DIGIVAPA-hankkeessa luotiin alustava suunnitelma Hämeenkankaan maastopyöräreittien kehittämiseksi

DIGIVAPA-hankkeessa luotiin alustava suunnitelma Hämeenkankaan maastopyöräreittien kehittämiseksi

Maastopyöräilyn suosion jatkuvan kasvun myötä hankkeessa nähtiin mahdollisuus kehittää Hämeenkankaan alueen reitistöä. Lisäreittejä opastuksineen on toivottu monelta taholta ja ajatusta sysäsi eteenpäin Kankaanpään SDP:n valtuustoryhmän asiasta tekemä aloite kesällä 2021.

Yhteistyössä Suomen Maastotieto Oy:n kanssa alueelle suunniteltiin kolme eri vaativuustason reittiä, jotka yhdistyisivät toisiinsa yhdysreittien kautta. Lähtöpaikkoina reiteille olisivat olleet Viidentienristeys, Kuninkaanlähde ja Jämi. Tämän lisäksi Kuninkaanlähteelle suunniteltiin myös lapsille soveltuva lyhyempi reitti.  Suunnitelmassa otettiin huomioon kaikki saatavilla oleva tieto maankäytön rajoituksista ja jo olemassa olevista reiteistä.

-Suunnitelmat lähetettiin marraskuussa Metsähallitukselle ja Puolustusvoimille lausuttavaksi. Tällaisenaan ehdotus ei mennyt maankäytöstä vastaavilla osapuolilla läpi, mutta työ jatkuu tulevaisuudessa Hämeenkankaan hoito- ja käyttösuunnitelman päivityksen yhteydessä, toteaa Kankaanpään liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Ilari Köykkä.

Suunnitelma toteutettiin yhteistyössä Jämijärven kunnan kanssa. Maankäytöstä vastaavien tahojen kanssa kehittämistyö jatkuu ensi vuoden puolella.

-Hankkeessa tehty suunnitelma toimii hyvänä pohjana tulevaisuutta ajatellen. Työ jatkuu ensi vuoden puolella. Matkailuvalttina Hämeenkangas on äärimmäisen tärkeä molemmille kunnille ja sen kehittämiseen kannattaa panostaa, kertoo Jämijärven hyvinvointipäällikkö Teemu Huhtakangas.

Perinteisten maastoon sijoitettavien kylttiopasteiden lisäksi reiteistä suunniteltiin tehtäväksi myös digitaaliset GPS-jäljet. Pyöräilijä voi ladata digitaalisen reitin esim. älykelloon tai muuhun laitteeseen.

DIGIVAPA, eli Digitaalisten vapaa-ajanpalveluiden kehittäminen Pohjois-Satakunnan ja eteläisen Etelä-Pohjanmaan alueella, on Valtiovarainministeriön rahoittama hanke. Hanke alkoi maaliskuussa 2021 ja päättyy joulukuun lopussa 2022. Hankkeessa on mukana 8 kuntaa ja sen päätavoitteena oli edistää vapaa-ajanpalveluiden digitaalista saavutettavuutta yhteisen alustan kautta. Hankkeessa alustaksi valikoitui Outdooractive.com ja hankeaikana alustalle vietiin yli 400 kohdetta hankekuntien alueelta.

Lisätiedot:
Kankaanpään kaupunki, hankekoordinaattori Heli Puputti p. 044 577 2231 (23.12. asti), heli.puputti@kankaanpaa.fi

Kankaanpään kaupunki, liikunta- ja hyvinvointikoordinaattori Ilari Köykkä p. 044 577 2773, ilari.koykka@kankaanpaa.fi

Jämijärven kunta, hyvinvointipäällikkö Teemu Huhtakangas p. 040 587 6539, teemu.huhtakangas@jamijarvi.fi

Kuva: LH Geopark, Pasi Talvitie