Kulttuurikevät huipentuu taideviikkoon ja museon uuden näyttelyn avajaisiin

väkeä taidekoulun pihalla

Kuluneen kevään aikana on saatu jälleen nauttia Kankaanpään hienosta kulttuuritarjonnasta. Kevät huipentuu tällä viikolla Kankaanpään taidekoulun (SAMK Kuvataide Kankaanpää) järjestämään Taideviikkoon sekä Kankaanpään kaupunginmuseon uuden näyttelyn avajaisiin.

Taideviikolla kannattaa lähteä liikkeelle

 – Tavoitteenamme on tuoda taide ja taidekoulu lähemmäs kankaanpääläisiä, kertoo projektitutkija Saija Mustaniemi SAMK Kuvataide Kankaanpäästä. – Kuvataiteen opintovuosi huipentuu keväällä ja tulevan kesän aikana erilaisen projektitoteutusten sekä näyttelyiden muodossa. Teoksia on sijoitettu hieman piilottaenkin kaupunkitilaan ja lähiympäristöön. Kulttuurikevään osana oleva Taideviikko antaa taideopiskelijoille mahdollisuuden tuoda teoksiaan esille ja avata kuvataiteen koulutusta myös laajemmalle yleisölle, Mustaniemi jatkaa.

Taideviikon ohjelma on kiinnostava ja monipuolinen. Tässä poimintoja tulevasta, toiset projektit jatkuvat taideviikon jälkeenkin ja niistä pääsee nauttimaan myös kesän aikana: (Lataa tästä koko taideviikon esite)

  • Taideopiskelija Elli Flinkin taidekehään perustuva Runokehä-projekti alkoi jo maaliskuussa yhteisten runojen työstämisellä kankaanpääläisten kanssa. Runot tulevat esille Kahvila Postelliin taideviikon aikana sekä runojen teokset löydettäviksi kaupunkitilaan.
  • Somessa Mies metsässä -nimellä tunnettu taideopiskelija Petri Haavisto tuo esille Metsä-ulkoilmanäyttelynsä. Töihin pääsee tutustumaan Kankaanpään harjoituskenttien läheisyydessä (Niementie) aina 31.7. saakka.

Taidekoulun opiskelijoiden työskentelyä on myös mahdollista päästä näkemään työnäytöksissä:

  • Myllymäen alueen alikulkutunneleissa (Tapalankatu ja Toivontie) on meneillään kuvataiteen seinämaalausopintojakson projekti 17.5. asti.
  • Maanantaina 13.5. klo 12–17 pääsee seuraamaan keramiikan rakupolttoa taidekoululla Taidekoulun sisäpihalla. Työssä ovat kuvataiteen opiskelijat Fanni Kestilä ja Saara Nurmi.

Taidekoulun opiskelijoiden teoksia on nähtävillä useissa eri paikoissa:

  • Taidekoulun galleriassa on meneillään ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden kevätnäyttely 24.5. asti. Galleria on avoinna arkisin klo 9-16.
  • Taidekoulun opiskelijoiden töitä on esillä ja myytävänä Joona Kantola Tattoo Galleryn tiloissa (Torikatu 7). Liike on avoinna ti-pe klo 11–17.
  • Reitti19 -ympäristö- ja yhteisötaideprojekti tuo kuvataiteen ympäristö- ja yhteisötaideopintojakson teoksia nähtävillä Kankaanpään ympäristöön aina 30.8. saakka.

Myös sosiaalisessa mediassa tapahtuu. ”Foorumi” on kaikille avoin mahdollisuus osallistua keskusteluun ja samalla kollektiivisen taideteoksen luomiseen. Foorumin ylläpitäjänä toimii taideopiskelija ja sitä toteutetaan taideviikon aikana 13.–17.5 keskustan alueella. Tarkemmat paikka- ja aikatiedot: https://twitter.com/FoorumiT

Taideviikon ohjelma täydentyy vielä ja siitä tiedotetaan sosiaalisessa median puolella.

– Hakuun kannattaa laittaa sanat: #taideviikko, #taidekehä, #alikulku, #FoorumiT, #reitti19, #kankaanpää ja #taidekaupunki, sanoo Saija Mustaniemi. Myöhemmin kesällä on vielä tulossa Reetta Niemi-Pynttärin projektitoteutus ”Hiljaisuuden Lehto” viidentien risteyksessä.

Kaupunginmuseon uudessa näyttelyssä matkataan 80-luvun Kankaanpäähän

Tulevan viikon aikana vietetään myös paljon puhutun ja kauan odotetun ”Kaupoilla Kankaanpäässä – Kyläkaupat & Keskusta -85” -näyttelyn avajaisia. Kankaanpään kaupunginmuseon uusi näyttely käynnistyy kansainvälisenä museopäivänä lauantaina 18.5., jolloin museoon on vapaa sisäänpääsy klo 12–16. Näyttelyyn järjestetään opastuksia klo 12.30, 13.30, 14.30.

– Olemme hyvin innoissamme tämän näyttelyn avaamisesta, sanoo museonjohtaja Kati Vainio. – Kankaanpääläiset ovat olleet todella aktiivisia näyttelyn valmistelun aikana. Museoamanuenssi Anu Forss on tehnyt suuren työn aineiston kokoamisessa ja näyttelyn muodostamisessa. Kokonaisuus on nostalginen ja ennen kaikkea yhteisöllinen matka kivijalkakaupankäynnin historiaan. Haluamme täydentää näyttelyn kuluessa edelleen museon tietoja aiheesta, joten näyttelyssä kävijöillä on mahdollisuus jakaa tietoaan ja muistojaan aiheesta.

Konsertteja, näyttelyitä, lukukoira ja kirjavinkkausta

Kulttuurikevään viimeisellä viikolla on myös meneillään Kankaanpään gallerian uudet näyttelyt sekä hieno KETO-näyteikkunanäyttely torin ympäristössä. Lisäksi ohjelmassa on Musiikkiopiston lukuvuoden viimeiset konsertit, jotka huipentuvat pe 17.5. klo järjestettävään ABBA-tribuuttikonserttiin, jossa ovat mukana sekä opiston oppilaat että opettajat. Konsertti Kankaanpääsalissa klo 18, liput 15€.

Kirjastossa vierailee suosittu lukukoira Nala ti 14.5. klo 17.30–19 toistaiseksi viimeistä kertaa. Nalalle voi varata lukuajan suoraan kirjastosta: 044 577 2421 tai kirjasto@kankaanpaa.fi.  Seuraava kirjavinkkaus järjestetään ke 15.5. klo 18. Aiheena on kutkuttava ”sairaita juttuja”.

Kaikki tapahtumat ovat kaupungin tapahtumakalenterissa: https://www.kankaanpaa.fi/tapahtumat/. Lisätietoja myös aiemmin julkaistussa Kulttuurikevään uutisessa: https://www.kankaanpaa.fi/kulttuurikevaan-tarjonnasta-loytyy-valinnanvaraa/

 

Lisätiedot:

Kulttuurikevät-kokonaisuus

Johanna Luotolinna, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Kankaanpään kaupunki

044 577 2212, johanna.luotolinna@kankaanpaa.fi

Taideviikko

Saija Mustaniemi, projektitutkija SAMK Kuvataide Kankaanpää

044 710 9801, saija.mustaniemi@samk.fi

Kaupunginmuseon uusi näyttely

Kati Vainio, museonjohtaja, Kankaanpään kaupunginmuseo

044 577 2738, kati.vainio@kankaanpaa.fi

Kaupoilla_Kankaanpäässä mainos