Kankaanpään kaupungin työhyvinvointi pysynyt vakaana – useissa kohdissa näkyy pientä myönteistä kehitystä

Kankaanpään kaupungin työhyvinvointi pysynyt vakaana – useissa kohdissa näkyy pientä myönteistä kehitystä

Kankaanpään kaupunki toteutti joulukuun aikana työhyvinvointikyselyn, jossa mitattiin työntekijän, työyhteisön ja organisaation työhyvinvointia. Kysely toteutettiin yhteistyössä kuntien eläkevakuuttaja Kevan kanssa. Kyselyyn vastasi 310 työntekijää ja vastausprosentti oli noin 63.

– Kysely antaa tärkeää tietoa työhyvinvoinnin tilanteesta. Kokonaiskuva on pysynyt hyvällä tasolla, ja useissa kohdissa nähdään pientä myönteistä kehitystä, kuvailee kaupungin hallinto- ja henkilöstöjohtaja Anna Vanhahonko.

Edellinen vastaava työhyvinvointikysely toteutettiin vuodenvaihteessa 2023–2024 myös Kevan verkkotyökalua käyttäen, joten tulokset ovat pääosin vertailukelpoisia. Tuloksissa on nähtävillä myös 91 muun keskisuuren kunnan vastaavat verrokkitiedot. 

Työhyvinvointia tarkasteltiin laajasti

Työhyvinvointikyselyssä tarkasteltiin muun muassa työyhteisön toimivuutta, työtehtäviä ja voimavaroja, työhön liittyviä tuntemuksia, esihenkilötyötä, työnantajan toimintaa sekä käsitystä työnantajasta.

Tuloksissa näkyi hienoista nousua esimerkiksi seuraavien väittämien kohdalla: ”Jokainen työyksikössäni tietää sen tärkeimmät tehtävät ja toimintatavat”, “Työyhteisössäni huolehditaan perehdyttämisestä” ja ”Työ tarjoaa minulle mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen”. Hieman laskua oli esimerkiksi väittämässä ” Työyksikössäni toimitaan yhteisesti sovittujen toimintatapojen mukaisesti”.

Kyselyn perusteella kaupunki näyttäytyy vahvana työnantajana: 86,7 % vastaajista suosittelisi nykyistä työpaikkaa tuttavalleen. Esihenkilöiden osalta vastaava lukema on peräti 94,1 %.

Esihenkilöillä ajankäyttö kehittämiskohteena

Kaupungin esihenkilöt ovat mukana koko kaupungin tuloksissa, mutta esihenkilöiden vastauksista saatiin erillinen raportti.  Tämä mahdollistaa esihenkilötyöhön, johtamiskäytäntöihin ja esihenkilöiden työhyvinvointiin liittyvien ilmiöiden tarkemman tarkastelun sekä tukee johtamisen ja esihenkilötyön kehittämistä.

–Esihenkilöistä kyselyyn vastasi 34 henkilöä 36:sta ja vastausten perusteella työhyvinvoinnin kokonaistilanne on hyvä. Erityisesti ajankäyttö nousee kuitenkin vastauksissa kehittämiskohteeksi. Vain noin puolet esihenkilöistä kokee, että heillä on riittävästi aikaa saada työnsä tehdyksi, Vanhahonko selvittää.

Säästöohjelman vaikutukset osana kyselyä

Kyselyyn sisältyi uutena teemana kaupungin säästöohjelman vaikutukset työhyvinvointiin. Suurin osa vastaajista (52,8 %) koki säästöohjelman ja siihen liittyneiden toimenpiteiden vaikuttaneen työtehtäviin. Vaikutuksen työhyvinvointiin arvioi negatiiviseksi 35,6 % vastaajista.

–Kyselyn avulla saatu palaute auttaa meitä säilyttämään työhyvinvoinnin vahvuuksia ja tekemään yhdessä käytännön parannuksia siellä, missä niille on eniten tarvetta, painottaa Vanhahonko.

Työhyvinvointikyselyn tulokset koko henkilöstön osalta 2025 (PDF)
Työhyvinvointikyselyn tulokset esihenkilöiden osalta 2025 (PDF)

Lisätiedot:

Anna Vanhahonko, hallinto- ja henkilöstöjohtaja, Kankaanpään kaupunki, 044 577 2213, anna.vanhahonko@kankaanpaa.fi

 

Kuva: Martti Tikka / Kuvaseura Pikseli