Kaupunki palkitsi vuoden 2020 työyhteisönä perhepäivähoitajat ja muisti koko henkilöstöä poikkeuksellisesta vuodesta

vuoden 2020 palkitsemistilaisuus kuvakaappaus

Kankaanpään kaupunki järjesti perinteisen henkilökuntatilaisuutensa perjantaina 18.12. Koronatilanteen vuoksi vuoden 2020 työntekijän/työyhteisön julkistamista sekä työmerkkipäivien muistamista seurattiin verkon välityksellä koko henkilöstölle lähetetyssä tilaisuudessa.

Kaupungin vuoden 2020 työyhteisö on perhepäivähoitajat – palkinto myös pääluottamusmiehille

Vuoden työntekijä/työyhteisö valitaan Kankaanpään kaupungin organisaatiossa vuosittain ja valintaa varten koko henkilöstö saa antaa ehdotuksensa määräaikaan mennessä. Yhteistyötoimikunta valitsee saapuneista ehdotuksista parhaimmiston ja lopullisen valinnan tekee kaupunginjohtaja.

Kaupunginjohtaja Mika Hatanpää luki julkistamispuheenvuorossaan ehdotusten mukana tulleen kattavan perustelun valinnalle:

”Omassa kotonaan työskentelevät perhepäivähoitajat ovat avanneet oman kotinsa ovet koronankin aikana pienille hoitoon tulijoille. Tässä ammatissa ei ole ollut mahdollista jäädä etätöihin. Oma koti ja perheenjäsenet ovat alttiita korona-virukselle päivittäin. Urhoollisesti he jaksavat puurtaa päivästä toiseen, tutkia ja touhuta lasten kanssa. Sää on aina oikea ulkoilulle. Pieni palkka suureen vastuuseen nähden saa heidät silti tekemään arvokasta työtään. Todellisia työtään rakastavia ihmisiä, joista kannattaa pitää kiinni ja heidän työnsä arvostusta parantaa. Onneksi on olemassa vielä perhepäivähoitajia.”

Vuoden 2020 työyhteisö on siis kaupungin perhepäivähoitajat, joita työskentelee kaupungilla yhteensä 20. Palkinnon vastaanotti perhepäivähoitajien puolesta Ulla Riihimäki, joka kertoi perhepäivähoitajien ottavan huomionosoituksen vastaan kiitollisin, yllättynein ja iloisin mielin.

Poikkeuksellisen vuoden johdosta kaupunki halusi myös työnantajana erikseen palkita koko henkilöstön tehdystä erinomaisesta työstä. Näin ollen kaupunki jakoi toisen vuoden työyhteisö –palkinnon henkilöstön edustajille eli pääluottamusmiehille. Palkinnon saivat sekä Kankaanpään että Honkajoen pääluottamusmiehet. Pääluottamusmiesten puolesta palkinnon vastaanotti Kristiina Yli-Rajala.

Lisäksi hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko toi tilaisuudessa esille työmerkkipäivämuistamiset, jotka oli tänä vuonna jaettu kullekin saajalle postitse. Kaupungilla 40 vuotta tuli täyteen 9 henkilöllä, 30 vuotta 9 henkilöllä ja 20 vuotta niin ikään 9 henkilöllä.

Henkilökunnan joulumuistamisella tuettiin paikallisia yrityksiä

Kaupunki on viettänyt henkilökuntajuhlaa normaalitilanteessa jouluruokailun merkeissä, mutta tänä vuonna tämä korvattiin henkilöstölle jaetuilla lahjakorteilla paikallisiin kankaanpääläisiin yrityksiin.

Lahjakortin sai valita seuraavista vaihtoehdoista: Kahvila-konditoria Postelli, Julian Leipomo, Paakarin Puoti, Kankaanpään Kukka Anttila, Kukkapuoti Unikko sekä Huhtahyvät. Kunkin lahjakortit arvo oli 20 € ja yritykset olivat valinneet tarjolle tietyn tuotteen tai tuotepaketin.

Lisätiedot

Mika Hatanpää, kaupunginjohtaja, Kankaanpään kaupunki
044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi

Anna Vanhahonko, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, Kankaanpään kaupunki
044 577 2213, anna.vanhahonko@kankaanpaa.fi