Kankaanpään kaupungin tilinpäätöksestä erinomainen – ylijäämää lähes 4,9 miljoonaa euroa

Kankaanpään kaupungin tilinpäätöksestä erinomainen – ylijäämää lähes 4,9 miljoonaa euroa

Kankaanpään kaupungin tilinpäätös on lähes 4,9 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Se täytti jo neljännen kerran peräkkäinen vahvistuvan talouden tunnusmerkit.

Tilikauden tulos on lähes 2 miljoonaa euroa muutettua talousarviota parempi. Hyvään tulokseen vaikuttivat osaltaan viimeinen erä kuntaliitosavustuksesta ja hyvinvointialueuudistukseen liittyvät kertaluonteiset vaikutukset valtionosuuksiin ja verotuloihin.

Taseessa oli aikaisemmilta tilikausilta kertynyttä ylijäämää 5,5 milj. euroa. Vuoden 2023 jälkeen ylijäämää on kertynyt 10,4 milj. euroa.

-Kertynyt puskuri antaa turvaa näkyvissä oleville taloudellisesti kiristyville vuosille, jotka näyttäytyvät taloussuunnitelmissa alijäämäisinä. Isoja taloudellisia haasteita on tulevina vuosina odotettavissa, mutta niitä on huomattavasti mukavampi lähteä taklaamaan taseeseen kertyneen ylijäämän turvin, toteaa kaupunginjohtaja Mika Hatanpää.

Vuoden 2023 aikana investointitaso oli aikaisempiin vuosiin verrattuna matala. Nettoinvestoinnit olivat yhteensä 3,8 milj. euroa. Hyvän taloudellisen tuloksen ja melko matalan investointitason takia kaupunki pystyi pienentämään lainamääräänsä 4,3 milj. euroa. Merkittävää on, että viimeisen viiden vuoden aikana on Kankaanpäässä ja Honkajoella tehty lähes 37 miljoonan euron nettoinvestoinnit siten, että samaan aikaan lainakanta on vähentynyt vajaan 3 miljoonaa euroa. Kaupungin kokonaislainamäärä on tällä hetkellä noin 55 miljoonaa euroa. Kaupungin korkomenot olivat noin 600 000 euroa. Lainojen korkea suojaustaso hidasti merkittävästi korkokustannusten kasvua.

Vahvasti työpaikkaomavaraisen kaupungin haasteena ovat jatkossa väestönkehityksen vaikutukset kaupungin tulopohjaan ja palvelutarpeeseen.

Tutustu vuoden 2023 tilinpäätökseen tästä

 

Lisätiedot:

Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää, Kankaanpään kaupunki, p. 044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi

Talousjohtaja Ari Virolainen, Kankaanpään kaupunki, p. 044 577 2241, ari.virolainen@kankaanpaa.fi