Kutsunnat 2025 – etsivien aikalisätoiminta tukee nuoria luottamuksellisesti

Lähikuva etsivistä nuorisotyöntekijöistä

Kutsunnat käynnistyvät 15. lokakuuta kello 9.00 Kankaanpääsalissa kankaanpääläisille ja 16. lokakuuta kello 9.00 vuorossa Jämijärvi, Karvia ja Pomarkku.

Kutsunnoissa toimivat aikalisäohjaajina etsivät nuorisotyöntekijät Noora ja Mikaela. Kutsunnoissa jokaiselle tarjotaan mahdollisuus keskustella luottamuksellisesti häntä askarruttavista asioista. Keskusteluja voidaan jatkaa tapaamisissa kutsuntojen ulkopuolella nuoren niin toivoessa. Mikään asia ei ole liian pieni tai suuri yhdessä mietittäväksi. Etsivät auttavat nuoria niin palvelukseen valmistautumisessa kuin muissakin heille tärkeissä kysymyksissä.

Toiminta on aina luottamuksellista, vapaaehtoista sekä maksutonta ja siihen voi hakeutua ennen kutsuntoja, kutsunnoissa, palveluksen aikana tai palveluksen päättyessä.

Ota mukaan kutsuntoihin:

  • Ajokortti, passi tai poliisin myöntämä henkilöllisyystodistus
  • Lääkärintodistus mikäli terveydentilassasi on tapahtunut palveluskelpoisuuteen vaikuttavia muutoksia terveystarkastuksen jälkeen

Huom! Kutsuntatilaisuuteen on osallistuttava henkilökohtaisesti. Luvan kutsunnoista poisjäämiseen voi antaa vain aluetoimisto. Jos olet estynyt osallistumaan kutsuntakuulutuksen mukaiseen kutsuntatilaisuuteen, ota yhteys omaan aluetoimistoosi.

Lisätietoa sivulla: Aikalisätoiminta