Kaupungin kesätyöpaikat kesälle 2026 haussa 17. helmikuuta saakka

Kesäinen puistokuva

Kankaanpään kaupunki hakee kesätyöntekijöitä kaupungin Rakennettu ympäristö -tulosyksikköön pääasiassa yleisten alueiden kunnossapitotehtäviin. Työtehtävät koostuvat pääosin puisto- ja puutarha-alueiden hoidosta ja siistimisestä annettujen ohjeiden mukaisesti. Työhön voi sisältyä myös muita erikseen annettavia tehtäviä.

Työkohteet sijaitsevat eri puolilla Kankaanpään keskustaa tai Honkajoen taajama-alueella.

Vaatimukset hakijalle: Hakijan tulee olla työn alkaessa vähintään 16-vuotias ja alle 24-vuotias. Etusijalla ovat hakijat, jotka eivät ole aiemmin olleet kaupungin palveluksessa. Hakijalta odotamme täsmällisyyttä, reippautta sekä innostunutta ja positiivista asennetta.

Työaika: viikkotyöaika on 38 h 15 min.

Työajat ovat:

  • maanantai – keskiviikko kello 7.00–16.00
  • torstai kello 7.00–15.15
  • perjantai kello 7.00–15.00

Työpäivään sisältyy tunnin ruokatunti.

Palkka: kuukausipalkka 1570 euroa.

Meillä saat arvokasta kokemusta työelämästä ja pääset luomaan hyödyllisiä verkostoja tulevaisuutta varten. Pääset tekemään aitoja työtehtäviä muiden työntekijöiden rinnalla. Arvostamme tuoreita näkemyksiä sekä mukanasi tuomia uusia tietoja ja taitoja.

Työsuhteen kesto on noin yksi kuukausi.

Voit valita toiveesi mukaisen työajankohdan kolmesta vaihtoehdosta (voit valita myös kaikki ryhmät), jotka ovat alustavine valintamäärineen seuraavat:

  1. ryhmä 6. toukokuuta – 5. kesäkuuta (Kankaanpää: 4 henkilöä)
  2. ryhmä 4. kesäkuuta – 3. heinäkuuta (Kankaanpää: 6 henkilöä ja Honkajoki: 2 henkilöä)
  3. ryhmä 6. heinäkuuta – 7. elokuuta (Kankaanpää: 6 henkilöä ja Honkajoki: 2 henkilöä)

Hakemuksessa voit lisäksi ilmoittaa toiveesi työskentelyalueesta: Kankaanpään kaupungin alue tai entisen Honkajoen kunnan alue.

Hakemukset tulee jättää Kuntarekry.fi -palvelussa viimeistään 17. helmikuuta 2026 kello 18.00.

Henkilövalinnat tehdään maaliskuussa. Valitsematta jääneet hakijat voidaan sijoittaa varasijalle mahdollisia peruutuksia ja lisävalintoja varten. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä sähköpostitse.

 

Lisätietojen antajat:

Yhdyskuntatekniikan päällikkö Petri Kallio
044 577 2171
petri.kallio@kankaanpaa.fi

Puutarhuri Elina Jokinen
044 577 2741
elina.jokinen@kankaanpaa.fi

Puutarhuri Kimmo Nurminen
044 577 2622
kimmo.nurminen@kankaanpaa.fi