Kankaanpään Musiikkiopiston hajaannuksen aika päättyy – toimitilat Aspintalosta osana Kankaanpään Opistoa

Aspin talo Kankaanpään Opistolla

Kankaanpään kaupunki lähti vuoden 2020 alussa selvittämään Kankaanpään Musiikkiopiston toiminnan järjestämisen vaihtoehtoja osana kaupungin sopeuttamisohjelmaa. Taustalla oli myös tarve koota Musiikkiopiston toiminta samoihin tiloihin. Selvityksen aikana kartoitettiin erilaisia malleja SASKY koulutuskuntayhtymän sekä Kankaanpään Opiston kanssa.

Kankaanpään kaupungin ja Honkajoen kunnan yhteisvaltuusto päätti 31.8. kokouksessaan hakea Opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) taiteen perusopetuksen järjestämisluvan peruuttamista kaupungin osalta ja valtionosuustuntien siirtoa Kankaanpään opistolle vuoden 2021 alusta.

Musiikkiopisto vahvistaa Kankaanpään Opiston kulttuurikampusta

Kankaanpään musiikkiopiston opetuksen järjestäjänä toimii Kankaanpään opisto 1.1.2021 lähtien edellyttäen, että OKM hyväksyy siirtohakemuksen. Käytännössä muutos tarkoittaa, että Kankaanpään Musiikkiopiston toiminta siirtyy Kankaanpään Opiston toimitiloihin. Tähän tarkoitukseen on osoitettu ns. Aspintalo.

– Olemme erittäin tyytyväisiä tähän lopputulokseen, toteaa Musiikkiopiston vt. rehtori Eeva Kulhua. – Yhtenäisten tilojen ohella opistojen toiminnoista on löydettävissä synergiaetuja vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen yhdistämisessä. Tärkeää on myös näiden palveluiden paikallinen säilyvyys.

– Musiikkiopiston tulo Kankaanpään Opistolle vahvistaa tavoitettamme rakentaa alueesta monipuolinen kulttuurikampus, sanoo Kankaanpään Opiston rehtori Marja Kallioniemi. – Toivotamme Musiikkiopiston lämpimästi tervetulleeksi, odotan yhteistyötä innolla.

Uusi toimintaympäristö luo mahdollisuuksia

Henkilöstön osalta järjestämisluvan siirto tarkoittaa siirtymistä liikkeen luovutuksella eli ns. vanhoina työntekijöinä Kankaanpään opiston palvelukseen. Kankaanpään musiikkiopiston nimi ja identiteetti säilyvät sopimuksen yhteydessä.

Musiikkiopiston henkilökunta on ottanut ilolla vastaan tulevan muutoksen.

– Aspintalo on upea, perinteikäs ja peruskorjattu rakennus, johon toimintamme sopii erinomaisesti, iloitsee Kulhua. – Oman talon luoma yhteisöllisyys ja hieno toimintaympäristö saavat varmasti aikaan aivan uudenlaisia inspiroivia hetkiä.

Opiston puitteet tarjoavat myös uusia mahdollisuuksia.

– Opiston majoitus- ja muiden palvelutilojen puitteissa voidaan järjestää niin maa- ja valtakunnallisia kuin kansainvälisiäkin musiikkileirejä ja –tapahtumia, sanoo Kallioniemi.

 – Olemme erittäin tyytyväisiä Kankaanpään kaupunkiin työnantajana ja kiitämme sujuvasta yhteistyöstä, Kulhua jatkaa. – Nyt kuitenkin katsomme positiivisin mielin tulevaan ja odotamme, että pääsemme edelleen tarjoamaan laadukasta taiteen opetusta sekä elämyksellisiä kulttuurihetkiä koko seutukunnalle.

Musiikkiopiston vaiheittainen muutto Aspintalon tiloihin on jo käynnistynyt; ensimmäisenä siirtyvät pianistit yhteislyseolta pois ylioppilaskirjoitusten alta. Musiikkiopiston muuton aikana toimistoasiat kannattaa hoitaa toistaiseksi sähköpostitse tai puhelimitse.

Lisätietoja

Vt. rehtori Eeva Kulhua, Kankaanpään Musiikkiopisto

044 577 2461, eeva.kulhua@kankaanpaa.fi

Rehtori Marja Kallioniemi, Kankaanpään Opisto

044 7729 249, marja.kallioniemi@kopisto.fi