehtipuut, kuten jalava, tammi ja lehmus, ja pähkinäpensas viihtyivät Pohjois-Satakunnassa. Vuoden 500 eKr tienoilla ilmasto muuttui suunnilleen nykyisen kaltaiseksi ja jalot lehtipuut hävisivät. Suotuisille paikoille jäi kuitenkin lehmusmetsikköjä, joista saatiin niintä punontaan ja vakoiksi kelpaava ainesta. Tällainen niinipuumetsikkö kasvoi myös Niinisalossa. Professori Unto Salo arvelee Satakunnan historiassaan nimen muodostuneen lehmusmetsikön perusteella. Mahdollista on myöskin, että Saloa on alettu erotukseksi jostakin muusta Salosta kutsua paikalla kasvavan niinipuumetsikön mukaan Niinisaloksi, kuten esimerkiksi Kyrön pitäjää on alettu kutsua Hämeenkyröksi erotukseksi Pohjanmaalle syntyneestä Kyröstä.

Oli nimi muodostunut miten tahansa, kylä oli olemasa jo 1800-luvun alkuun mennessä. Ensimmäiset Niinisalon kylään maarekisterissä merkityt talot olivat Salo, Ylikoski ja Rajakoski sekä Taulu Taulunojalla. Rekisteröinti tapahtui Suomen sodan aikana 23.6.1809. Seuraavina rekisteröitiin Luosalo ja Pitkäranta sekä Haapaniemi 12.10.1838. Alkuperäiset maanomistussuhteet on todettavissa vielä nykyisistäkin kartoista. Ne talot, joiden rekisterinumeron kantaluku on 1, ovat Salon talosta lohkottuja. Numero 2:n kantatalo on Ylikosti, 3:n Rajakoski, 4:n Luosalo ja 5:n Pitkäranta. Taulunojalla 1:n kantatalo on Taulu ja 2:n Haapaniemi. Muutamaa tällä vuosisadalla valtion maista lohkottua tilaa lukuunottamatta kaikki Niinisalon ja Taulunojan tilojen maat on lohkottu näistä kantatiloista. Useat myöhemmin syntyneistä tiloista ovat entisiä torppia, sillä yksistään Salon talolla oli kymmenkunta torppaa tai mäkitupaa. Vuokraviljelyyn perustuva torpparilaitos on esittänyt merkittävää osaa maamme historiassa, vaikkakaan se täällä ei saavuttanut samoja mittasuhteita kuin esim. eteläisessä Satakunnassa tai Hämeessä. Vuokraperusteita ja kielellistä ilmaisua kuvaavana otettakoon tähän näytteeksi torpan kontrahti vuodelta 1888.

Torpparisopimus vuodelta 1888

Täten otamme me allekirjoittaneet torppareiksi itsellis miehen Iisakki Iisakinpoika Salon meiltä omistetun Salon perintömaalle Niinisalon kylässä Kankaanpään pitäjässä meidän välillämme sovittua veroo ja muita ehtoja vastaan.

1,ksi torpan tontti ja peltomaaksi nimitetään Wännin sillan päästä se maa kappale kuin on jokihaaran ja Kitin niittujen välissä jokihaaran niitun aidan kulmasta oikoseen Kitin niitun aitaan sitä myöden johonka olemme rajan näyttänyt, kytömaaksi ylöspäin yksisata viisikymmentä (150) syltä niin lavealta kuin neva mata on.

2,ksi torppari saa niittumaaksi kurkisuntista pappilan rajalta kolme tynnyrin aluisen maan johonka saa ladon ja aita aineet siitä läheltä.

3,ksi torppari saa hirsiä hakoja ja poltin puita ottaa Punnin korvenmaasta huoneenrakennusaineita saa vielä järvikankaasta Kruunun ja Taulunrajaa vasten ja sitä tietä myöden kuin Salon kylästä menee kuninkaan lähteelle, lehtiä saa myöskin taittaa Punnin maasta neljänsadan kervon paikkeille ja karjan laiduin yhteinen metsä laitumella paitsi lampaat on kielletty varvitmaalta.

4,ksi kaikkia näitä ehtoja vastaan pitää taloon suorittaa vuotista veroo Yksi miehen päivätyö joka viikko talon ruualla ja lisätään vuodesta 1890 kolme päivää heinässä ja kolme päivää rukiin leikkooksessa sekä kaksi hevospäivää Suviaikana sitten vasta kuin jaksaa hevosta pitää nämätkin talon ruualla kuitenkin omin työkaluineen, Sekä yksi painojalakuinen savoreki joka toinen vuosi ja 1 etureki samoin toisin vuosin tykönänsä, ja on tarkoin katsottava metsän perään että ei sada raiskata.

5,ksi Tämä arentokirja ottaa alkunsa tästäpäivästä ja kestää kolmekymmentä vuotta jos muutoin ei arentokirja kadota voimassa pysymistänsä jonkuun syyn tähren, jonka nimemme alle piirtämällä omistamme todistajain läsnä ollessa, Niinisalossa, Huhtikuun 11 päivänä 1888.

David Lindroos-Salo           Elis Kallen poika Salo      Juho Jeremian poika Mäki

omalla kärellä                       (puumerkki)                       (puumerkki)

Toisella puolella määrätyille ehdoille olen kaikin puolin tyytyväinen ja tahdon vilpittömästi ne täyttää.

Paikka ja aika kuin on edellä kirjoitettu

Nykyisin Iisakki Iisakinpoika Sillanpää

(puumerkki)

Todistavat

Juho Tuurman     Aleksandra Juhon tytär Salo piika

(puumerkki)          (puumerkki)

Kir,D,Lindroos

Otteen sama sanaiseksi todistamme Kankaanpääs Helmikuun 25 päivänä 1896

Antti Salo     Konstantini Salonen

Luvun alkuun  Sivun alkuun

Kontrahdoista voidaan havaita, että kirjoitustaito oli tuolloin vain harvoilla. Helposti turvauduttiin puumerkkiin omankin nimen osalta. Seuraavassa muutamia niinisalolaisia puumerkkejä, joista useat jo kuvastavat omistajansa nimen alkukirjainta.

Kirjoitustaito alkoi nopeasti yleistyä, kun Niinisalo sai vuonna 1907 oman koulun. Ensimmäistä kouluvuotta aloittamaan kirjoittautui 31 oppilasta, mutta kun koulupakkoa ei ollut, oli keväällä enää 16 jäljellä. Oppilasmäärä koki renesanssin kuitenkin 1930-luvulla, jolloin rakennettiin Porin - Haapamäen rataa. Tuolloin saattoi yhdellä opettajalla olla luokassaan 70:kin oppilasta.

Porin  - Haapamän rautatien rakentaminen oli aloitettu Porista vuonna 1929. Porin ja Kankaanpään välinen rataosa avattiin yleiselle tavara- ja henkilöliikenteelle joulukuun puolivälissä 1933. Rata Haapamäelle saakka oli valmis marraskuussa 1938. Radan rakennustyö vilkastutti kylän elämää mutta sillä oli pitkäaikaisempikin seuraus: se toi myötään Niinisalon varuskunnan. Puolustusvoimissa oli määrätty toimeenpantavaksi aluejärjestelmään perustuva liikekannallepanouudistus. Sen mukaisesti etsittiin silloisen Haapamäen sotilaspiirin lounaisosiin kuuluvien Honkajoen, Kankaanpään, Karvian, Jämijärven, Parkanon, Ikaalisten ja Kihniön kuntien alueelta sopivaa varstoalueen paikkaa, jolle tulisi voida varastoida näiden kuntien reserviläisistä perustettavaksi suunniteltujen kahden jalkaväkipataljoonan, yhden kenttätykistöpatteriston ja yhden kranaatinheitinkomppanian materiaali. Ajan ja paikan olosuhteet huomioiden rautatie ratkaisi kuljetusongelmat, ja niin 28.9.1933 silloinen puolustusministeri Oksala hyväksyi perustamisasiakirjan. Rakennustyöt alkoivat saman vuoden syksyllä. Tästä kolmen hehtaarin laajuisesta, kolme henkilöä työllistävästä ja kaksi asuintaloa ja neljä varastorakennusta käsittävästä varastoalueesta on nyttemmin kehkeytynyt laaja, yli 500  henkilöä työllistävä ja noin 1000 varusmiestä käsittävä varuskunta.

Jos varuskunnassa on tapahtunut melkoinen kehitys 50 vuoden kuluessa, on kyläkuva samana aikana vastaavasti muuttunut. Varuskunnan toimiessa kertausharjoituskeskuksena kylä eli kahvilakulttuurinsa kukoistuskautta. Kahviloita oli toiminnassa kymmenkunta eli enemmän kuin muualla Kankaanpäässä yhteensä. Impilinnan internaatissa jatkoivat sodasta palanneet miehet keskeytyneitä oppikouluopintojaan.

Kyläkuvasta on hävinnyt Mölkkärin mylly, jonka tilalla on nykyisin kalankasvatuslaitos. "Hotelli" Salonharju on palanut. Pohjoismaiden suurin, 200-paikkainen käymäläistuntorakennelma on purettu. Hävinnyt on myös parakkikylä torakkoineen. Uutta ovat teiden kestopäällysteet ja soraharjuihin tehdyt tieleikkaukset. Vanha läntinen kansakoulu toimii Kankaanpän kaupunginmuseon ja Varuskuntamuseon sijoituspaikkana. 1960-luvulla perustettu oppikoulurakennus kätkee suojiinsa peruskoulun ala-asteen, jonka vieressä on seurakuntatalo. kylän keskustaa on vilkkaasti rakennettu - ehkä olisi rakennettu vieläkin nopeammin, jos kaavanlaatijat olisivat pysyneet kehityksessä mukana.

Täällä on myös varalaskupaikka lentokoneella tulijoille. Ilmasta voi havaita, että isovanhemmiltani kuulemani ennustus "Valkiajärven rannalla on kaupunki ja Kantinkangas katuja täynnä" on hyvää vauhtia toteutumassa.