Kankaanpäässä todettu koronatartunta – PoSan ylilääkäriltä maskisuositus

korona kuvituskuva

Kankaanpäässä on todettu koronatartunta perheessä, jonka lapset käyvät Keskustan koulua. Pohjois-Satakunnan Peruspalvelukuntayhtymän (PoSa) ylilääkäri Margit Seppälä on tiedottanut kaikkia Kankaanpään koulujen huoltajia to 19.11. seuraavalla viestillä:

Wilmaviesti huoltajille:

Kankaanpääläisessä perheessä on eilen todettu korona-tartunta. Tartunta on saatu viikonloppuna Satakunnan ulkopuolelta. Perheen lapset käyvät Keskustan koulua. Lapset ovat jääneet ma 16.11.2020 heti koulupäivän jälkeen karanteeniin altistustiedon saatuaan. Sairastuneen lisäksi muut perheenjäsenet eivät ole koronaan sairastuneet ja heistä otetut näytteet ovat negatiivisia. Muut koululaiset eivät siis ole koronalle altistuneet ja koulutyö voi jatkua entiseen tapaan hygieniaohjeita noudattaen. Meidän on syytä olla huolellisia ja vastaisuudessakin varuillaan.

Pikku hiljaa korona PoSan alueelle saapuu ja tämä oli odotettavissa. Omalla toiminnallamme pystymme epidemian laajuutta rajoittamaan. Nyt meidän on tärkeää tarkasti noudattaa hygieniaohjeita: vain terveenä saa tulla kouluun, hyvä käsi- ja yskimistekniikka, turvavälien noudattaminen ja turhien fyysisten kontaktien välttäminen, välttää suuria ihmisjoukkoja ja massatapahtumia ja välttää alueen ulkopuolelle matkustelua puhumattakaan ulkomaan matkailusta. Opettajia suositan käyttämään maskia, samoin muitakin aikuisia, jos turvavälien noudattaminen ei toteudu. Koronavilkku käyttöön!

Valtaosa tartunnoista tapahtuu ihan arkisissa asioissa: perhepiirissä, juhlissa ja harrastustoiminnassa ja myös näissä tulee muistaa noudattaa hygieniaohjeita. Muistutan, että jo lievissä flunssaoireissa tulee hakeutua pikaisesti koronatestiin.

Ystävällisin terveisin,
Margit Seppälä, Ylilääkäri, Pohjois-Satakunnan peruspalvelukuntayhtymä, puh. 044 5773200

Aiheesta on myös uutisoitu PoSan verkkosivuilla: http://www.eposa.fi/uusi-korona-sairastuminen/