GEO-oppimiskeskuksessa avoimet ovet yleisölle 26.11.

GEO-oppimiskeskuksessa avoimet ovet yleisölle 26.11.

Kankaanpään Honkajoella yhteiskoulu-lukion entiseen koulurakennukseen perustetussa GEO-oppimiskeskuksessa järjestetään avoimet ovet sunnuntaina 26. marraskuuta klo 12 ̶ 15.

Avoimien ovien aikana kaikilla aiheesta kiinnostuneilla on mahdollisuus tutustua remontoituihin oppimiskeskuksen tiloihin ja kuulla, mitä niihin on vielä tulossa. Valmista ei siis ole, mutta työt ovat edenneet hyvää vauhtia, ja erilaisia sisältöjä on jo nähtävissä ja koettavissa.

-Valmiina on jo esimerkiksi erilaisia ympäristökasvatuksen virtuaalisisältöjä. Tiloihin tutustumisen ohessa voi vaikkapa pulahtaa virtuaalisesti puroon katselemaan purotaimenia tai lennähtää vierailulle mehiläispesään. Eläinkokoelma on myös jo melko kattava, kuvailee Honkajoen lukion biologian ja maantiedon lehtori Kalle Männistö.

Männistön mukaan GEO-oppimiskeskus on kuluvan lukuvuoden, eli ensi kevääseen asti Kankaanpään kaupungin koululaisten ja muun muassa Lauhanvuori – Hämeenkangas UNESCO Global Geopark -alueen opettajien testikäytössä. Ensi kesänä keskus on avoinna kaikille kävijöille.

Samanaikaisesti avoimien ovien kanssa viereisessä monitoimitalo Honkalassa on Honkajoki-toimikunnan järjestämät joulumyyjäiset, joissa on myynnissä myös ympäristökasvatuksen opintoja suorittaneiden oppilaiden Ekosysteemipalvelutuotteet-tuotemerkin kuivatuista yrteistä valmistettuja mausteita ja koulun oman mehiläispesän hunajaa.

GEO-oppimiskeskuksen näyttely-, opiskelu- ja tutkimustilat on kunnostettu Honkajoki-toimikunnan vetämän Leader-hankkeen avulla. Kuluvan vuoden lopussa päättyvän hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa ympäristökasvatuksen asema alueen kouluissa sekä tarjota aktivoiva ja innovatiivinen oppimisympäristö. Oppimiskeskus palvelee myös Geopark-alueen matkailijoita. Hankkeen myötä syntyy uusia mahdollisuuksia esimerkiksi leirikoulujen tai tapahtumapäivien tarjoamiselle.

Lisätiedot:

Kankaanpään kaupunki, lehtori Kalle Männistö, kalle.mannisto@kankaanpaa.fi

Kankaanpään kaupunki, kehittämisjohtaja Ulla Norrbo, p. 044 577 5202, ulla.norrbo@kankaanpaa.fi

GEO-oppimiskeskus, Karviantie 12, 38950 Honkajoki

Tiedotusjuliste GEO-oppimiskeskus 1.4.2022-31.12.2023 Leader (PDF)