Juhlavuosiartikkeli: Geopark tuo uutta virtaa ja uskoa matkailuun

Juhlavuosiartikkeli: Geopark tuo uutta virtaa ja uskoa matkailuun

Kuvateksti: Lauhanvuori-Hämeenkangas Geopark soveltuu hyvin muun muassa maastopyöräilyyn.

Lauhanvuori-Hämeenkangas UNESCO Global Geopark on yksi neljästä Suomessa sijaitsevasta geologisesta luontomatkailukohteesta. Status on myönnetty kaiken kaikkiaan 177:lle eri puolilla maailmaa sijaitsevalle geologiselle matkailualueelle. Kolmen eri maakunnan ja yhdeksän paikkakunnan alueelle levittyvä Geopark on yksi tärkeimpiä matkailun kehittämisen työkaluja myös Kankaanpäässä.

– Geoparkin ansiosta olemme onnistuneet nostamaan esiin paikallisia luonto- ja kulttuurikohteita ja oppineet myös tuotteistamaan niitä. Geopark-hanke on mahdollistanut yhdessä tekemisen ja uudet yhteistyön muodot lähiseudun kuntien kanssa, Marko Rajamäki kehuu.

Vaikka Hämeenkangas on pitkään ollut paikallisesti merkittävä liikunta- ja vapaa-ajanviettopaikka, sen kehittäminen ja markkinointi myös ulkopaikkakuntalaisille on jäänyt vähiin. Geopark-hankkeen myötä esimerkiksi alueen maastopyöräilymahdollisuuksia on kehitetty huimasti ja Geoparkiin sekä sen lähialueille on luotu useita eri mittaisia, merkittyjä pyöräilyreittejä.

– Geopark on aluebrändäyksen kannalta erinomainen työkalu. Sen myötä olemme onnistuneet herättämään kiinnostusta myös kansainvälisissä matkailijoissa. Muita Suomen Geopark-kohteita ovat esimerkiksi Saimaa ja Salpausselkä, eli olemme päässeet kovaan seuraan matkailun näkökulmasta, Rajamäki sanoo.

Teksti: Tytti Wallenius

Kuva: Juha Rantanen

Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Kankaanpään Seudun kanssa.