Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki

Kankaanpäästä Satakunnan vetovoimaisin yrittäjäkaupunki

Kankaanpää on elossa enemmän kuin koskaan. Se on uuden älyyn, taiteeseen ja hyvinvointiin nojaavan kaupunkistrategiansa voimin kehittämässä palveluitaan, tapahtumiaan sekä tukemassa paikallista elinkeinoelämää.

Kankaanpääsalissa tiistaina 30.1. järjestettävän elinkeinoseminaarin tavoitteena on käynnistää seutukunnan yrittäjien välinen yhteistyö Kankaanpään elinvoimaisuuden lisäämiseksi.

– Kankaanpää haluaa olla mukana kehittämässä seudullista yhteistyötä. Koemme tiedon, hyvien käytäntöjen ja ideoiden jakamisen tärkeänä osana seutukunnan yritysten liiketoiminta- ja kasvumahdollisuuksien edistämistä. Satakunnan vetovoimaisimmaksi yrittäjäkaupungiksi, ei tulla yhdessä yössä eikä vain omin voimin, elinkeinojohtaja Marko Rajamäki Kankaanpään kaupungilta sanoo.

Seminaari avaa Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n toiminnan lakkauttamisen vaikutuksia elinkeinopalveluiden järjestämiseen Kankaanpäässä ja koko seutukunnassa. Satakunnan ELY-keskuksen Anne Jortikka on mukana kertomassa, miten yrityksille suunnatut kasvupalvelut kehittyvät maakuntauudistuksen myötä. Vatajankosken Sähkön kehitysjohtaja Akseli Reho herättelee hakemaan ideoita liiketoiminnan kehittämiseen ennakkoluulottomasti oman toimialan ulkopuolelta. Kaupunkimuotoilija Päivi Raivion sydämellä ovat luovien alojen työllistymismahdollisuudet perinteisessä kivijalkakaupassa.

Paikalla on myös edustajia Kankaanpään Yrittäjät ry:stä, Kaseva ry:stä, Leader Pohjois-Satakunnasta, ProAgria Länsi-Suomesta, SAMK Kuvataide Kankaanpäästä ja SATAEDUsta.

Erityisesti seutukunnan yrittäjille ja muille elinkeinoelämän toimijoille suunnattu verkostotapaaminen on avoin kaikille halukkaille. Elinkeinoseminaari järjestetään Kankaanpäänsalissa (Kangasmoisionkatu 1, Kankaanpää) tiistaina 30.1. klo 9–12. Ilmoittautumiset pe 26.1. mennessä osoitteeseen: https://my.surveypal.com/elinkeinoseminaari

Seminaarin tarkempi ohjelma:

https://www.kankaanpaa.fi/html/fi/elinkeinoseminaari.html

Lisätiedot:

Marko Rajamäki, elinkeinojohtaja, Kankaanpään kaupunki, 040 717 7578, marko.rajamaki@kankaanpaa.fi
Johanna Luotolinna, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Kankaanpään kaupunki, 044 577 2212, johanna.luotolinna@kankaanpaa.fi