Kappale kauneinta Suomea – The Beauty of Errors (K7)

Kappale kauneinta Suomea – The Beauty of Errors (K7)

Keskuskatu 28, 38700 Kankaanpää

Kotimainen dokumenttielokuva kertoo perheen sisäisistä riippuvuussuhteista, miten ne muuttuvat ja mikä merkitys perheellä on.

Muutoksen tuulet puhaltavat Teron elämässä. Paras ystävä Henri, oma poika, löytää rinnalleen tyttöystävän, ja pienessä mökissä ei ole enää tilaa neljälle. Isän ja koiran on muutettava omaan tupaan, josta manaajan on karkoitettava pahat henget. Yksinäisyys ja etäisyys poikaansa saa Teron elämän horjumaan ja Henrin huolestumaan isänsä hyvinvoinnista.

The Beauty of Errors kertoo perheen sisäisistä riippuvuussuhteista, miten ne muuttuvat ja mikä merkitys perheellä on. Muutos heijastuu erityisesti Teroon, joka joutuu pohtimaan ehkä jopa itsestäänselvyytenä pitämiään asioita. Isovanhemmat ovat aina huolehtineet pojistaan Terosta ja Henristä. Heikki-papan lonkkavaivat ja Pirjo-mummin ikääntyminen kääntävät asetelman päälaelleen. Samalla Tero joutuu kohtaamaan kipeän todellisuuden: Henri ei ole enää lapsi. Teron on opittava päästämään irti ja kohdattava maailma yksin.

"Kovasikajutun ohjanneen dokumentaristin Jukka Kärkkäisen uutuus Kappale kauneinta Suomea vie katsojan syrjäseudulla elävään perheen keskelle. Tulos on erinomainen." - L.V./ HS

"Kappale kauneinta Suomea on huippudokumentti täynnä draamaa ja komiikkaa" -K.K./ Suomen Kuvalehti

15 €
Teatteri ja esitykset

Lisätiedot SatakuntaEvents →