Ladataan Tapahtumat
17 lokakuu torstai

Kankaanpään kirkko

Kankaanpään kirkko on Satakunnan suurimpia puukirkkoja. Kirkonmäellä on sijainnut myös seurakunnan ensimmäinen kirkko. Nykyinen kirkko on vihitty käyttöönsä 2.6.1839. Vihittäessä kirkko oli vielä monelta osin keskeneräinen. Kotikirkkonsa korjaustöihin ja sen uudisrakentamiseen on sen jälkeen osallistunut jokainen kankaanpääläinen sukupolvi. Viimeisimmän korjaustyön suunnitteli arkkitehti Heikki Elomaa kirkon 150-vuotisjuhliin.

Kankaanpään kirkko on uusklassinen ristikirkko, jonka 24 metrin korkeuteen kohoava torni hallitsee mäntymetsäistä maisemaa. Kirkkoon mahtuu nykyisellään noin 1000 sanankuulijaa. Kirkkosalia kokoaa 16 metrin korkeuteen kohoava riippukupoli. Kirkkosalin seinämaalaukset on maalannut Urho Lehtinen vuosina 1938 – 1939, ja alttaritaulun Felix Frang vuonna 1922 aiheena Kristuksen kirkastuminen ( Luuk. 9. 28 – 35). Kirkon nykyiset 40 – äänikertaiset urut on valmistanut Hans Heinrich.

Invaluiska kirkkoon on Keskuskadun puoleisesta sisäänkäynnistä.

marraskuu 2018

11 marraskuu sunnuntai

Partiokirkko, lupausten anto

11 marraskuun 2018, 10:00 - 11 marraskuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
18 marraskuu sunnuntai

Messu ja seurakuntavaalit

18 marraskuun 2018, 10:00 - 18 marraskuun 2018, 20:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
27 marraskuu tiistai

Heini ja Pentti Hietanen – Joulun Hengessä

27 marraskuun 2018, 18:00 - 27 marraskuun 2018, 21:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700

joulukuu 2018

02 joulukuu sunnuntai

Hoosianna-messu

02 joulukuun 2018, 10:00 - 02 joulukuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
02 joulukuu sunnuntai

Maa tulevaisuuden – Adventtikonsertti

02 joulukuun 2018, 18:00 - 02 joulukuun 2018, 18:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
06 joulukuu torstai

Itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus ja kunniakäynti sankarihaudalla

06 joulukuun 2018, 10:00 - 06 joulukuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
07 joulukuu perjantai

Perheiden kauneimmat joululaulut

07 joulukuun 2018, 18:00 - 07 joulukuun 2018, 18:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
09 joulukuu sunnuntai

Messu

09 joulukuun 2018, 10:00 - 09 joulukuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
10 joulukuu maanantai

Joulukonsertti – kolme laulajaa ja urut

10 joulukuun 2018, 19:00 - 10 joulukuun 2018, 19:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
13 joulukuu torstai

Joulukonsertti – Joel Hallikainen

13 joulukuun 2018, 18:00 - 13 joulukuun 2018, 19:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
16 joulukuu sunnuntai

Joululaulumessu

16 joulukuun 2018, 10:00 - 16 joulukuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
16 joulukuu sunnuntai

Kauneimmat joululaulut

16 joulukuun 2018, 19:00 - 16 joulukuun 2018, 19:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
17 joulukuu maanantai

Friggin Folkkijoulu

17 joulukuun 2018, 19:00 - 17 joulukuun 2018, 19:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
18 joulukuu tiistai

Pekka Laukkarinen trio, Joulun Tähti -konsertti

18 joulukuun 2018, 19:00 - 18 joulukuun 2018, 19:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
23 joulukuu sunnuntai

Joululaulumessu

23 joulukuun 2018, 10:00 - 23 joulukuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
24 joulukuu maanantai

Sanajumalanpalvelus

24 joulukuun 2018, 16:00 - 24 joulukuun 2018, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
24 joulukuu maanantai

Jouluyön messu

24 joulukuun 2018, 23:00 - 24 joulukuun 2018, 23:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
25 joulukuu tiistai

Joulukirkko

25 joulukuun 2018, 08:00 - 25 joulukuun 2018, 08:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
26 joulukuu keskiviikko

Tapaninpäivän messu

26 joulukuun 2018, 10:00 - 26 joulukuun 2018, 10:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
31 joulukuu maanantai

Vuodenvaihteen messu

31 joulukuun 2018, 22:00 - 31 joulukuun 2018, 22:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700

huhtikuu 2019

07 huhtikuu sunnuntai

Piispanmessu

07 huhtikuun 2019, 10:00 - 07 huhtikuun 2019, 12:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
14 huhtikuu sunnuntai

Perhemessu

14 huhtikuun 2019, 10:00 - 14 huhtikuun 2019, 11:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
14 huhtikuu sunnuntai

Palmusunnuntain konsertti

14 huhtikuun 2019, 16:00 - 14 huhtikuun 2019, 18:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
16 huhtikuu tiistai

Hiljaisen viikon iltakirkko

16 huhtikuun 2019, 19:00 - 16 huhtikuun 2019, 20:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
17 huhtikuu keskiviikko

Hiljaisen viikon iltakirkko

17 huhtikuun 2019, 19:00 - 17 huhtikuun 2019, 20:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
18 huhtikuu torstai

Kiirastorstain ehtoollinen

18 huhtikuun 2019, 19:00 - 18 huhtikuun 2019, 20:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
19 huhtikuu perjantai

Pitkäperjantain sanajumalanpalvelus

19 huhtikuun 2019, 10:00 - 19 huhtikuun 2019, 11:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
21 huhtikuu sunnuntai

Pääsiäispäivän messu

21 huhtikuun 2019, 10:00 - 21 huhtikuun 2019, 11:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
22 huhtikuu maanantai

Toisen pääsiäispäivän messu

22 huhtikuun 2019, 10:00 - 22 huhtikuun 2019, 11:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700

kesäkuu 2019

03 kesäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

03 kesäkuun 2019, 12:00 - 03 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
04 kesäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

04 kesäkuun 2019, 12:00 - 04 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
05 kesäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

05 kesäkuun 2019, 12:00 - 05 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
06 kesäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

06 kesäkuun 2019, 12:00 - 06 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
07 kesäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

07 kesäkuun 2019, 12:00 - 07 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
09 kesäkuu sunnuntai

Tapani Kansan konsertti Kankaanpään kirkossa

09 kesäkuun 2019, 16:00 - 09 kesäkuun 2019, 17:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
10 kesäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

10 kesäkuun 2019, 12:00 - 10 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
11 kesäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

11 kesäkuun 2019, 12:00 - 11 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
12 kesäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

12 kesäkuun 2019, 12:00 - 12 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
13 kesäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

13 kesäkuun 2019, 12:00 - 13 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
14 kesäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

14 kesäkuun 2019, 12:00 - 14 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
17 kesäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

17 kesäkuun 2019, 12:00 - 17 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
18 kesäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

18 kesäkuun 2019, 12:00 - 18 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
19 kesäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

19 kesäkuun 2019, 12:00 - 19 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
20 kesäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

20 kesäkuun 2019, 12:00 - 20 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
21 kesäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

21 kesäkuun 2019, 12:00 - 21 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
24 kesäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

24 kesäkuun 2019, 12:00 - 24 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
25 kesäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

25 kesäkuun 2019, 12:00 - 25 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
26 kesäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

26 kesäkuun 2019, 12:00 - 26 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
27 kesäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

27 kesäkuun 2019, 12:00 - 27 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
28 kesäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

28 kesäkuun 2019, 12:00 - 28 kesäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700

heinäkuu 2019

01 heinäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

01 heinäkuun 2019, 12:00 - 01 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
02 heinäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

02 heinäkuun 2019, 12:00 - 02 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
03 heinäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

03 heinäkuun 2019, 12:00 - 03 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
04 heinäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

04 heinäkuun 2019, 12:00 - 04 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
05 heinäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

05 heinäkuun 2019, 12:00 - 05 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
08 heinäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

08 heinäkuun 2019, 12:00 - 08 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
09 heinäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

09 heinäkuun 2019, 12:00 - 09 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
10 heinäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

10 heinäkuun 2019, 12:00 - 10 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
11 heinäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

11 heinäkuun 2019, 12:00 - 11 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
12 heinäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

12 heinäkuun 2019, 12:00 - 12 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
15 heinäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

15 heinäkuun 2019, 12:00 - 15 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
16 heinäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

16 heinäkuun 2019, 12:00 - 16 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
17 heinäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

17 heinäkuun 2019, 12:00 - 17 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
18 heinäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

18 heinäkuun 2019, 12:00 - 18 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
19 heinäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

19 heinäkuun 2019, 12:00 - 19 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
22 heinäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

22 heinäkuun 2019, 12:00 - 22 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
23 heinäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

23 heinäkuun 2019, 12:00 - 23 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
24 heinäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

24 heinäkuun 2019, 12:00 - 24 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
25 heinäkuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

25 heinäkuun 2019, 12:00 - 25 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
26 heinäkuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

26 heinäkuun 2019, 12:00 - 26 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
29 heinäkuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

29 heinäkuun 2019, 12:00 - 29 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
30 heinäkuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

30 heinäkuun 2019, 12:00 - 30 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
31 heinäkuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

31 heinäkuun 2019, 12:00 - 31 heinäkuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700

elokuu 2019

01 elokuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

01 elokuun 2019, 12:00 - 01 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
02 elokuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

02 elokuun 2019, 12:00 - 02 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
05 elokuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

05 elokuun 2019, 12:00 - 05 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
06 elokuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

06 elokuun 2019, 12:00 - 06 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
07 elokuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

07 elokuun 2019, 12:00 - 07 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
08 elokuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

08 elokuun 2019, 12:00 - 08 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
09 elokuu perjantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

09 elokuun 2019, 12:00 - 09 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
12 elokuu maanantai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

12 elokuun 2019, 12:00 - 12 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
13 elokuu tiistai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

13 elokuun 2019, 12:00 - 13 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
14 elokuu keskiviikko

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

14 elokuun 2019, 12:00 - 14 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
15 elokuu torstai

Enkeleitä ympärillämme – näyttely Kankaanpään kirkossa

15 elokuun 2019, 12:00 - 15 elokuun 2019, 16:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
25 elokuu sunnuntai

Hyväntekeväisyyskonsertti

25 elokuun 2019, 18:00 - 25 elokuun 2019, 18:00
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700

lokakuu 2019

06 lokakuu sunnuntai

Lempeitä syyslauluja -kirkkokonsertti

06 lokakuun 2019, 16:00 - 06 lokakuun 2019, 17:30
Kankaanpään kirkko, Keskuskatu 64
Kankaanpää, 38700
+ Vie tapahtumat