Kankaanpään talousarvioehdotus 2026 tukee vakaata kehitystä

Kankaanpään talousarvioehdotus 2026 tukee vakaata kehitystä

Kankaanpään kaupunginvaltuusto käsittelee vuoden 2026 talousarviota ja vuosien 2027–2028 taloussuunnitelmaa 8. joulukuuta pidettävässä kokouksessaan.  

Kankaanpään kaupunginjohtaja on antanut talousarvioehdotuksensa vuodelle 2026. Ehdotus luo vakaan pohjan kaupungin toiminnalle ja mahdollistaa keskeisten palveluiden ylläpitämisen myös muuttuvassa toimintaympäristössä. Tavoitteena on varmistaa kaupungin peruspalvelujen laatu, elinvoiman vahvistaminen sekä kaupunkirakenteen pitkäjänteinen kehittäminen.  

Vuoden 2026 talousarvioehdotus on noin miljoona euroa alijäämäinen. Taloussuunnitelmavuodet 2027–28 ovat lisäksi yhteensä noin 5,7 miljoonaa euroa alijäämäisiä. Kaupungilla on kertynyttä ylijäämää noin 11 miljoonaa euroa. Ennustetulla kehityksellä ylijäämäpuskurit kuitenkin vähenevät nopeasti, elleivät valtuustossa hyväksyttyjen tasapainottamistoimien vaikutukset toteudu suunnitellusti. 

Kaupunginjohtajan ehdotus ottaa huomioon myös tulevien vuosien rakenteelliset muutokset, kuten väestökehityksen, valtionosuusjärjestelmän uudistukset ja lukiorahoituksen muutokset. Näitä seurataan tarkasti, jotta palveluita voidaan kehittää ennakoivasti. 

– Kankaanpää on hyvässä asemassa. Kun ennakoimme muutoksia ajoissa, voimme tehdä ratkaisuja, jotka turvaavat palvelut ja vahvistavat kaupungin elinvoimaa pitkällä aikavälillä, kaupunginjohtaja Mika Hatanpää painottaa. 

– Tilikausi 2026 on alijäämäinen ja lisäksi taloussuunnitelmavuosiin kohdistuu taloudellista painetta. Edellisien vuosien talouskehitys luo kuitenkin melko vahvan pohjan tulevaan. Kulunut tilikausi on taloudellisesti tähän saakka toteutunut talousarviota paremmin. Talouden tasapainoon on kiinnitetty paljon huomiota ja tehty myös vaikeita ratkaisuja, toteaa talousjohtaja Ari Virolainen. 

Investoinnit erittäin maltillisella tasolla 

Kaupungin kestävä talous edellyttää erittäin maltillista investointitasoa johtuen heikentyvästä taloustilanteesta ja aiemman raskaan investointiohjelman vaikutuksista. Investointitason madaltaminen oli osa valtuustossa hyväksyttyä talouden tasapainotusta. 

Vuonna 2026 investointien nettomäärä on 3,0 miljoonaa euroa. Panostukset kohdistuvat erityisesti: 

  • liikenneväylien parantamiseen
  • kunnallistekniikan ylläpitoon
  • rakennusten perusparannuksiin 

Investointitaso on kaupungin taloustilanteeseen nähden maltillinen ja tukee peruspalveluiden sujuvuutta. Velkamäärä vähentyisi esityksen mukaa noin puoli miljoonaa euroa. Kaupungin velkamäärä on kuluvana vuotena laskenut alle 50 miljoonan euron. Velkamäärä on edelleen korkea, mutta sitä on viime vuosina lyhennetty merkittävästi. 

 

Lisätiedot: 

Mika Hatanpää, kaupunginjohtaja, Kankaanpään kaupunki, 044 577 2210, mika.hatanpaa@kankaanpaa.fi    

 Ari Virolainen, talousjohtaja, Kankaanpään kaupunki, 044 577 2241, ari.virolainen@kankaanpaa.fi