Kaupunginmuseon odotettu näyttely esittelee kauppaa Kankaanpäässä

Kaupoilla_Kankaanpäässä mainos

Kankaanpään kaupunginmuseon uusi näyttely ”Kaupoilla Kankaanpäässä – Kyläkaupat & Keskusta -85” tuo esiin Kankaanpään kauppahistoriaa kyliltä ja 80-luvulta.

Näyttely jakautuu kolmeen osaan: yhdessä näyttelysalissa ovat esillä Kankaanpään keskustan liikkeet vuonna 1985 ja toisessa Kankaanpään kylien kaupat koko 1900-luvulta. Lisäksi näyttelyssä on mukana muita kauppaan liittyviä teemoja.

Näyttely avautuu kansainvälisenä museopäivänä 18.5. ja on esillä aina 26.4.2020 saakka. Avajaispäivänä museoon on vapaa pääsy klo 12–16 ja näyttelyyn järjestetään opastuksia 12.30, 13.30 ja 14.30. Toukokuun ajan museo on auki viikonloppuisin klo 12–16 ja 1.6. alkaen museo on auki joka päivä klo 11–18.

Läpileikkaus vuoden 1985 kauppavalikoimaan sekä kylien kauppojen esittely

– Näyttely tarjoaa vuoden 1985 Kankaanpään muistaville nostalgiaa ja muistojen palautumista, muille avautuu ehkä yllättäväkin palvelutarjonnan runsaus, sanoo museoamanuenssi Anu Forss.

Vuoden 1985 aineistona ovat olleet Kankaanpään Aluesanomien lehtikuvat ja mainokset, Kankaanpään Seudut, palveluhakemistot ja yrittäjähaastattelut.

Näyttely on myös osa SAMK Kuvataide Kankaanpään vetämää Kortteeri-hanketta, jossa Kankaanpään kaupunginmuseo on mukana. Hankkeen tarkoituksena on kehittää ja elävöittää kauppojen kivijalkakulttuuria ja tämä näyttely pyrkii osaltaan vahvistamaan tätä tavoitetta ammentamalla voimaa historiasta.

Kylien kaupat on esitelty näyttelyssä koko viime vuosisadan ajalta. Kyläkauppoja on ollut Kankaanpään alueella paljon; joka kylällä on ollut ainakin Osuuskauppa, Osuusliike ja yksityiskauppa. Kaupat ovat vähentyneet viimeistään 1970–80-luvuilla jättämättä jälkeä museon kokoelmiin. Rakennuksista, jos ovat jäljellä, ehkä näkee, että kauppa se tuossakin on ollut, mutta muu tieto on vaikeasti selvitettävissä.

Museokävijöillä mahdollisuus jakaa muistojaan

Nyt avautuva näyttelykokonaisuus on nostalginen ja ennen kaikkea yhteisöllinen matka kivijalkakaupankäynnin historiaan.

– Näyttelyn aika on sellainen, että monella on muistoja ja tietoja aiheesta. Kankaanpääläiset ovat olleet todella aktiivisia näyttelyn valmistelun aikana. Haluamme täydentää näyttelyn kuluessa edelleen museon tietoja, joten näyttelyssä kävijöillä on mahdollisuus jakaa muistojaan, kertoo Forss.

Lisätiedot:

Anu Forss, museoamanuenssi, Kankaanpään kaupunki

044-5787454, anu.forss@kankaanpaa.fi