Osallistu Parkanon rautatieaseman käyttäjäkyselyyn

Parkanon rautatieasema

Parkanon rautatieasema, kuva: Parkanon kaupunki

Parkanon rautatieasemalla on tärkeä merkitys myös kankaanpääläisille ja koko Pohjois-Satakunnalle erityisesti pääkaupunkiseudulle suuntautuvan matkustustarpeen kannalta. Tärkeää olisi saada kattava junavuorovalikoima niin meno- kuin paluuvuorojen osalta, ja pidemmällä aikavälillä kehitetyksi Kankaanpäästä tapahtuvan liityntäliikenteen toteutustapaa.

Pirkanmaan liitto ja Parkanon kaupunki ovat osana Päärata+ -hanketta käynnistäneet Parkanon henkilöliikenneaseman kehittämistä koskevan selvityksen.

Osana käyttäjäpotentiaalin ja kehittämistarpeitten arviointia toteutetaan käyttäjäkysely aseman mahdollisille käyttäjille. Kyselyn vastaajiksi pyritään erityisesti tavoittamaan henkilöitä, jotka pendelöivät Parkanon aseman vaikutusalueen ja Tampereen tai Seinäjoen välillä.

Kysely on avoinna 1.-15.9.2020. Siihen voi vastata tämän linkin takaa.

Kyselyyn toivotaan vastauksia myös Kankaanpään ja koko Pohjois-Satakunnan alueelta.

Lisätietoa selvityksestä: https://www.pirkanmaa.fi/blog/2020/09/03/parkanon-henkiloliikenneaseman-merkitysta-ja-mahdollisuuksia-junaliikenteessa-selvitetaan-osallistu-kayttajakyselyyn/