Jämintien toimenpiteet ovat osa kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelmaa

Karttakuva Jämintien kiertoliittymän suunnitelmasta

Jämintielle, K-Citymarketin kohdalle tulevan kiertoliittymän valmistelu etenee. Asemakaavaehdotus on jo ollut nähtävillä ja katusuunnitelmaehdotus on nähtävillä parhaillaan 9. toukokuuta 2025 asti. Katusuunnitelma voidaan hyväksyä, kun asemakaavamuutos on saanut lainvoiman. Rakentamistyöt voivat alkaa aikaisintaan syksyllä 2025, jos kaikki edellytykset aloittamiseen täyttyvät. 

Kankaanpään kaupungille on laadittu liikenneturvallisuussuunnitelma vuonna 2017. Nyt toteutusvaiheeseen etenemässä oleva Jämintien toimenpidealue on yksi liikenneturvallisuussuunnitelmassa esitetyistä muutosalueista. Jämintien liikenneturvallisuustoimenpiteitä on toteutettu jo vuonna 2024 vaiheen 1 osalta ja vaihe 2 koskee Arvonkujan ja Koskurinkujan risteysaluetta. Liikenneturvallisuussuunnitelmassa alueelle on esitetty keskisaarekkeen toteuttamista ja kaistajärjestelyjä.  

– Kaupunki on laatinut suunnitelmaluonnoksen katumuutoksesta liikenneturvallisuussuunnitelman esityksen mukaisena jo vuonna 2022, jonka jälkeen Keskolta on tullut esitys muutosten korvaamisesta kiertoliittymällä. Esitykseen on johtanut osin se, että liikenneturvallisuussuunnitelman mukaan Keskuskadulta kiellettäisiin turvallisuussyistä kääntyminen Citymarketin pihaan Arvonkujan kohdalla, jolloin kaikki kaupalle tuleva liikenne tapahtuisi jatkossa Jämintien liittymän kautta, selvittää Kankaanpään kaupungin tekninen johtaja Pentti Saloniemi. 

Molemmat Arvonkujan ja Koskurinkujan risteysalueelle suunnitellut vaihtoehdot vaativat toteutuakseen kaavamuutoksen, koska suunnitellut ratkaisut eivät mahdu kaavan mukaiselle katualueelle kaikilta osin.  

Kustannusten osalta vaihtoehdot ovat kaupungille samaa tasoa. 

–  Liikenneturvallisuussuunnitelman mukaisen ratkaisun kustannukset kaupungille olisivat olleet noin 160 000 – 180 000 euroa. Kiertoliittymävaihtoehdon kustannukset ovat kokonaisuudessaan noin 360 000 euroa, josta Kesko on laaditulla sopimuksella sitoutunut maksamaan puolet, eli enintään 180 000 euroa, Saloniemi toteaa. 

Jämintien ja Keskuskadun risteysalue arvioidaan uudelleen 

Kaupungin teknisten palveluiden työohjelmassa on lisäksi vuodelle 2025 hyväksytty Jämintie – Keskuskatu-risteysalueen uudelleentarkastelu välillä Käpylänkatu – Hiitolankatu.  

– Jämintien ja Keskuskadun risteysalueen osalta on myös aiemmin laadittu katusuunnitelma, jossa järjestelyt toteutetaan kaistajärjestelyin ja saarekkein. Suunnitelmaa tullaan kuitenkin tarkastelemaan osana isompaa kokonaisuutta uudelleen ja arvioidaan myös muut mahdolliset risteysalueen liikkumisen järjestelyvaihtoehdot, kertoo Saloniemi. 

Liikenneturvallisuuden parantaminen vaatii eri toimijoiden yhteistyötä. Kaupungin tekniset palvelut ja Varsinais-Suomen ELY-keskus vastaavat liikenneympäristön turvallisuudesta, kun taas maankäytön suunnittelulla ohjataan liikkumistarpeita ja turvallisuutta pitkällä aikavälillä.  

Liikenneturvallisuus tulee huomioida laajasti eri hallintokunnissa, ja poliisin valvonta sekä Liikenneturvan asiantuntijuus tukevat tätä. Jokaisen liikkujan vastuullinen toiminta on arjessa keskeistä. Liikenneturvallisuussuunnitelma ohjaa Kankaanpään kaupungin ja yhteistyötahojen tavoitteellista ja jatkuvaa työtä turvallisuuden ja kestävän liikkumisen hyväksi. 

 

Lisätiedot:  

Tekninen johtaja Pentti Saloniemi, Kankaanpään kaupunki, 044 577 2620, pentti.saloniemi@kankaanpaa.fi