Kuvateksti: Ensimmäinen joulu vuodelta 1972 Mika Hatanpään ollessa alle vuoden ikäinen.
Kankaanpään kaupungin kanssa tänä vuonna 50-vuotisjuhlaa viettävä kaupunginjohtaja Mika Hatanpää muistelee lämmöllä lapsuuttaan ja lapsuuden jouluja. Silloin ei eletty yltäkylläisyydessä, mutta kaikkea oli silti riittävästi. Elämä 70-luvulla oli yksinkertaisempaa ilman monien laitteiden häiriöitä. Joulun valmisteluissa keskityttiin yhdessä tekemiseen.
Perinteisesti suomalaisten joulumuistot liittyvät yhdessäoloon, joulupöytään ja perheiden omiin perinteisiin, joita on vaalittu vuosikymmeniä sukupolvilta toisille.
– Lapsuudessani äiti teki jouluruoat itse. Raaka-aineet oli joko kasvatettu tai metsästetty itse. Omavaraistalous kuvasti maaseudulla asuvien elämää. Muistan äidin tekemän maksalaatikon. Se tehtiin hirvenmaksasta, isän kaatamasta tietenkin, muistelee metsämies, joka on saanut metsästyskipinän verenperintönä.
Hatanpään mummu ja tuffa sekä isän sisar asuivat aivan lähellä. Kotitalo sijaitsi hänen isänsä kotipaikan mailla, ja mummola näkyi kotipihasta pellon toisella puolella.
– Asuinpaikkamme Porin Kellahti oli perinteistä maaseutua. Lapsuuttamme voisi kuvata turvallisena ja huolettomana. Sukulaiset olivat lähellä arkena ja jouluna – se oli silloin kovin luontevaa.
Kuusen hakeminen oli tärkeä jouluperinne. Kuusi tuotiin kotiin joulun ollessa ihan ovella.
– Perinteisesti haimme isän kanssa joulukuusen aatonaattona tai sitä edeltävänä päivänä. Se oli mukavaa hommaa. Yleensä kävi niin, että ensimmäisen vaihtoehdon jälkeen päätettiin katsella vielä muitakin ja lopulta päädyttiin aina siihen ensimmäiseen.
Joulukuusi sai koristeet aatonaaton iltana tai aattoaamuna. Koristelusta vastasivat Mika siskonsa kera.
– Sellaiset kynttilän muotoiset kuusen valot ovat jääneet mieleen – niitä ei taideta juuri enää käyttää. Kuusi toi joulun taloon – se oli merkki joulun alkamisesta. Ja tietenkin aattoaamun joulupuuro mantelia metsästäen.
Lapsille aaton kohokohta oli silloin ja on edelleen punanuttuinen jouluvieras.
– Pukkia odotettiin kovasti. Meillä isä oli kotona, kun pukki tuli. Myöhemmin arvelin, että suunnistusharrastuksen parista saattoi joku tuttu kylänmies muistuttaa pukkia, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole ja lapsenusko on aika vahva – edelleenkin. Olisikohan se romuttunut vasta viime jouluna, Hatanpää vitsailee.
Koulun joulujuhlista on hyviä muistoja. Tulevaan joululomatunnelmaan virittäydyttiin näytelmiä ja esityksiä harjoittelemalla – koulupäivät olivat leppoisampia mitä lähemmäksi lukukauden loppua mentiin.
– Juhlassa oli lasten vanhempien lisäksi myös isovanhempia tai muuta sukua. Itse en ollut mikään pääroolien tavoittelija, enemmänkin Tiernapoika-näytelmän tähden pitäjä. Juhlan kruunasi paperinen pussi, jossa oli pipari, omena ja joku pieni makeinen. Niitä odotettiin.
Kellahden kyläyhdistys järjesti ennen joulua iltamat, joihin kylänväki kokoontui olemaan yhdessä.
– Iltamat pidettiin isäni vanhalla koululla, joka toimitti kylätalon virkaa. Siellä juotiin kahvit ja lapset leikkivät yhdessä. Lopuksi pidettiin arpajaiset. Huvittavaa oli, että yleensä aina samat perheet voittivat, hän naurahtaa.
Mika Hatanpää toivoisi menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään iltamahenkistä yhteisöllisyyden ja yhteyden tunnetta, jolloin valokuvaamista ja somejakamista tärkeämpää olisi hetkessä oleminen.
– Hyvä joulu ja joulumuistot syntyvät siitä, kun kaikki keskittyvät yhdessä olemiseen.
Teksti: Pia Hirvonen
Kuva: Mika Hatanpään kotialbumi
Artikkeli on julkaistu yhteistyössä Kankaanpään Seudun kanssa.