Harrastamisen Suomen malli saa jatkoa myös Kankaanpäässä

Harrastamisen Suomen malli saa jatkoa myös Kankaanpäässä

Suomen hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite harrastusmahdollisuuksien tarjoamisesta koulupäivän yhteyteen. Tätä toteuttamaan on muodostettu konsepti, joka kantaa nimeä ”Harrastamisen Suomen malli”.  Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoituksella järjestetään siis lapsille ja nuorille ilmaista harrastustoimintaa koulujen iltapäivässä.

Kankaanpää on yksi pilottivaiheessa rahoitusta saaneista kunnista.

– Toimintaa on pilotoitu kolmella koululla ja kevään aikana on järjestetty jo useampia harrastuksia, koronarajoitukset huomioiden, kertoo pilottitoiminnasta vastaava rehtori Mari Fabig.

– Paikallisessa toteutuksessa kaupungin yhteistyökumppaneina ovat olleet Petäjä-opisto sekä Jämi-Sports Oy.

Erilaisia kerhoja elokuvan teosta parkouriin

Harrastamisen Suomen mallin pilotti käynnistyi Kankaanpään kouluilla helmikuussa. Kevätlukukaudella toimintaa on järjestetty Pohjanlinnan, Kangasmetsän ja Honkajoen alueen kouluilla.

Tarjolla on ollut koululaisten toiveiden mukaisesti niin liikunta- kuin taitoaiheisia kerhoja. Kouluilla on voinut osallistua esimerkiksi taituritiimeihin, jossa mm. tuunaillaan vaatteita ja askarrellaan, yläkoululaisille tarjolla on ollut elokuva- ja animaatiopaja. Pajassa on mahdollisuus kokeilla ja tuottaa esim. muovailuvaha-, pala- ja stopmotion-animaatioita, viherkankaalla kuvaamista, lyhytelokuvia ja projektien editointia.

Liikuntatarjonnassa on ollut kuntosalikerhoa, höntsäpelikerhoa sekä suosittua trendilajia eli parkouria. Parkouraajat hyppivät ja pomppivat sisällä ja ulkona käyttäen ”ponnahduslautoinaan” kaikkia ihmisten ja luonnon muovaamia asioita, kuten kaiteita, seiniä, puita, muureja, kiviä, patsaista, lyhtypylväitä ja kattoja.

Lisää harrastusten tarjoajia tarvitaan

Harrastamisen Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.

Pilotin aikana kerätään kokemuksia ja tavoitteena on alusta saakka ollut, että tulevalla lukukaudella harrastustoimintaa järjestetään kaikilla kouluilla. Toukokuun lopulla Kankaanpään kaupunki sai myönteisen rahoituspäätöksen ja jatkoa varten hankkeelle rekrytoidaan oma koordinaattori kaupungin liikuntatoimeen.

Harrastamisen Suomen mallissa on tärkeää, että toiminta on lasten ja nuorten toiveiden mukaista. Koululaisilta on kevätlukukaudella kerätty toiveet, joiden pohjalta syksyn harrastuslukkaria ryhdytään rakentamaan.

– Syksyllä tarvitaan lisää harrastustoiminnan järjestäjiä, jotta hanke saadaan tavoitteen mukaisesti laajennettua kaikille kouluille, kertoo jatkohankkeesta vastaava Ulla Hietanen.

– Hankekoordinaattori ryhtyy aktiivisesti heti elokuussa etsimään lasten ja nuorten harrastusten tarjoajia ja toivomme myös, että seurat, yhdistykset ja muut ovat meihin aktiivisesti yhteydessä. Kerhot ovat mainio mahdollisuus tutustuttaa uusien harrastusten pariin!

Lisätiedot:

Ulla Hietanen, liikunnanohjaaja, Kankaanpään kaupunki

  1. 044 577 2672, ulla.hietanen@kankaanpaa.fi

Mari Fabig, yhteiskoulun rehtori, Kankaanpään kaupunki
p. 044 577 5280, mari.fabig@kankaanpaa.fi