Tapalan peruspalvelukeskuksen peruskorjaus- ja laajennushanke käyntiin

pääterveysaseman kyltti

Kankaanpäässä on tehty viimeisen 10 vuoden aikana isoja kiinteistöjen peruskorjaus- ja kehittämishankkeita, joilla on parannettu merkittävästi kaupungin palvelutarjonnan tasoa. Tällä hetkellä on meneillään mittava liikuntakeskuksen remontti ja nyt käyntiin pääsee myös Tapalan peruspalvelukeskuksen peruskorjaus- ja laajennushanke, kun hankkeen ensimmäisen vaiheen urakkasopimukset allekirjoitettiin Kankaanpään kaupungin sekä urakoitsijoiden välillä.

Tapalan keskus palvelee kaikkia Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän eli PoSan kuntien asukkaita. Se on rakennettu 1980-luvulla ja laajennettu 1990-luvulla. Kiinteistön omistaa Kankaanpään kaupunki ja PoSa on siinä vuokralla.

– Tapalan peruspalvelukeskus tuottaa palveluita koko seutukunnan alueelle ja sillä on iso merkitys myös alueemme vetovoiman kannalta, korostaa kaupunginjohtaja Mika Hatanpää. – Vaikka valtakunnallinen sosiaali- ja terveysuudistus kaatui ja tulevaisuus näyttää edelleen sen suhteen epävarmalta, on peruspalvelukeskuksen hanke ehdottoman tarpeellinen. Sillä varmistamme tärkeiden terveyspalveluiden pysymisen lähellä.

Peruspalvelukeskus saa ajanmukaiset tilat – hammashoitola siirtyy keskustasta Tapalaan

Pääterveysaseman peruskorjaushankkeen ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan 1990-luvulla valmistuneeseen laajennusosaan peruskorjaus- ja huonetilamuutoksia. 1990-luvun laajennusosan yhteyteen rakennetaan uudisrakennusosa, johon tulee fysioterapiatilat (n. 1000m2), väestösuojatilat, jätekeskus ja hammashoitolan toimitilat (n. 727m2). Uudisosan toiseen kerrokseen rakennetaan henkilöstölle sosiaalitilat. Valmista on tarkoitus olla lokakuussa 2020. Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio on 5,1 milj. euroa ja kokonaisuudessaan hanke on laajuudeltaan noin 10 milj. euroa.

Ensimmäisessä vaiheessa mukana olevat urakoitsijat ovat: YIT Suomi Oy, Pori (pääurakoitsija), TecSec Oy, Kankaanpää (sähköurakoitsija), Ilmastointi Salminen Oy, Pori (IV-urakoitsija), Vehmasputki Oy, Pori (LV-urakoitsija) sekä P.A.K. Melo Oy, Ylöjärvi (rakennusautomaatio).

Tämän jälkeen hankkeen työlistalla on mm. päivystyspoliklinikan uudistaminen, vuode-osaston tilojen ajantasaistaminen sekä muiden rakennuksen osien peruskorjaus. Ennen hankkeen aloitusta kiinteistön alueella on jo tehty piharakennus- ja liikennejärjestelytöitä sekä rakennettu viemäri- ja hulevesilinjoja.

Lisätiedot:

Matti Halme, rakennustyön valvoja, Kankaanpään kaupunki

044 577 2630, matti.halme@kankaanpaa.fi