Uimaan pääsee jälleen 1.6. alkaen – myös kirjasto ja museo avautuvat

Uimahallin iso allas

Kankaanpään kaupungin eri toimipaikat avautuvat viranomaisten ohjeistusten mukaisesti 1.6. alkaen. Tämä tarkoittaa, että liikuntakeskus, kaupunginkirjasto sekä kaupunginmuseo ovat jälleen avoinna yleisölle. Myös Nuorisotila Ketun Golo on auki kesäkuun alkuviikolla ja ja toimintakeskus Solmun palvelut avautuvat.

Kaikkien tilojen käyttöönotossa noudatetaan toimenpiteitä, joilla avaaminen voidaan suorittaa hallitusti ja turvallisesti. Asiakaspalvelupisteille on asennettu suojapleksejä, tiloissa kulkemiseen on tehty opasteita ja joitain palveluita, kuten esimerkiksi uimahallin saunat, ei oteta vielä tässä vaiheessa käyttöön.

Asiakaspalvelutilanteet pyritään hoitamaan lyhyesti ja turvavälejä noudattaen. Kävijämääriä seurataan ja katsotaan, ettei tiloihin tule ruuhkaa. Liikuntakeskuksen eri tilojen ja kirjaston lehtisalin osalta on asetettu tarkemmat kävijämäärärajat.

Tiloissa kävijöiden tulee noudattaa hygienia- sekä turvaväliohjeistuksia eikä tiloihin saa saapua sairaana.

Kaupungin muut toimipaikat mukaan lukien kaupungintalo ovat vielä toistaiseksi suljettuna. Asiointi pyydetään hoitamaan puhelimitse ja sähköpostitse.

Alla ovat toimipaikkojen kesäkauden aukioloajat sekä toimipaikkojen käytäntöihin liittyvät tarkemmat ohjeet.

Kaikki toimipaikat ovat suljettuna juhannuksena 19.-21.6.

Kaupunginkirjasto

Yhteystiedot: Kangasmoisionkatu 1, puh. 044 577 2421, kirjasto.kankaanpaa.fi  

1.-18.6.

ma-pe lehtisali klo 9-19, lainaussali klo 11-19, la klo 10-14

juhannusaatonaattona lehtisali klo 9-15, lainaussali klo 10-15

22.6.-31.8.

ma-to lehtisali klo 9-18, lainaussali klo 12-18, pe lehtisali klo 9-15, lainaussali klo 10-15, la suljettu

Lehtisalissa max. asiakasmäärä 10 hlöä. Asiakastietokoneita on vähennetty ja niiden käyttöaika on max. 1 h. Laajemmat tiedonhaut yms. selvittelyt suositellaan hoitamaan ensisijaisesti puhelimella tai sähköpostilla.

Kaupunginmuseo

Yhteystiedot: Museokatu 10, Niinisalo, puh. 044 578 7454, www.kankaanpaa.fi/museo

1.6.-30.8. päivittäin klo 11-18 (suljettu juhannuksena)

Perusnäyttelyt avoinna. Myöhemmin kesäkuussa avautuu näyttely: “Viiva – suunniteltu modernin arkkitehtuurin Kankaanpää”.

Liikuntakeskus

Yhteystiedot: Jämintie 10, puh. 044 577 2680, www.kankaanpaa.fi/liikuntakeskus

Uimahalli

1.-12.6. sekä 22.-26.6. ma-pe klo 8-15 uimakoulut (ei yleisöä), ma, ti ja to klo 15.15-21, ke ja pe klo 15.15-20

15.-18.6. ma ja ti klo 8-21, ke klo 8-20, to klo 8-18

Ei aamu-uintia. Saunat, vesiliukumäki, ponkku ja hierontasuihkut eivät ole käytössä. Uimahallin max. asiakasmäärä 50 hlöä

Muu liikuntakeskus

1.-12.6. sekä 22.-26.6. ma–pe 8-21

15.-18.6. ma-ke klo 8-21, to klo 8-18

Max. asiakasmäärät: kuntosali, painisali 10 hlöä, painonnostosali, nyrkkeilysali 5 hlöä, palloiluhalli 30 hlöä (10 hlöä/osio)

29.6 – 2.8. Uimahalli ja liikuntakeskus ovat suljettuna

Nuorisotila Ketun Golo

Yhteystiedot: Knuuttilankatu 9, puh. 040 5730 910, www.kankaanpaa.fi/nuorisotila-ketungolo/

2-4.6. klo 12-18

Toimintakeskus Solmu

Yhteystiedot: Jalavankatu 2, puh. 044 577 2473 (ark. klo 10-16), www.kankaanpaa.fi/toimintakeskus-solmu/

Pesu-/korjaushalli auki ajanvarauksella 27.5. alkaen. Leivintuparakennus varattavissa 1.6. alkaen.

Muut toimipaikat

Kaupungin muut toimipaikat ovat pääsääntöisesti toistaiseksi suljettuna. Kaupunki pyytää kaikessa asioinnissa käyttämään ensisijaisesti puhelinta tai sähköpostia henkilökohtaisen asioinnin sijaan. Välttämättömiä tapaamisia järjestetään harkinnan mukaan sovittaessa ajanvarauksella.

Yhteystiedot: www.kankaanpaa.fi/yhteystiedot. Puhelinvaihde: 02 57 700