Onnea Reima 75v!

Reima-näyttely Kankaanpään kaupunginmuseolla

Kankaanpäässä perustettu lastenvaateyritys juhlii tällä viikolla 75-vuotista taivaltaan.

Suomalaisen lastenvaateteollisuuden uranuurtajan tarina alkoi sodanjälkeisessä Kankaanpäässä vuonna 1944. Alkuaikojen armeijan ylijäämäkankaista tehtyjen työ- ja suojavaatteiden jälkeen tuotanto painottui kestäviin ulkoiluvaatteisiin. Yhtiön tavoitteena oli kehittään etenkin lapsille vaatteita, jotka olivat käytännöllisiä, mukavia ja helppohoitoisia.

Vuosien aikana Reima on kasvanut pohjoismaiden suurimmaksi lastenvaatevalmistajaksi. Kaikille suomalaisille se on tuttu kehittämästään enstex–kankaasta, käytännöllisistä toppa- ja pilkkihaalareistaan sekä äitiyspakkaukseen kuuluneista haalareista. Tänä päivänä Reiman vaatteita myydään ympäri maailman.

Reiman merkitys kankaanpääläisille suuri

Kankaanpäässä Reima oli 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun suurin työnantaja. Vuosikymmenten ajan se on vaikuttanut jollain tavalla jokaisen kankaanpääläisen arjessa. Tehtaan tuotanto siirtyi 1990-luvulla ulkomaille. Hallinto ja tuotekehitys keskitettiin vuoden 2015 alusta Vantaalle ja Tampereelle.

Kankaanpäässä Reiman historiaan voi tutustua Kankaanpään Kaupunginmuseossa. Vuonna 2016–2017 esillä olleen ” REIMAA MEININKIÄ – Reima Oy Kankaanpäässä 1944–2014” näyttelyn jäljiltä museon perusnäyttelyssä on osansa Reima Oy:n tuotannolla. Esillä olevan kokoelman lisäksi museo säilyttää ja kartuttaa maailman suurinta Reiman tuotteiden kokoelmaa.

Reima oli myös vahva taidevaikuttaja Kankaanpäässä

Kaupunginmuseolla on 35 teoksen kokonaisuus Reima Oy:n taidekokoelmasta. Lahjoitus tehtiin museolle vuonna 2015, kun Reima Oy:n toiminnot siirrettiin Kankaanpäästä Tampereelle ja Vantaalle. Kokoelman helmiä ovat paitsi tietysti jo mainetta hankkineiden Kankaanpään taidekoulun opettajien teokset myös uraansa aloittelevien lahjakkaiden opiskelijoiden, kuten Teemu Saukkosen teokset.

Erityisesti 1960–80 -luvulla voidaan REIMA Oy:n sanoa olleen vahva kulttuurimesenaatti Kankaanpäässä. Kun Kankaanpään taidekoulu perustettiin 1965, tuli Reima olemaan monessa kohdin koulun tukena. Yrityksessä nähtiin monipuolisen kulttuurielämän vahvistavan alueen talouselämää ja kaikinpuolista hyvinvointia. Yritys tuki Kankaanpään taidekoulua mm. opettaja- ja tilaresurssein (Reima Oy:n suunnittelijat opettivat koulussa alkuvuosina sommittelua ja tuotesuunnittelua, mainittakoon mm. Kristina Jakobsson-Kärki ja Reino Koski) tämän lisäksi se hankki paikallisten taiteilijoiden ja lahjakkaimpien opiskelijoiden töitä. Suurin Reima Oy:ltä lahjoituksena saaduista teoksista on paraikaa esillä ja yleisön nähtävinä kaupunginmuseon taiteen perusnäyttelyssä.

Kankaanpään Kaupunginmuseo Niinisalossa on avoinna syys- ja talvikaudella lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12–16. Ryhmäkäynnit ja opastukset tilauksesta. Toimisto- ja tietopalvelu avoinna myös arkisin virka-aikaan.