Maakotka elinpiirinsä rajalla

Maakotka elinpiirinsä rajalla

Kankaanpään pääkirjasto, Kangasmoisionkatu 1, 38700 Kankaanpää
Järjestäjä: Kankaanpään kirjasto

Galleria Hetken syyskuun näyttely

Galleria Hetken syyskuun näyttelynä on maakotka-aiheinen valokuvanäyttely.

Valokuvaaja Mia Surakka on sekä kotimaassa että kansainvälisesti palkittu luontokuvaaja Tampereelta. Surakan sydäntä lähellä on luonnon monimuotoisuuden ja kauneuden ikuistaminen kuviksi.

Maakotka on palaamassa eteläiseen Suomeen aktiivisten suojelutoimenpiteiden ansiosta. Sen eteläisimmät reviirialueet ovat Pohjois-Satakunnan, Pohjois-Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan rajoilla.

Näyttelyn tavoitteena on tuoda maakotkien ja muiden uhanalaisten lintujen haastavaa tilannetta laajempaan tietoisuuteen. Surakka toivoo, että kävijät oppisivat lisää tästä upeasta linnusta ja sitä myötä haluaisivat omalta osaltaan olla maakotkan puolustajia.

Näyttely on osa Karvian ja Parkanon rajaseudun suoalueiden tunnettuuden vahvistaminen -hanketta, jonka toteuttamiseen Karvian ja Parkanon elinympäristön puolesta ry on saanut rahoitusta Euroopan maaseuturahastolta 2023-2027 (Leader-rahoitus/Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry).

Hankkeen tavoitteena on tehdä tunnetuksi Karvian ja Parkanon rajaseudun soidensuojelualueita ja niillä elävien uhanalaisten eläinten merkitystä. Suojelualueista merkittävin on Häädetkeitaan vuonna 1956 perustettu luonnonpuisto, joka on yksi Suomen vanhimmista ja tiukimmin suojelluista luonnonpuistoista.

Hankkeen yhteistyökumppanina toimii Ylä-Satakunnan ympäristöyhdistys ry.

Ma 7.9. klo 17 Mia Surakka on paikalla kirjastossa kertomassa maakotkasta ja luontovalokuvaajan työstä.

Näyttelyyn voi tutustua kirjaston palvelu- ja omatoimiaikoina.

Palveluajat: ma-ti 11-19, ke-pe 11-17.

Omatoimiaika joka päivä 7-21.

Vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

NäyttelytKirjastotapahtumatKirjallisuus

Lisätiedot SatakuntaEvents →