Hämeenkankaan Laavujen kierros järjestetään jälleen lauantaina 19. syyskuuta 2026 kello 11–15. Syksyinen ulkoilutapahtuma kutsuu tutustumaan Hämeenkankaan reitteihin ja laavuihin joko omatoimisesti tai opastetulla kierroksella.
Laavujen kierros jakautuu Kankaanpään ja Jämijärven toimintapisteisiin. Kaupunki ja paikalliset järjestöt järjestävät laavuilla ohjelmaa sekä myyvät pientä suolaista ja makeaa. Tarjoiluja varten kannattaa varata käteistä mukaan.
Laavukohteet Kankaanpäässä
Viidentienristeyksen laavu sijaitsee risteyksen välittömässä läheisyydessä osoitteessa Kivistönkankaantie 228. Laavulla on mukana Kankaanpään vanhus- ja vammaisneuvosto.
Matolaavu sijaitsee Viidentienristeyksen ja Kuninkaanlähteen puolivälissä. Laavulla on mukana Kankaanpään liikuntapalvelut.
Kuninkaanlähteen laavu sijaitsee Kuninkaanlähteentien ja Pirkan uran risteyksessä, osoitteessa Kuninkaanlähteentie 439. Laavulla on mukana Kankaanpään Urheilijat.
Ruskalaavu sijaitsee Pirkan uran varrella. Laavulla ovat mukana partiolaiset.
Laavukohteet Jämijärvellä
Elämyskota sijaitsee Jämin keskuksessa Lumihovia ja Yritysforumia vastapäätä, Jämintien toisella puolella sorakentän laidalla. Laavulla on mukana Eläkeliitto.
Niinikota sijaitsee Niinimajan läheisyydessä. Pysäköinti on mahdollista osoitteessa Rinnetie 163 sijaitsevalla Niinimajan pysäköintialueella. Laavulla on mukana Palokosken kyläyhdistys.
Koivistonvadin laavu sijaitsee lähellä osoitetta Mielahdentie 240. Laavun läheisyyteen pääsee pysäköimään. Laavulla on mukana Miilunvartijat.
Kierrokselle omatoimisesti tai opastettuna
Kankaanpäässä opastettu kävelyreitti lähtee Viidentienristeyksestä kello 11.00.
Jämijärvellä opastettu retki lähtee Elämyskodalta kello 11.00 traktorikyydillä Koivistonvadille, josta palataan kävellen takaisin Elämyskodalle. Retkelle tulee ilmoittautua 15. syyskuuta mennessä numeroon 040 766 3663.
Laavuilla on jaossa Laavupasseja. Keräämällä passiin leimoja ja palauttamalla passin toimitsijoille osallistuu arvontaan.
Retkelle kannattaa varata säänmukainen vaatetus, juomapullo ja ladattu puhelin. Omatoimisesti liikkuvien on hyvä suunnitella oma reittinsä etukäteen.
Hämeenkangas on osa Lauhanvuori–Hämeenkangas UNESCO Global Geoparkia. Alueeseen ja Geoparkin toimintaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa lhgeopark.fi.
Tapahtuman järjestävät Jämijärven kunta ja Kankaanpään kaupunki yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa.
Tervetuloa mukaan viettämään syksyistä ulkoilupäivää Hämeenkankaalla!
Kuva: Pasi Talvitie / LH Geopark
