Menneet näyttelyt
KAUPOILLA KANKAANPÄÄSSÄ – Kyläkaupat & keskusta -85
Aika: 18.5.2019–26.4.2020
Näyttely esittelee Kankaanpään kauppahistoriaa on esillä kyliltä ja 80-luvulta. Näyttely jakautuu kolmeen osaan – aineistoon Kankaanpään keskustan kauppaliikkeistä vuonna 1985, Kankaanpään kylien kaupoista koko 1900-luvulta ja lisäksi näyttelyssä on mukana muita kauppaan liittyviä teemoja.
Näyttely tarjoaa vuoden 1985 Kankaanpään muistaville nostalgiaa ja muistojen mieleen palautumisen hetkiä, samalla avautuu ehkä yllättäväkin palvelutarjonnan runsaus. Vuoden 1985 aineistona ovat olleet Kankaanpään Aluesanomien lehtikuvat ja mainokset, Kankaanpään Seudut, palveluhakemistot ja yrittäjähaastattelut.
Kylien kaupat esitellään näyttelyssä koko viime vuosisadan ajalta. Kyläkauppoja on ollut Kankaanpään alueella paljon. Joka kylällä on ollut ainakin Osuuskauppa, Osuusliike ja yksityiskauppa. Kaupat ovat vähentyneet viimeistään 1970–80-luvuilla jättämättä jälkeä museon kokoelmiin. Säilyneistä rakennuksista ehkä voi päätellä, että kauppa se tuossakin on ollut, mutta muu tieto on vaikeasti selvitettävissä.
Kaupoilla Kankaanpäässä -näyttely on myös osa SAMK Kuvataide Kankaanpään vetämää Kortteeri-hanketta. Kankaanpään kaupunginmuseo on mukana hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää ja elävöittää kauppojen kivijalkakulttuuria. Näyttely pyrkii osaltaan vahvistamaan hankkeen tavoitetta.
Näyttelykokonaisuus on myös yhteisöllinen matka kivijalkakaupankäynnin historiaan. Aikakautena 1980-luku on vielä sellainen, että monella on muistoja ja tietoja aiheesta. Kankaanpääläiset ovat olleet hyvin aktiivisia näyttelyn valmistelun aikana ja museo haluaa täydentää edelleen näyttelyn kuluessa museon tietoja aiheesta. Näyttelyssä kävijöillä on mahdollisuus jakaa tietoaan ja muistojaan aiheesta.
KATSEEN KOHTEENA: sinä, minä, hän
Muoto- ja henkilökuvien monipuolinen maailma
Aika: 18.5.2018–28.4.2019
Näyttely nostaa esiin alati taiteilijoita kiehtovan kuvauskohteen eli ihmisen. Olipa teos maalaus, veistos tai mikä tahansa, kuvauksen kohteena oleva henkilö on aina taiteilijan/kuvaajan näkemyksen armoilla. Pelkkä tekninen taituruus ja valokuvamainen toisto eivät tekemiseen riitä, vaan taitava tekijä menee pintaa syvemmälle. Taiteilija on taikuri, joka johdattaa katsojan kohtaamaan kuvattavastaan jotain oleellista ja aitoa.
Muotokuvan historia ulottuu aina esihistoriallisen ajan kuolemankulttikuviin saakka. Antiikin ajan ihmiskehoa ihannoiva kuvaustapa katkesi kristinuskon kuvakielteisyyteen. Renessanssin aikana yksilön kuvaaminen nousi uuteen kukoistukseen tunnetuimpana esimerkkinä Leonardo da Vincin ”Mona Lisa”.
Valokuvan keksiminen ja abstraktin taiteen synty olivat muotokuvataiteen murroskohtia, mutta ihmisen kuvaaminen taiteessa ei silti koskaan kadonnut. Nykytaide on tuonut uusia tarkastelutapoja, näköisyyden sijaan moni taiteilija valottaa ihmisen identiteettiä yhä monipuolisemmin.
Aihealue voidaan karkeasti jakaa kahteen, virallisiin muotokuviin ja vapaisiin henkilökuviin. Virallisten tilausmuotokuvien kohde on nimeltä tunnettu ja roolinsa mukaisesti esitetty. Kuvalta on perinteisesti edellytetty näköisyyttä. Mikäli perinteitä on rikottu, on vilkas kansalaiskeskustelu herännyt herkästi.
Epävirallisissa henkilökuvissa taiteilija paljastaa kuvattavastaan enemmän, eri tavoin luonnetta, hetkellistä tunnelmaa tai tämän elämää yleensä. Kuvattava voi olla kuka tahansa, tuttu tai tuntematon.
Tekijät ovat kautta aikain tehneet myös omakuvia, joissa he nostavat esiin omia sisäisiä tuntemuksiaan. Omakuvien mahdollisuus on avautunut nykytekniikan myötä myös jokaiselle meistä. Selfiet kertovat itsestämme sen, millaisena haluamme muiden meidät näkevän.
Näyttelyssä mukana teoksia taiteilijoilta: Manu Alakarhu, Petri Ala-Maunus, Elina Hakaniemi, Tuomas Hallivuo, Oso Heickel, Liisa Hietanen, Petri Hytönen, Ensio Härkönen, Olavi Jalkanen, Jari Johansson, Olga Kostyuk, Matti Kalkamo, Frank Kappas, Ulla Karsikas, Maria Kyrö, Kaija Leinonen, Pekka Mattila, Reima Nevalainen, Paula Ollikainen, Maarit Paavilainen, Elina Parjanen, Tuukka Peltonen, Caroline Pipping, Jalo Porkkala, Margit, Rautala-Kaipainen, Hannu Reho, Silja Romppanen, Petri Rummukanen, Kauko Räike, Sinikka Räike, Pertti Saari, Olli Summanen, Iiu Susiraja, Sauli Suni, Merja Tanhua, Juhani Tarna, Anssi Taulu, Riitta Uusitalo, Kaija Wikström
KOTI KAUKANA KOTOA – Kankaanpään siirtolaisuudesta 1890–2016
19.5.2017–29.4.2018
Laajamittainen muuttoliike on tullut yllättäen osaksi arkeamme ja koskettaa tavalla tai toisella meitä jokaista. Arvioiden mukaan maailmanlaajuisesti on parhaillaan liikkeellä 65 miljoonaa ihmistä, myös Eurooppaan on vyörynyt vuodesta 2015 alkaen ennennäkemätön pakolaisaalto.
Suuri osa tämän hetken muuttajista on joutunut lähtemään kotoaan pakon edessä, konfliktien, vainon tai luonnonmullistusten vuoksi. Kiinteä omaisuus on täytynyt jättää, mukaan on voitu ottaa vain välttämättömin, jos sitäkään. Lopullisesta määränpäästä ei ole lähtöhetkellä ollut tietoa, epävarmuus tulevasta on suurena huolena.
Kankaanpäätä tällainen muuttovirta kosketti ensimmäisen kerran vuonna 1940 talvisodan jaloista paenneiden Karjalan evakkojen saapuessa kuntaan. Heitä seurasivat Neuvostoliitosta siirretyt suomensukuiset inkeriläiset 1943–44. Viimeisimpinä tulijoina ovat Lähi-idän konflikteja paenneet irakilaiset ja afganistanilaiset turvapaikanhakijat.
Vapaaehtoisia muuttajia, paremman elintason, työmahdollisuuksien, perhesyiden tai seikkailunhalun vuoksi kotoaan lähteneitä on ollut liikkeellä aina. Kankaanpäästä on lähdetty leveämmän leivän perään suurina joukkoina 1900 -luvun alussa Amerikkaan ja Kanadaan ja sotien jälkeen Ruotsiin. Tänne on puolestaan viime vuosikymmeninä saapunut mm. puolalaisia, turkkilaisia, virolaisia ja thaimaalaisia. Työtä ovat tarjonneet lihajalostus-teollisuus, vihannesviljely, metalliteollisuus ja yritystoiminta, mm. ravintola-ala.
Koti kaukana kotoa -näyttely kertoo siirtolaisuudesta ja pakolaisuudesta Kankaanpään näkökulmasta noin sadan vuoden ajalta. Tilastojen ja lukujen takana jokaisella muuttajalla on oma erityinen tarinansa, joita näyttelyssä avataan 20 esimerkin kautta. Näyttely on osa Suomi 100-juhlavuotta.
REIMAA MEININKIÄ – Reima Oy Kankaanpäässä 1944–2014
21.5. 2016.–30.4.2017
Suomalaisen lastenvaateteollisuuden uranuurtajan tarina alkaa sodanjälkeisessä Kankaanpäässä. Alkuaikojen armeijan ylijäämäkankaista tehtyjen työ- ja suojavaatteiden jälkeen tuotanto painottui kestäviin ulkoiluvaatteisiin. Yhtiön tavoitteena oli tehdä etenkin lapsille vaatteita, jotka olivat käytännöllisiä, mukavia ja helppohoitoisia.
Seitsemänkymmenen toimintavuotensa aikana Reima on kasvanut pohjoismaiden suurimmaksi lastenvaate-valmistajaksi. Kaikille suomalaisille se on tuttu kehittämästään enstex–kankaasta, käytännöllisistä toppa- ja pilkkihaalareistaan sekä äitiyspakkaukseen kuuluneista haalareista.
Kankaanpäässä Reima oli 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun suurin työnantaja. Vuosikymmenten ajan se on vaikuttanut jollain tavalla jokaisen kankaanpääläisen arjessa. Tehtaan tuotanto siirtyi 1990-luvulla ulkomaille. Hallinto ja tuotekehitys keskitettiin vuoden 2015 alusta Vantaalle ja Tampereelle, Kankaanpäässä on jäljellä enää myymälä ja kotimaan varasto. Näyttelyssä kerromme kuvin, sanoin ja vaattein Reiman tarinan Kankaanpäässä.
Kankaanpään taidekoulu 1965–2015
23.5.2015–1.5.2016
Taidekoulun perustaminen 1960-luvulla Kankaanpäähän oli melkoinen voimainponnistus. Tähän tarvittiin selkeitä visioita, paljon sisua ja poikkeuksellisen vahvaa yhteishenkeä. Näitä kaikkea pienestä Kankaanpäästä löytyi. Haaveita vastaavasta oli monilla paikkakunnilla, mutta tosi toimiin ei muualla tuolloin edetty.
Visioinnista vastasivat kuvanveistäjä Kauko Räike (1923–2005) ja taidemaalari Juhani Tarna (s. 1937). Päämääränä oli tuoda suomalaiseen taidekoulutukseen alueellista tasa-arvoa. Ensimmäisenä kokopäiväisenä taidekouluna Helsingin ja Turun ulkopuolella aloittaneessa koulussa ei tyydytty mihin tahansa opetukseen. Haluttiin parasta ja ajankohtaisinta. Mallia haettiin niin Vapaan Taidekoulun opeista kuin Ranskan pienistä akatemioista.
Käytännön toteutukseen, rahoituksen hankkijaksi ja hallinnollisten asioiden pyörittämiseen tuli tueksi Kankaanpään Taideyhdistys, joka oli perustettu vain hieman aikaisemmin, itse asiassa pitkälti juuri koulun aikaansaamiseksi. Asiasta innostuneet paikalliset kulttuuripersoonat olivat täysillä mukana hankkeessa. Itsensä rohkeasti likoon niin taloudellisesti kuin henkisesti laittaen he nostivat koulun määrätietoisesti siivilleen.
Nykyisin Satakunnan Ammattikorkeakoulun (SAMK) kuuluva suosittu koulu toimii Kankaanpään keskustassa erinomaisissa, juuri taidekoulua varten suunnitelluissa (Kouvo & Partanen 1995) tiloissa.
Jos koulun perustajia, Räikettä ja Tarnaa kutsuttiin aikoinaan suurisuuntaisten suunnitelmiensa vuoksi Eiffel-miehiksi, voidaan koulun historian kulkuun hakea vertausta niin ikään Ranskasta. Monivaiheisten, värikkäiden vuosien varrella koululla ja sen tukijoilla on ollut Asterixin gallialaiskylän henkeä. Vaikeina aikoina on aina löytynyt tarpeellinen määrä tahtoa ja taikajuomaa.
Jalo Porkkala: Jalokuvia
4.6.–31.8.2014
Jalo Porkkala on valokuvaaja ja tutkija, joka on kiinnostunut historiallisista valokuvaus- ja vedostusmenetelmistä. Kiinnostus on yhä lisääntynyt digitaalikuvan tasapäistävän täydellisyyden myötä. Vaikka uusin valokuvateknologia on helpompaa ja mukavampaa käyttää kuin vanhat tekniikat, monien historiallisten menetelmien tasolle ei ole myöhemmin ylletty.
Porkkala opettaa valokuvausta Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja on kouluttanut valokuvaajia vaihtoehtovedostuksen työpajoissa ja erikoistumis-opinnoissa. Hän on osallistunut useisiin vaihtoehtovalokuvauksen konferensseihin ja työpajoihin Euroopassa ja USA:ssa, ja hänen töitään on ollut kansallisissa ja kansainvälisissä näyttelyissä.
”Kunnioitan valokuvan erityisluonnetta – sen hetkellisyyttä, tarkkuutta,
sävyntoistoa, läheistä suhdetta meitä ympäröivään todellisuuteen. Se on minulle kuin kaiku, muuntunut ja osin surrealistinen toisinto tutuista asioista. Haluan säilyttää sen sellaisena käyttämällä kuvieni sisältöä ja ilmapiiriä tukevia historiallisia ja vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä. Tunnelmat ja niiden tulkinta ovat tärkeitä kuvissani, valokuva pelkkänä teknisenä jäljennöksenä on minulle kuollut”
Annukan muistoja 1955–65
18.5.–16.8.2014
Pieni vitriininäyttely 1950-luvulla syntyneen tytön lapsuuden aarteista. Rakkaita leikkikaluja, matkamuistoja, mekkoja. Ajankuva hahmottuu hienosti mm. nuken funkishuonekaluissa.
Anna Matveinen: Kehysriihi
25.1.–4.5.2014
Mitä syntyy kun kuvataiteenopiskelija (SAMK) Anna Matveinen kohtaa Kankaanpään kaupunginmuseon esinekokoelman? ”Lähestyin näyttelyn rakentamista seikkailun kautta. Museo tuntui aluksi suurelta labyrintilta, josta jotkut asiat nousivat heti näyttelyn osaksi. Toiset taas löysivät tiensä paikoilleen vasta päivää ennen avajaisia. Halusin luoda yhdistelemällä uusia narratiivejä esineiden välille. Samat esineet eri aikakausilta kertovat myös ajattomuudesta ja syklisyydestä. Samalla ne antavat vihjeitä myös yhteiskunnan kerrostumista, muuttumista ja ajan hengestä”.
Kankaalla – Kankaanpään taiteilijaseuran näyttely
31.8.–31.12.2013
Carita Ahlqvist, Hannu Ahosola, Pia Haapala-Rauhaniemi, Erja Honkanen, Ensio Härkönen, Kirsi Jaakkola, Päivi Jokinen, Liisa Juhantalo, Ulla Karsikas, Riikka Korpela, Talvikki Lehtinen, Aukusti Manninen, Aino Mäntynen, Harri Rauhaniemi, Petri Rummukainen, Juhani Tarna, Marja Tarna, Tiina Vehkaperä
VÄINÖ MYLLYRINNE – Suomen suurin mies
17.8.–15.12.2013
Suomen kookkaimpana (248 cm) miehenä tunnetun Wäinö Myllyrinteen kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Juhlan kunniaksi Väinö on kutsuttu ”sukulaiskierrokselle” entisille asuinsijoilleen Pohjois-Satakuntaan. Merikarvia-Seuran ja Merikarvian kirjaston kokoama pienoisnäyttely oli kesän esillä Merikarvialla ja nyt tulevan syksyn ajan Kankaanpään kaupunginmuseossa.
Näyttelyn keskipisteenä on aidon kokoinen Väinö Myllyrinteen näköisnukke (om.Järvenpää-seura/Järvenpään taidemuseo). Mukana on muutamia valokuvia sekä Myllyrinteen äidin ja sisaren talosta Merikarvialta löytyneitä esineitä, mm. kirjeitä, sukset ja kengät. Myllyrinteen elämää valottaa lisäksi Jani Peltosen vuonna 2011 ohjaama dokumenttielokuva.
Väinö Johannes Myllyrinne (27.2.1909–13.4.1963) syntyi Helsingissä, mutta asui elämänsä aikana useissa eri paikoissa. Isänpuoleinen suku oli kotoisin Kankaanpään Vihteljärveltä, jonne Väinön isänisänisä perusti Myllynrinne -nimisen torpan toimien myllärinä Kuninkaanlähteestä alkavan joen varrella Ylisessä myllyssä. Isä Nestor Manassenpoika Myllyrinne oli poliisi ja Paltamosssa syntynyt äiti ompelija.
Nuoruudessaan Väinö asui joitakin aikoja isovanhempiensa luona ja kävi mm. rippikoulun Kankaanpäässä v. 1924. Näyttelyn yhteydessä kerätään Myllyrinteeseen liittyvää muistitietoa, joka toivottavasti täydentyy nyt myös kankaanpääläismuistojen osalta.
Väinö Myllyrinne oli aikanaan Suomen ja Euroopan pisin mies sekä jonkin aikaa (n.1940–1957) myös maailman pisin. Eri lähteiden mukaan pituuden tiedot vaihtelevat 246-251,4 cm, yeisemmin hänen pituutensa kerrotaan olleen 248 cm. Myllyrinteen paino oli 175-180 kg , syli oli 275-senttinen, rinnanympärys 170 cm, kengännumero 58, hatun koko 66 ja paidannumero 52.
Vuodesta 1935 lähtien hän kiersi ympäri Eurooppaa showpainijana ja sirkusesiintyjänä, mutta palasi talvisodan syttyessä kotimaahan. Vuonna 1946 hän asettui asumaan Järvenpäähän, jossa hänellä oli 10 vuoden ajan kanala. Viimeiset vuotensa hän eli veljensä perheen yhtenä jäsenenä. Hänet on haudattu Järvenpäähän.
Kurkistus 1990-luvun koululaisen elektroniseen maailmaan -pienoisnäyttely
1.9.–15.12.2013
Museoharjoittelija Elina Hirvikoski kokosi vitriininäyttelyn, jossa hän kertoi sanoin, kuvin ja esinein ajasta, jolloin tietotekniikka ja kaikenlaiset elektroniset esineet valloittivat alakoululaisen elämänpiirin. ”Näyttely on osittain omakohtainen, mutta uskon, että tämän ajan eläneet löytävät siitä tuttuja asioita. Nykykoululaiset voivat tutustua aikaan, jolloin Wikipediasta ja Facebookista ei ollut tietoakaan ja kännykkä alakoululaisella oli harvinainen.”
Juhani Tarnan Metropolis – Kuvituksia vuosilta 1950–1957
18.5.–18.8.2013
Taidemaalari Juhani Tarna (s. 1937) piirsi 1950-luvulla suur-kaupunkiin sijoittuvaa ja visuaalisesti kunnianhimoista Metropolis-sarjakuvaa, jota ei koskaan julkaistu. Säilyneistä sarjakuvista on koottu Kankaanpään kaupunginmuseon ja Porin taidemuseon yhteistyönä näyttely, jossa esitellään Metropolis-strippejä, guassimaalauksia ja luonnoksia originaaleina ja suurennoksina.
Syksyllä 1956 nuori, piirtämisestä ja sarjakuvista innostunut taiteilijanalku muutti Niinisalosta Helsingin Herttoniemeen päästyään opiskelemaan Taideteolliseen Keskuskouluun eli Ateneumiin. Muutos oli valtaisa: Niinisalon varuskunnan yhteyteen syntyneen kylän läpi kulki yksi raitti, jonka varrella kaikki palvelut sijaitsivat. Helsinki oli 400 000 asukkaan kiivaasti kasvava pääkaupunki, ja myös Herttoniemeen nousi kerrostaloja toinen toisensa perään.
Suurkaupungin syke ei kuitenkaan ollut Juhani Tarnalle vierasta. Amerikkalainen populaarikulttuuri oli kantautunut Niinisaloon elokuvateatteri Kino-Marsin ja rautatieaseman lehtikioskin kautta. Kino-Marsissa Tarna kävi katsomassa lännenelokuvia ja dekkareita. Lehtikioskista hän osti sarjakuvia ja alkoi niiden niiden pohjalta piirtää omia. Lyhytaaltoradiosta kantautui jazz-musiikkia valtameren toiselta puolen. Käsitys New Yorkin pilvenpiirtäjistä, autojen virroista ja myös suurkaupungin nurjasta puolesta alkoi muodostua nuoren miehen mielessä.
Kuvittajan urasta haaveileva Tarna alkoi opintojensa ohella piirtää suurkaupunkiin sijoittuvaa Metropolis-sarjakuvaa. Siinä päähenkilö houkutellaan sekaantumaan rikollisiin puuhiin. Tarna panosti visuaalisuuteen, vaihteleviin kuvakulmiin ja taustan geometriseen dynamiikkaan. Lisäksi hän teki aiheeseen liittyviä pienehköjä guassimaalauksia.
Valmis sarjakuva käsitti kymmeniä strippejä, mutta yksikään lehti ei halunnut julkaista sitä. 1960-luvulla Tarna hävitti valtaosan Metropoliksesta. Näyttely on koottu säilyneestä aineistosta ja esillä yleisölle ensimmäistä kertaa.
HÄLYTYS! HÄLYTYS! Kankaanpään VPK:n 80-vuotisjuhlanäyttely
5.5.–3.2.2013
VPK:n historiaa, kankaanpääläisiä tulipaloja ja Riskilän perheen viisi virhettä.
Porin Taiteilijaseuran Vuosinäyttely
16.2.–5.5.2013
Tapio Haapala, Arja-Riitta Ihalainen, Kirsi Jaakkola, Katja Laakso-Leppänen, Marko Lampisuo, Timo Lintula, Anne Kimiläinen, Ari Koivisto, Kari Kuisma, Raija Kuisma, Sirpa Ojala, Kai Ruohonen, Pasi Vainionpää, Kati Valkonen.
HURAHDUS – Kankaanpääläisten keräilijöiden aarteita
1.10.2011–9.4.2012
Näyttely esitteli laajan skaalan kankaanpääläisten keräilijoiden intohimojen kohteita äärestä laitaan.
Aarne ja Arja Goes Happy
21.5.–28.8.2011
Museon kesänäyttelyssä kurkistetaan rehevästä ilmaisustaan tunnetun, Orivedellä vaikuttavan taiteilijapariskunta Aarne ja Arja Jämsän elämään.
Väristyksiä
15.1.–8.5.2011
Näyttely värien kiehtovaan maailmaan. Tuottaja: Suomen Käsityömuseo.
CITYFILLARIT
12.2.–8.5.2011
PINKY TWINKY, GOLD RUSH, RAINBOW WARRIOR II, HINKI PINKI, JALAXI TAXI, GIALLO SAMBA, BABY BLUE, MOLOTOW
Kankaanpääläisten nuorten kuvataiteilijoiden tuunaamat cityfillarit nähtävänä museossa ennen luovuttamista yleisön käyttöön.
Mölkkärin tanssilava Niinisalossa KELMI, KUNKKU JA MÖLKKÄRI – kesäiloa Kankaanpäässä
19.5.–31.12.2010
Näistä Kelmi on uimaranta Ruokojärvellä, Kunkku, melkein kaikille tutuin, Kuninkaanlähde on luonnonnähtävyys, leirintäalue ja maauimala. Mölkkäri taas oli tanssilava Niinisalossa 1960- ja 70-luvuilta.
Näyttelyitä 2000-luvulla
- Kiva, kamala taide, teoksia kaupungin taidekokoelmasta, 16.5.–30.8.2009
- Mies, kamera ja polkupyörä – Niilo Santaharjun valokuvanäyttely, 21.5.–31.12.2008
- Kankaanpään kolonia, 25.5.–30.9.2007
- Kankaanpää kylästä kaupungiksi, 25.5.–3.9.2007
- Koeampumalaitos 85 vuotta, 17.11.2006–14.5.2007
- 50 vuotta Suomalaista rauhanturvatoimintaa, 30.5.–31.12.2006
- Ulkona tulee kevät, 17.4.2005–26.2.2006
- Opintiellä Kankaanpäässä, 18.5.2004–27.2.2005
- Kauko Räikkeen 80-vuotisnäyttely, 31.8.2003–29.2.2004
- Asiaa kengästä, 6.6.–17.8.2003