Ladataan Tapahtumat
26 lokakuu lauantai

Silvennoinen, Försti, Hela & Band

26 lokakuun 2019, 19:00 - 26 lokakuun 2019, 21:30
Kankaanpääsali, Kangasmoisionkatu 1
Kankaanpää, 38700

SUOSITTU SILVENNOINEN, FÖRSTI, HELA & BAND -KOKOONPANO KANKAANPÄÄSALIIN!

Suomalainen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Silvennoinen keikkailee ahkerasti usean kokoonpanon kanssa, viimeisimpänä Silvennoinen & Maijanen Band ja SF-Blues. Kunnioitettavan työn bluesin saralla tehnyt Silvennoinen valmistelee keikkailun ohella myös uutta soololevyään.

Lukuisissa tv-ohjelmissa ja yhtyeissä esiintynyt Johanna Försti tunnetaan ennen kaikkea räväkkänä Jo Stance -yhtyeen solistina, sekä Tanssii Tähtien Kanssa -orkesterin laulajana. Suomeen ykköslaulajiin lukeutuva Försti nousi koko kansan tietoisuuteen viimeistään Tähdet Tähdet -tv-ohjelmasta.

Heikki Hela tunnetaan muun muassa legendaarisen Kummeli-ryhmän jäsenenä. Hänen laulajauransa alkoi 1980-luvulla ja tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Uneton yö ja Hillitön hopeinen kuu. Vuonna 1994 Hela palkittiin Emma-gaalassa Miessolisti-tulokkaana. Hela on uransa aikana julkaissut yhteensä kuusi albumia, joista uusin, Yhdessä & Erikseen, julkaistiin marraskuussa 2017. Albumilta on lohkaistu Saaren taa, Maanantaikappale ja Kuubalainen mies -singlet.

**

ENNAKKOLIPUT: 28,00€ + palvelumaksu
OVELTA: 35,00€

Ennakkolipunmyynnin alkamisesta tiedotetaan erikseen.

***

Tapahtuman järjestää Dex Viihde Oy. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

https://www.dexviihde.fi

Tiedot
Päivämäärä: la 26.10.
Aika: 19:00 - 21:30
Hinta: 28€ - 35€
Tapahtuma kategoriaMusiikki
Tapahtuma tagia:
Tapahtumapaikka
Tapahtumapaikan nimi: Kankaanpääsali
Osoite Kangasmoisionkatu 1
Kankaanpää, 38700

+ Google Map
Puhelin: 044 577 2202
Järjestäjä
Järjestäjän nimi: Dex Viihde Oy