Kankaanpään VPK ja AKT 057 lahjoittivat tänään huomioliivejä Kankaanpään varhaiskasvatukselle. Liivit tulevat käyttöön Petäjäisen, Impivaaran ja Taimitarhan päiväkotien lapsille. Liivien painatus toteutettiin yhteistyössä Emronin kanssa.
Lahjoituksen luovutustilaisuudessa olivat mukana Kankaanpään VPK:n varhaisnuoriso-osaston johtaja Taru Vienola, AKT 057:n nuorisovastaava Juho Kivimäki, Päiväkoti Petäjäisen Vadelmavintin lapsia sekä heidän varhaiskasvatuksen opettajansa Tessa Salmi.
Petäjäisen päiväkodin johtaja Suvi Joensuu kertoo olevansa lahjoituksesta erittäin kiitollinen. ”Huomioliivit tulivat meille todella tarpeeseen. Yhteistyö sujui kaikin puolin erinomaisesti ja oli hienoa, että toiveita mm. värien suhteen kuunneltiin,” Joensuu kiittää.
Huomioliivit lisäävät lasten näkyvyyttä ja turvallisuutta erityisesti retkillä ja ulkoilutilanteissa. Kaupunki kiittää lahjoittajia tärkeästä panoksesta lasten turvallisuuden edistämiseen.
