Juhlavuosiartikkeli: Viisikymppinen edistää yhteistyötä ja rakentavaa dialogia

Juhlavuosiartikkeli: Viisikymppinen edistää yhteistyötä ja rakentavaa dialogia

Kuvateksti: 70-luvulla valmistuivat muun muassa urheilukenttä, uimahalli ja palloiluhalli. Isoja asioita, joista on ollut iloa vuosikymmeniä kaikille kankaanpääläisille ja seutukunnan asukkaille sekä monille harrastajille ympäri Suomea.

Vuonna 1972, kun Kankaanpään kauppalasta tuli kaupunki, syntyi nykyinen kaupunginjohtajamme Mika Hatanpää Porin Kellahdella. Sattumaa tai ei, mutta vuosijuhlaa viettävät samaan aikaan niin kaupunginjohtaja kuin johtamansa kaupunki.

Juhlavuodet ovat oivallisia hetkiä pysähtyä miettimään matkaa, joka on johtanut tähän päivään.

– Historiaa pitää tuntea, jotta ymmärrämme miksi asiat nykyhetkessä ovat näin. Menneisyydestä ikään kuin kerätään hyvät toimintatavat ja kokonaisuudet sekä karsitaan huonoja. Vaikka maailma muuttuu, niin tulevaisuuteen tähtääviä päätöksiä on helpompi tehdä ja perustella, kun ymmärretään, miten nykytilanne on muodostunut. Historia ei saa kuitenkaan liiaksi ohjata tulevaisuutta. Viisikymmentä vuotta taakse- tai eteenpäin katsottuna on toisaalta lyhyt aika, mutta riittävän pitkä isoihinkin muutoksiin, kuten nyt huomataan mitä kaikkea on tapahtunut vuodesta 1972, Hatanpää toteaa.

70-luvun alku oli vahvaa rakentamisen aikaa. Kankaanpäässä luotiin tuolloin merkityksellisiä asioita asukkaiden iloksi.

– Niihin aikoihin valmistuivat seurakuntakeskus, urheilukenttä, uimahalli ja vuosikymmenen puolivälissä myös palloiluhalli. Isoja asioita, joista on ollut iloa vuosikymmeniä kaikille kankaanpääläisille ja seutukunnan asukkaille sekä monille harrastajille ympäri Suomea. Viisaita päätöksiä ovat tehneet virkamiehet ja päättäjät. Se osoittaa myös sen, että itsehallintoa on käytetty oikealla tavalla kansan parhaaksi. Se on tavoitteemme edelleen.

Nykyistä päätöksentekoa ja kehitystyötä kuvastaa huomattavasti vahvempi ja nopeampi osallistaminen.

– Teknologia, verkko ja sosiaalinen media mahdollistavat tai oikeastaan velvoittavat osallistamiseen jo suunnitteluvaiheessa. Toki aiemminkin on osallistettu, mutta sitä tehtiin kokouksissa ja toriparlamenteissa. Nykyisin dialogia voidaan käydä kaikille sopivassa ajassa ja paikassa.

Mahdollisuutta osallistua ja osallistaa halutaan kehittää edelleen Kankaanpään päätöksenteossa.

– On se sitten asumiseen, yrityselämään ja työhön tai kaupungin talouteen liittyvää, niin yhdessä ajatuksista jalostuu yleensä ideoita, joista syntyy vaikuttavia tekoja. Se on oikeastaan ainoa tie parhaaseen lopputulokseen.

Kirjoittaja: Pia Hirvonen

Kuva: Martti Tikka / Kuvaseura Pikseli

Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Kankaanpään Seudun kanssa.