Kuntakuvataiteilija kohdattavissa kuukausittain erilaisissa työpajoissa

Kuntakuvataiteilija kohdattavissa kuukausittain erilaisissa työpajoissa

Kankaanpään kaupunki on mukana Satakunnan ammattikorkeakoulun koordinoimassa ja OKM:n rahoittamassa Kuntakuvataiteilija-hankkeessa, jonka suunnitteluvaihe käynnistyi keväällä. Kesän aikana kankaanpääläiset ovat saaneet osallistua kyselyyn, joka pyrkii selvittämään alueen väestön taiteeseen liittyviä elävöitystoiveita. Hankkeen projektikoordinaattorina ja kuntakuvataiteilijana aloittanut kuvataiteilija Mira Piitulainen tutkii jokaisen vinkin ja pohtii yhteistyössä kaupungin ja muiden tahojen kanssa, miten toiveisiin voitaisiin vastata. Tavoitteena on löytää myös alueen taideopiskelijoille kiinnostavia työskentelykohteita.

Konkreettisten taidekohteiden ja niiden pohtimisen ohella kuntakuvataiteilijalla on kuitenkin myös toinen tehtävä. On tullut aika kartoittaa tarkemmin kankaanpääläistä sielunmaisemaa taiteen ja kulttuurin perspektiivistä. Mitä 50-vuotiaan Kankaanpään kaupungin väki ajattelee taiteesta ja kulttuurista vuonna 2022, millainen suhde taidekaupunkilaisilla on väreihin tai havaintoihin? Entä keitä ne todelliset taiteilijat ovatkaan?

Kohtaa kuntakuvataiteilija on työpajojen sarja, joihin alueella viihtyvä väki on matalalla kynnyksellä lämpimästi tervetullutta. Syyskuusta alkaen kuntakuvataiteilija on kohdattavissa yhtenä päivänä kuukaudessa paikan päällä Kankaanpäässä, pari kertaa Honkajoen alueella ja muina aikoina sähköisten kanavien kautta.

Kullakin työpajalla on oma teemansa ja työpajakokonaisuudesta kertyvä materiaali järjestäytyy kesällä 2023 yhteisötaideteokseksi.  Sanaa, kuvaa, visualisoitua tietoa ja ääntä yhdistävä kokonaisuus tunnustelee kankaanpääläistä pulssia kiinnostavalla ja iloisella tavalla. Eikä tässä vielä kaikki! Näyttelyn jälkeen työpajoissa syntynyt kokonaisuus sinetöidään aikakapseliin, josta se paljastetaan yleisölle seuraavan kerran 50 vuoden päästä Kankaanpään täyttäessä 100 vuotta. Jos hyvin käy, myös tuolloin 86-vuotias kuntakuvataiteilija pääsee osallistumaan juhlahulinoihin!

Kohtaa kuntakuvataiteilija -työpajoissa yhdistyvät haastattelut ja tekeminen. Ne ovat foorumi aivan erityisille keskusteluille, joihin voit tuoda sinulle sopivimman panoksen, sillä joskus lyhytkin tapaaminen voi olla kestoaan merkityksellisempi. Osallistumistasi tarvitaan, sillä juuri sinä olet alueesi tarkkanäköisin asiantuntija.

Kuntakuvataiteilija tekee tiivistä yhteistyötä Kankaanpään kaupungin kanssa ja ilmoittaa liikkeistään Kankaanpään tiedotuskanavilla, joten pysy kuulolla!

 

Lisätiedot:

Projektikoordinaattori, kuntakuvataiteilija Mira Piitulainen, p. 044 710 3194, mira.e.piitulainen@samk.fi

Elinkeinojohtaja Marko Rajamäki, Kankaanpään kaupunki, p. 040 717 7578, marko.rajamaki@kankaanpaa.fi